Toimittaja Jarmo Aaltonen
Syksyn tullen myös mieli saattaa mustua. Kaamosmasennuksesta kärsii arviolta noin prosentti väestöstä, mutta 10–30 % potee talvikuukausina lievempää kaamosoireilua. Liikunta ja kirkasvalo helpottavat oireita. Vakavammasta masennuksesta kärsii Euroopassa vuosittain noin 30 miljoonaa ihmistä. Jos iloton alakulo jatkuu viikkoja ja siitä kärsivä vetäytyy ihmissuhteista omaan maailmaansa, kyseessä on usein vakava depressio.
Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että 2030 mennessä masennus on suurin sairaustaakan yksittäinen aiheuttaja Euroopassa. Suomessa masennusta potee vuosittain runsaat kuusi prosenttia väestöstä eli noin 250 000 suomalaista. Jossakin vaiheessa elämää siitä kärsii joka viides. Lieviä masennusoireita potee 10–15 prosenttia, vakavia noin 5 ja psykoottisia depressioita vajaa prosentti aikuisväestöstä.
Työkyvyttömyyseläkkeellä on tätä nykyä noin 161 000 henkilöä. Heistä 67 000 eli noin 40 prosenttia on eläkkeellä mielenterveyssyistä. Heistä taas noin puolet on diagnosoitu masentuneiksi. Mielenterveyden häiriöt ovat 18–34-vuotiaiden yleisimpiä työkyvyttömyyden syitä.
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii 10–15 prosenttia äideistä. Vanhuksista joka kahdeksas on masentunut. Iäkkäillä naisilla se on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä.
Masennus aiheuttaa yhteiskunnalle arviolta kahden miljardin euron vuosikustannukset.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.