Hel­sin­gin Kal­li­on lei­pä­jo­no on pit­kä. Ih­mi­siä riit­tää Heik­ki Hurs­tin jo­noon tau­ot­to­ma­na vir­ta­na puo­li kym­me­nes­tä vail­le kah­teen joka iki­nen kes­ki­viik­ko ja per­jan­tai. Va­jaa 3 000 ih­mis­tä joka ker­ta. Jo­kai­sel­le riit­tää ja­et­ta­vaa, ei pal­jon, mut­ta jo­ta­kin. Mat­ti­myö­häi­set saa­vat eri­lai­sen ruo­ka­kas­sin kuin aa­mul­la tu­li­jat.

Elo­kui­se­na kes­ki­viik­kona ja­os­sa on muun mu­as­sa lei­pää, kaa­li­sa­laat­tia, rah­kaa, kink­kua. Lop­pu­päi­väs­tä tar­jol­la on enää si­nap­pia, mu­ro­ja, suo­da­tin­pus­se­ja ja yk­si rii­sif­rut­ti jo­kai­sel­le.

Olen pai­kal­la aut­ta­mas­sa va­ki­o­po­ruk­kaa. Päi­vä al­kaa aa­mu­kah­dek­sal­ta ruu­an pus­sit­ta­mi­sel­la an­nos­ko­koi­hin; nel­jä säm­py­lää per pus­si, eh­kä pari sa­taa gram­maa kink­kua per pus­si. Puo­len­tois­ta tun­nin ku­lut­tua ovet ava­taan ja ih­mi­set sol­ju­vat si­sään. Nä­kee, et­tä useim­mat ei­vät ole asi­al­la en­sim­mäis­tä ker­taa. Sys­tee­mi on kai­kil­le sel­vä: puo­liym­py­rän muo­toi­ses­sa lin­jas­tos­sa ede­tään riva­kas­ti, kas­si val­miik­si au­ki, tuo­te kas­siin ja eteen­päin.

Jo­nos­sa kul­kee mo­nen­lais­ta vä­keä. Lai­ta­puo­len­kul­ki­joi­ta on pal­jon, ul­ko­maa­lais­taus­tai­sia jon­kin ver­ran, äi­te­jä pien­ten las­ten kans­sa, mie­hiä ja nai­sia, nuo­ria ja van­ho­ja. Koh­taa­mi­nen on ly­hyt: ”Hei, ha­lu­ai­sit­ko ra­si­al­li­sen kaa­li­sa­laat­tia”. ”Kyl­lä, kii­tos”.

Jos sa­nai­lu kes­tää lii­an kau­an, jo­nos­ta huu­del­laan ”eteen­päin”-ko­men­to­ja ja sa­maa sa­no­vat kon­ka­ri­va­paa­eh­toi­set. Jut­te­le­mal­la ei saa­da jo­noa ete­ne­mään ei­kä päi­vän työ­tä hoi­det­tua. En eh­di tätä päi­vän ai­ka­na si­säis­tää. Vaih­tai­sin mie­lel­lä­ni jo­ku­sen sa­nan.

Köy­hyys­ra­jan ala­puo­lel­la elää noin 700 000 suo­ma­lai­sis­ta. Sel­lai­nen mää­rä ih­mi­siä kos­ket­taa mei­tä kaik­kia, ei­kä asi­al­ta saa um­mis­taa sil­mi­ään. Päi­vä va­paa­eh­toi­se­na an­taa ajat­te­le­mi­sen ai­het­ta pit­käk­si ai­kaa. ●

ANU VIR­NES-KAR­JA­LAI­NEN

Oma Ai­ka 10/2014