Teksti Päivi Lipponen
Kuvat Fabian Björk
Leena Majander-Reenpää vietti marraskuussa 60-vuotispäiväänsä Rooman sinisen taivaan alla. Hän vertaakin itseään mieluusti italialaiseen mammaan, joka hemmottelee perhettään ja kerää pesueen ruokapöydän ympärille. Hänessä on aikamoinen annos matriarkkamaista arvokkuutta ja riehakkuutta.
– Halusin äidiksi. Minulla on kaksi omaa lasta ja bonuksena mieheni Antti Reenpään kaksi tytärtä. Lisäksi meillä on neljä lastenlasta.
Kun lapset olivat pieniä, oli elämä Majander-Reenpään uusperheessä aika sutinaa. Lapset pötköttivät Peppi Pitkätossu -pyjamissaan. Iltasaduiksi luettiin Saariston lapsia ja Milli-Mollin seikkailuja. Tyttäret kasvoivat sisaruuteen.
– Juhliinkin he halusivat pukeutua samanlaisiin vaatteisiin. Kun kioskilta ostettiin neljä jäätelöä, kolmen minuutin päästä kaikilla oli jo jäätelöä tipahtanut paidalle.
Nyt Leena seuraa hymy huulilla, kun lapset hakevat paikkaansa elämässä. Hän on hyvillään, että tyttäret ovat toteuttaneet unelmiaan.
– Kun lapsella on vaikeuksia, se tuntuu syvällä äidin sydämessä.
Lue myös: Matti Rönkä: ”Huumori on selviytymiskeinoni elämässä”
"Perhe-elämään kannattaa sitoutua"
Leena Majander-Reenpää on tehnyt tiiviin uran kustantajana ja on nauttinut työssään suurta arvostusta. Hän on jopa istunut vauvan kanssa johtoryhmän kokouksissa.
Leena sanoo, että perhe-elämään kannattaa sitoutua.
– Vapaa-aika ymmärretään omaksi ajaksi ilman lapsia, ei perheen yhteiseksi ajaksi. Kysymys on asenteistamme. Vanhemmat hankkivat jälkikasvua, koska se kuuluu asiaan. Vauvaikään panostetaan ja sosiaalipoliittiset järjestelmät perhevapaiden myötä tukevat tätä vaihetta. Mutta lasten kasvattaminen siirretään toisten harteille.
Hän kehottaakin vanhempia kantamaan kasvatusvastuuta – ei ulkoistamaan sitä päiväkodille ja koululle.
"Ihmisten pitää pyrkiä olemaan parempia ihmisiä."
"Omat juuret on tärkeä tuntea"
Lapset kasvavat nopeasti. Kotoa saaduilla elämän eväillä tulee pärjätä hautaan asti.
– Ihmisten pitää pyrkiä olemaan parempia ihmisiä. On hankittava koulutusta ja sivistystä. Ihmisellä on oikeasti omatunto, jota pitää osata kuunnella. Lapsenuskoisenkin omatunto tietää, milloin ei ole toiminut oikein.
Leena Majander-Reenpää korostaa perheen merkitystä kulttuuriperinnön siirtäjänä ja on huolissaan siitä, millaisia arvoja yhteiskunta siirtää nuoremmille sukupolville.
– Suomalaisten on tunnettava omat juurensa ja kulttuurinsa. Sen päälle voidaan rakentaa oma maailmankuva. Tiedolla on oltava merkitystä ja sivistys on nostettava muotiin.
Lue lisää Leena Majander-Reenpään ajatuksista Oman Ajan numerosta 4/2017.
Lue myös:
Marjukka Havumäki työstään: "Joskus tuntuu siltä, että mikään ei riitä"
Leena Harkimo ja Timo Kousa: ”Olemme tehneet rohkeita ratkaisuja”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.