Hel­mi­kui­sen au­rin­gon sä­teet ovat kau­nii­ta tun­keu­tu­es­saan Ma­ri­ta Taa­vit­sai­sen,47, ko­din kor­keis­ta ik­ku­nois­ta si­sään. Kau­nis on it­se ko­ti­kin, ame­rik­ka­lais­tyy­li­nen unel­ma kes­kel­lä ra­ja­mä­ke­läis­tä maa­lai­si­dyl­liä.

Ta­lon emän­näs­tä ei huo­maa, et­tä vii­me päi­vi­nä ta­ka­na on kak­si lai­va­keik­kaa ja sii­nä vä­lis­sä keik­ka Sie­vil­lä. Ko­tiin lai­val­ta on pa­lat­tu edel­li­se­nä yö­nä, ja vä­sy­mys tun­tuu.

”Lai­val­la oli­vat mu­ka­na myös mies, lap­set ja ys­tä­vä­ni Sari Tam­mi­nen lap­si­neen. Oli­han se ai­ka­mois­ta sä­hel­tä­mis­tä. Nor­maa­lis­ti olen keik­ka­reis­suil­la muun ajan hy­tis­sä tai mes­sis­sä, mut­ta ei­hän se las­ten kans­sa käy päin­sä. Nyt lai­val­la kier­ret­tiin ko­ne­sil­lat ja pal­lo­me­ret. Jut­te­li­joi­ta lai­van käy­tä­vil­lä riit­ti.”

”En­nen kei­kat oli­vat suo­rit­ta­mis­ta”

Edel­li­sen ker­ran Ma­ri­tan per­he oli mu­ka­na jou­lu­kuus­sa Fin­lan­dia-ta­lol­la 20-vuo­tis­tai­tei­li­ja­juh­la­kier­tu­een pää­tös­kon­ser­tis­sa. Tyt­tä­ret Stel­la,6, ja Ii­nes, 4, sai­vat juok­sen­nel­la sa­lin käy­tä­vil­lä ja nous­ta myös la­val­le lau­la­maan. Ma­ri­tan va­lo­ku­vaa­ja­mies Tomi Nat­ri ku­va­si kei­kan. Tun­nel­ma oli ko­toi­sa ja mut­ka­ton hie­nois­ta puit­teis­ta huo­li­mat­ta.

”Olen mie­les­tä­ni vas­ta vii­me vuo­si­na op­pi­nut ren­tou­tu­maan ja naut­ti­maan esiin­ty­mi­ses­tä. Ai­em­min tun­tui, et­tä lä­hin­nä suo­ri­tin kei­kat. Nyt olen oma it­se­ni ja jos­kus kyl­lä huo­maan, et­tä ylei­sös­sä ih­me­tel­lään, mitä se taas la­val­la suus­taan pääs­tää”, vä­li­tön ja pu­he­li­as lau­la­ja nau­raa.

Vaik­ka heit­täy­ty­mi­sen tai­to on­kin ke­hit­ty­nyt vas­ta vuo­sien ku­lu­es­sa, ylei­söä on kei­koil­la riit­tä­nyt ai­na tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si kruu­naa­mi­ses­ta vuo­des­ta 1995 as­ti.

”Tan­go­fi­naa­lis­sa näyt­ti kuin oli­sin ol­lut en­sim­mäis­tä ker­taa la­val­la.”

”En osan­nut haa­veil­la me­nes­tyk­ses­tä”

En­sim­mäi­nen ker­ta se ei kui­ten­kaan ol­lut. Ma­ri­ta oli ko­keil­lut on­ne­aan Tan­go­mark­ki­noil­la jo pari vuot­ta ai­em­min ja aja­tel­lut, vaik­ka si­joit­tui­kin kym­me­nen par­haan jouk­koon, et­tei tois­ta ker­taa tule. Lii­an jän­nit­tä­vää.

Esiin­ty­mi­set ka­ra­o­ke-emän­tä­nä pie­nem­mil­lä kot­ka­lai­sest­ra­deil­la su­jui­vat sen si­jaan jo ru­tii­nil­la. Ku­ten myös kuo­ro- ja juh­la­e­siin­ty­mi­set.

”Mu­siik­ki on ol­lut elä­mäs­sä­ni ai­na, vaik­ka suu­res­ta me­nes­tyk­ses­tä en edes osan­nut haa­veil­la.”

Hän tie­si lap­suu­den ko­ti­ka­dun ta­lois­ta jo­kai­sen, jos­sa oli jo­kin soi­tin. Nii­tä sit­ten kier­ret­tiin soit­ta­mas­sa. En­sim­mäi­nen oma pi­a­no, joka on Ma­ri­tal­la edel­leen, han­kit­tiin 10-vuo­ti­aa­na. Pi­a­no­tun­nit oli­vat al­ka­neet jo vuot­ta ai­em­min.

”Kun pi­a­no kan­net­tiin si­sään, vii­teen tun­tiin ei saa­nut soit­taa, kos­ka pi­a­non piti an­taa te­key­tyä. Vaik­ka ai­ka­kä­si­tyk­se­ni oli jo sil­loin ha­ta­ra, odo­tin ajan ku­lu­mi­sen mi­nuu­til­leen”, pa­ran­tu­mat­to­ma­na myö­häs­te­li­jä­nä tun­net­tu Ma­ri­ta muis­te­lee.

”Jul­ki­suus oli shok­ki”

Lau­lu-ura sai voi­ton myö­tä il­maa sii­pien­sä al­le, ja kam­paa­mo sai jää­dä. To­del­li­seen len­toon ura läh­ti pari vuot­ta myö­hem­min, kun Ma­ri­ta voit­ti Syk­syn sä­ve­len And­re-kap­pa­leel­la. En­sim­mäi­set vuo­det oli­vat mel­kois­ta pyö­ri­tys­tä.

”Ka­len­te­ri oli buu­kat­tu täy­teen, ja jul­ki­suus oli ai­ka­mois­ta. Kun vii­me syk­sy­nä kat­se­lin van­ho­ja leh­ti­jut­tu­ja, moni jo unoh­tu­nut asia pa­lau­tui mie­leen.”

Jul­ki­suus oli shok­ki, ei­vät­kä kaik­ki ju­tut ai­na ol­leet hy­vän maun ra­jois­sa.

”Pa­ri­kym­men­tä vuot­ta ai­em­min kuol­leen isä­ni kuo­lin­syy­tä ar­vuu­tel­tiin ja omaa jak­sa­mis­ta­ni spe­ku­loi­tiin. Mut­ta jos oli­sin täs­tä kai­kes­ta pe­läs­ty­nyt tai kat­ke­roi­tu­nut, en tätä työ­tä edel­leen te­ki­si.”

Toi­saal­ta Ma­ri­ta eli unel­maan­sa ei­kä hai­kail­lut nor­mie­lä­män pe­rään, vaik­ka kii­re ja vä­sy­mys oli­vat ko­via.

”Olin pi­hal­la kai­kes­ta ta­val­li­ses­ta ei­kä mi­nul­la ol­lut muu­ta elä­mää. Jos ai­kaa sat­tui jää­mään, läh­din sa­moin tein mat­koil­le.”

Nyt kak­si­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min keik­ka­tah­ti on ta­sais­ta ja pa­lau­tu­mi­ses­ta pi­tää per­he huo­len. Ma­ri­tan mie­les­tä lap­set ovat pa­ras tapa pa­lau­tua maan pin­nal­le. Kun tyt­tö­jen pit­kät hiuk­set on aa­mul­la le­ti­tet­tä­vä ja vaat­teet va­lit­ta­va, on nous­ta­va ”iha­naan ar­ki­aa­muun”.

”Tuo­ma­roin­ti tun­tui vie­raal­ta”      

Tänä ke­sä­nä Ma­ri­ta esit­tää Kat­ri-He­le­naa Sy­vä­lah­den tans­si­la­va­te­at­te­ris­sa Kan­gas­nie­mel­lä. Hä­net on ai­em­min näh­ty te­at­te­ri­la­val­la muun mu­as­sa Taa­bo­rin­vuo­ren ke­sä­te­at­te­ris­sa Nur­mi­jär­vel­lä.

”Te­at­te­ri on kiva lisä, mut­ta roo­leis­sa täy­tyy ol­la mu­siik­kia. Näyt­te­li­jä en ole. Kat­ri-He­le­nan roo­li on kuin teh­ty mi­nul­le.”

La­va­keik­ko­jen li­säk­si Ma­ri­ta esiin­tyy tut­tuun ta­paan myös tan­go­mark­ki­noil­la.

”Vii­me ke­sä­nä olin tuo­ma­ris­tos­sa, mut­ta se oli vi­hon­vii­mei­nen hom­ma. En löy­tä­nyt pai­kaa­ni sii­nä en­kä osan­nut pu­hua oma­na it­se­nä­ni. Kaik­ke­ni tein sel­viy­ty­äk­se­ni.”