Kat­ri He­le­nan elä­mä mu­re­ni ja muut­tui ker­ta­hei­tol­la, knn hä­nen mie­hen­sä Timo Ka­la­o­ja kuo­li äkil­li­ses­ti 1988. Pian Ti­mon pois­me­non jäl­keen hän koki saa­van­sa Ti­mol­ta vies­te­jä. Hän myös al­koi kir­joit­taa nii­tä muis­tiin. Nyt on me­nos­sa 34. vih­ko.

Hän pu­huu tie­toi­suu­den li­sää­mi­ses­tä ja kaik­ki­al­la ole­vas­ta ener­gi­as­ta. Hän ku­vaa saa­neen­sa lah­jan, yh­tey­den pois­läh­te­nei­siin.

”Toi­nen voi aja­tel­la sen ali­ta­jun­ta­ni tuo­tok­sek­si, tai mi­ten vain it­se ha­lu­aa. Mi­nul­le se on tot­ta, vaik­ka sen hy­väk­sy­mi­nen ei ole ol­lut ai­na it­ses­tään sel­vää. Jos on mah­dol­lis­ta va­li­ta, ha­lu­an pi­tää tä­män elä­mäs­sä­ni. Se an­taa mi­nul­le tur­val­li­suu­den­tun­net­ta. Hen­gen elä­mä jat­kuu.”

11.4. jul­kais­ta­val­la le­vyl­lään Tai­vaan tie hän en­si ker­taa lau­laa teks­te­jä, jot­ka on teh­ty hä­nen omien mer­kin­tö­jen­sä pe­rus­teel­la.

”Näil­lä lau­luil­la saan pu­hua ih­mi­sil­le asi­ois­ta, jois­ta olen kiin­nos­tu­nut ja joi­ta ha­lu­an vä­lit­tää heil­le.”