Teksti anna-liisa hämäläinen
Kuva Fotolia
Oma aika 10/2015
Kööpenhaminassa oli 8.8.2013 alkamassa muotinäytös, jonne muotitoimittaja Kaisa Virtanen kiirehti. Hän tunsi puhelimen värisevän käsilaukussa. Tytär soitti.
– Itkikö hän vai nauroiko hysteerisesti? Sun pitää tulla heti pois sieltä, isiä elvytetään, tytär sanoi. Sekunnin murto-osaksi lamaannuin. Sitten keräsin tavarani lattialta ja ryntäsin ulos.
Kaisa toimi kuin kone: taksilla hotellille ja lentokentälle. Hän soitti tyttärelleen, joka sanoi, että jutellaan, kun tulet Suomeen. Kaisa pyysi edes kertomaan, onko hänen miehensä elossa.
– Silloin hän sanoi, että isä kuoli juuri.
Lentokentällä Kaisa soitti läheisilleen, mutta ei muista puheluista mitään.
Edellisenä aamuna Kaisa oli soittanut puolisolleen kuten aina työmatkoiltaan. Mies oli ollut leikkisällä tuulella; hän lähtisi käymään maalla, kun helteitä vielä riitti.
– Mieheni oli aina sanonut, että hän haluaisi kuolla saappaat jalassa. Nyt kirjaimellisesti tapahtui niin. Saappaat jäivät mökin terassille. Hän kuoli omaan sänkyynsä.
”Ihan kuin hän olisi nukkunut”
Miehen oli määrä tavata tytär Helsingissä. Hän soitti ja valitti huonoa oloa. Tytär aavisti, ettei kaikki ole kunnossa ja soitti hälytyskeskukseen. Ambulanssi oli vartissa mökillä. Miestä elvytettiin 45 minuuttia. Mitään ei ollut tehtävissä.
Kaisa hyvästeli puolisonsa Loviisan terveysasemalla.
– Ihan kun hän olisi nukkunut. Olin nähnyt kuolleen isäni ja isoäitini, mutta oma puoliso on enemmän iholla.
Shokissa kuolema tuntui unelta, josta hän kohta heräisi. Hän ei alussa itkenyt, mutta miehen ruumiin ääressä itku ryöppysi.
– Aikani kun olin itkenyt, vedin keuhkot täyteen ilmaa ja olin rauhallinen kuin napista olisi painettu. Pystyin juttelemaan sairaanhoitajan kanssa täyspäisesti.
Ruumiinavausraportin Kaisa sai kahdeksan kuukautta myöhemmin. Kuolinsyy oli vaikea-asteinen sepelvaltimotauti. Mies oli käynyt säännöllisesti terveystarkastuksissa, eikä mitään ollut havaittu. Raportti repi haavan taas auki.
Luo myös: Olympiaurheilija Anni Vuohijoki: "Salilla unohdin veljeni kuoleman"
”Kotiin et jää itkemään”
Ensin tytär muutti viikoksi äitinsä luo. Kaisa söi banaaneja ja paahtoleipää sekä joi teetä; shokissa keho ei huoli ravintoa.
Arkea oli vaikea jatkaa. Yhtenä lauantaiaamupäivänä Kaisa päätti, että kotoa on pakko lähteä. Hän meni taidenäyttelyyn.
– Muistin mieheni sanat: Jos kuolen ensin, muista Kaisa, että nostat itseäsi niskasta kiinni, tartut arkeen. Lähdet ihmisten ilmoille. Kotiin et jää itkemään.
Kotiin tultua oli kuin kivi olisi pudonnut hartioilta. Taide-nautinnoista tuli viikonlopputapa. Työ alkoi kannatella. Myös liikunta oli tärkeää.
”Kanttori lauloi My Wayn”
Kaisan mies oli asunut Ruotsissa ja Tanskassa, ja hän piti suomalaisia hautajaisperinteitä ankeina.
– Hän tykkäsi swingistä ja jazzista. Kanttori lauloi My Wayn.
Papin Kaisa kutsui muistotilaisuuteen, mutta kielsi tätä puhumasta. Soitettiin jazzia, ja muisteltiin hauskoja asioita. Tytär luki intiaanirukouksen: ”Muistele minua, mutta älä liikaa ja säästä ajatuksesi eläville.”
– Keskityimme hyvään ruokaan ja ilonpitoon. Kiitos tästä matkasta ja kiitos elämästä!
Mies on polttohaudattu Hietaniemen hautausmaalle, mutta Kaisa käy haudalla harvoin.
– Voin muistella missä vain. Haudalla ei ole muuta kuin tuhkaa ja uurna, joka sekin maatuu. Ensi kerralla sain itkukohtauksen. Nykyään olen rauhallinen.
Lue myös: ”Vakavasti sairaan puolisoni kuolema oli helpotus”
”Yhteinen kotimme on turvasatama”
Kaisa asuu parin yhteisessä kodissa. Häntä on kehotettu muuttamaan sieltä äkkiä pois.
– Minulle tämä koti on kuin turvasatama. Täällä on hyvä olla, ja täällä on hyviä muistoja.
Ensimmäinen joulu oli vaikea. Kaisa ja tytär lähtivät Tallinnaan. Viime joulun he viettivät kotona ystävien kanssa. Hää- ja syntymäpäivät sekä miehen kuolinpäivä ovat haikeimpia.
– Ihmiset sanoivat, että aika tekee tehtävänsä. Se tuntui latteuksista kamalimmalta, mutta se on niin totta! Helpompaa on joka päivä, vaikka mietinkin häntä päivittäin.
Kaisalle puhuminen on ollut selviytymiskeino.
– En silti tiedä, onko oikeaa tai väärää tapaa lohduttaa. Tärkeintä on, että ihmiset olisivat läsnä.
Hän myös suosittelee, että puolisot puhuisivat keskenään kuolemasta ja hautajaisista etukäteen.
”Kukaan ei jää tänne”
Kun miehen kuolemasta oli kulunut 8–9 kuukautta, Kaisalta alettiin kysyä, olisiko hän valmis uuteen suhteeseen.
– Kysymykset tuntuivat loukkaavilta. Anteeksi mitä? Ymmärrän, jos joku haluaa tehdä niin, mutta en tiedä, miksi olisin halunnut uuden suhteen. Minun on vaikea löytää yhtä hyvää.
Puolisoa muistellaan, huumorillakin ja suurella lämmöllä.
– Olin osoittanut tunteita ja kertonut, miten tärkeä hän oli minulle. Olen kiitollinen tyttärestä ja yhteisistä 28 vuodesta. Kaikki eivät saa niinkään paljon. Koskaan en ole syyllistänyt miestäni: miksi jätit minut yksin, miksi kuolit? Se ei auta mitään. Kukaan ei jää tänne.
Luo myös:
Monta läheistään saattanut Tiina: ”Läheisten on päästettävä irti kuolevista”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.