On­nel­li­suut­ta pit­kään tut­ki­nut ja ai­hees­ta mo­nia kir­jo­ja­kin kir­joit­ta­nut psy­ko­lo­gi­an eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri Mark­ku Oja­nen vah­vis­taa, et­tei on­nel­li­suus ro­mah­da ih­mi­sen ikään­ty­es­sä.

On­nel­li­suu­den taso säi­lyy va­ki­o­na niin kau­an, kun ih­mi­nen py­syy koh­tuul­li­ses­sa kun­nos­sa. Sai­rauk­si­a­kin saa ol­la, jos ne ei­vät ole kau­he­an ki­vu­li­ai­ta.

Van­hem­mi­ten ter­vey­den mer­ki­tys ko­ros­tuu. Jou­tuu­han ih­mi­nen käy­mään lää­kä­ris­sä ah­ke­ram­min kuin nuo­rem­pa­na ja muu­ten­kin pun­nit­se­maan omaa ter­vey­den­ti­laan­sa tar­kem­min kuin ai­kai­sem­min.

”Me ikäih­mi­set olem­me so­peu­tu­vais­ta po­ruk­kaa. Me osaam­me las­kea vaa­ti­muk­sia, tyy­tyä vä­hem­pään, ja se aut­taa ihan oleel­li­ses­ti”, Oja­nen sa­noo.

Hän muis­taa vuo­sien var­rel­ta yh­den tut­ki­muk­sen, jon­ka mu­kaan on­nel­li­suus saat­taa vä­hän not­kah­taa ai­van elä­män lop­pu­vai­hees­sa, pari vuot­ta en­nen kuo­le­maa.

”Sil­loin var­maan on jo enem­män kai­ken­lais­ta va­ka­vam­paa­kin sai­raut­ta ja hau­ras­tu­mis­ta, mikä nä­kyy sit­ten on­nel­li­suu­den ta­son pie­ne­nä las­ku­na.”

ELÄK­KEEL­LE SIIR­TY­ES­SÄ AAL­TO­LII­KET­TÄ

Lä­heis­ten ih­mis­suh­tei­den mer­ki­tys ko­ros­tuu ikään­ty­es­sä. Var­sin­kin lap­sen­lap­set tuo­vat mo­nil­le pal­jon on­nea. Työ­e­lä­män mer­ki­tys vä­he­nee, kun työ­e­lä­mäs­tä on läh­te­mäs­sä tai läh­tee pois.

Oja­sen mu­kaan eläk­keel­le siir­ryt­tä­es­sä joil­le­kin ih­mi­sil­le voi tul­la on­nel­li­suu­teen pie­ni not­kah­dus var­sin­kin, jos työ on ol­lut ko­vin tär­ke­ää.

”Sil­loin pi­täi­si vain loh­kais­ta elä­mäs­sään reip­paas­ti ti­laa kai­ken­lai­sel­le mu­ka­val­le te­ke­mi­sel­le, oli se sit­ten puu­tar­han­hoi­toa tai puu­töi­tä ja si­joit­taa jouk­koon vie­lä so­pi­vas­ti lii­kun­taa. Niin so­peu­tu­mi­nen käy hel­pom­min”, hän vink­kaa.

On­nel­li­suus­käy­rä yleen­sä pa­laa en­nal­leen tai eh­kä nou­see­kin, kun eläk­keel­lä on jo en­nä­tet­ty ol­la puo­li vuot­ta tai vuo­si. Elä­män uu­det ku­vi­ot ovat jo löy­ty­neet.

Jos jol­le­kin an­toi­sas­ta työs­tä luo­pu­mi­nen voi ol­la vai­ke­aa, toi­nen ko­kee elä­kei­än koit­ta­mi­sen pe­las­tuk­se­na. Jos te­kee ras­kas­ta työ­tä, usein elä­kei­än saa­vut­ta­es­saan on jo niin puh­ki, et­tei työn jat­ka­mi­seen edes oli­si in­toa. On­nel­li­suus kas­vaa ikeen al­ta pois pääs­tes­sä.

”Joka nel­jäs työ­i­käi­sis­tä osoit­taa uu­pu­mi­sen oi­rei­ta, jo­ten on­han elä­kei­än saa­vut­ta­neel­le uu­pu­neel­le suu­ri hel­po­tus, kun työs­tä va­pau­tuu. To­den­nä­köi­ses­ti on­nel­li­suus­pis­teet nou­se­vat”, Oja­nen miet­tii.

TANK­KAA ON­NEL­LI­SIA MUIS­TO­JA

Hy­vien muis­to­jen vaa­li­mi­nen on Oja­sen mu­kaan tär­keä asia. On­nel­li­set te­ke­vät näin jo jo­ten­kin luon­nos­taan. He pu­hu­vat mu­ka­vis­ta asi­ois­ta, joi­ta on sat­tu­nut, ja muis­te­le­vat kaik­kea ki­vaa, jota on ko­et­tu.

”Oma äi­ti­ni­kin, ne­li­vuo­ti­sen kan­sa­kou­lun käy­nyt maa­lais-emän­tä, naut­ti pe­rus­teel­li­ses­ti mat­kois­ta, joi­ta hän teki tä­tie­ni kans­sa. Niis­tä ju­tel­tiin jo etu­kä­teen pal­jon, ja jäl­keen­päin jut­tua riit­ti kuu­kau­si­kau­sik­si. Mat­kan tuo­ma on­ni ei ol­lut het­kel­li­nen, vaan sii­tä am­men­net­tiin hy­vää miel­tä pit­käk­si ai­kaa”, Oja­nen konk­re­ti­soi.

Eng­lan­nin­kie­li­ses­sä on­nel­li­suus­tut­ki­muk­ses­sa täs­tä käy­te­tään sa­naa sa­vo­ring, muis­to­jen vaa­li­mi­nen. Oja­nen ker­too, et­tä on sel­vää tut­ki­mus­näyt­töä sii­tä, kuin­ka muis­to­jen vaa­li­mi­nen ja niis­tä nau­tis­ke­lu li­sää­vät on­nel­li­suut­ta.

HUU­MO­RI ON AR­MO­LAH­JA

Hy­vän­tah­toi­nen huu­mo­ri on kuin ar­mo­lah­ja. On­nel­li­suut­ta tu­ke­vat myös hy­vän­tuu­li­suus ja op­ti­mis­mi.

”Jos näi­tä omi­nai­suuk­sia omaa, kan­nat­taa ol­la kii­tol­li­nen. Kii­tol­li­suut­ta on syy­tä ko­kea kai­kis­ta täl­lai­sis­ta ym­pä­ril­lä ole­vis­ta ih­mi­sis­tä­kin”, Oja­nen sa­noo.

Ikä­vien muis­to­jen ja asi­oi­den mä­reh­ti­mi­nen alen­taa on­nel­li­suut­ta. Pa­him­mil­laan mä­reh­ti­mi­nen jopa al­tis­taa ma­sen­nuk­sel­le.

Vaik­ka huo­mai­si hau­to­van­sa kiel­tei­siä tun­tei­ta, it­sel­le pa­haa tuot­ta­vas­ta ta­vas­ta on usein vai­kea luo­pua.

Oja­sel­la on vink­ki tä­hän­kin.

”En­tä­pä jos luo­pu­mi­sen si­jas­ta yrit­täi­si li­sä­tä myön­tei­siä asi­oi­ta elä­mään­sä. Aloit­tai­si vaik­ka sii­tä, et­tä an­tai­si vä­hän enem­män kii­tos­ta kans­saih­mi­sil­le niin ko­to­na, työ­pai­kal­la tai ys­tä­vien seu­ras­sa. Pie­nel­lä tun­nus­tuk­sel­la ja kii­tok­sel­la puo­li­so, työ­ka­ve­ri tai ys­tä­vä var­mas­ti li­sää on­nel­li­suut­taan pit­käk­si ai­kaa.”

Vaik­ka hyö­tyä ei sil­lä ta­voit­te­li­si, sitä saa it­se­kin. Tun­teet tart­tu­vat, yh­tä lail­la myön­tei­set kuin kiel­tei­set­kin.

HY­VEI­TÄ VAI MIE­LI­HY­VÄÄ?

Pro­fes­so­ri Mark­ku Oja­nen sa­noo, et­tä on­nen mää­rit­te­lys­sä on ol­lut vuo­ro­tel­len val­lal­la kak­si pää­suun­taus­ta.

Toi­sen mu­kaan on­nel­li­suus on hy­vei­den nou­dat­ta­mis­ta, vah­vuuk­sien käyt­töä niin, et­tä ne tuot­ta­vat hy­vää miel­tä ja tun­teen, et­tä on voi­nut teh­dä jo­ta­kin ar­vo­kas­ta ja tär­ke­ää. Tämä mää­ri­tel­mä on pe­räi­sin jo Aris­to­te­leen ajoil­ta.

”Myös kris­ti­nus­ko on toi­mi­nut täs­sä hen­ges­sä. Jee­sus ko­ros­ti rak­kau­den mer­ki­tys­tä, va­roit­ti tuo­mit­se­mas­ta ja ke­hot­ti an­ta­maan an­teek­si ja ar­mah­ta­maan. Näin aja­tel­tiin län­si­mais­sa­kin ai­na 1800-lu­vul­le saak­ka.”

Mie­li­hy­vän idea il­me­ni on­nen mää­rit­te­lys­sä jo an­tii­kin ai­ka­na. Se tyr­mät­tiin, kun kris­ti­nus­ko pää­si val­taan. Mie­li­hy­vä ei ole ol­lut esil­lä muis­sa­kaan us­kon­nois­sa.

On­nen mää­rit­te­ly mie­li­hy­väk­si on nous­sut vah­vas­ti esiin ny­ky­ai­ka­na ih­mis­ten yk­si­löl­lis­ty­mi­sen joh­dos­ta. Sa­mal­la kun yh­tei­söl­li­nen kult­tuu­ri hii­puu, mi­nuu­den tun­nis­ta­mi­nen ja tie­dos­ta­mi­nen vah­vis­tu­vat.

”Sen myö­tä mie­li­hy­vä­kes­kei­nen on­nel­li­suu­si­dea on pääs­syt esiin ja on ol­lut pit­kään val­lit­se­va. Mo­nis­sa on­nel­li­suu­sop­pais­sa­kin mie­li­hy­vää on al­le­vii­vat­tu: tee sitä, mikä si­nus­ta on ki­vaa ja on­ni löy­tyy.”

Mark­ku Oja­nen ker­too, et­tä mie­li­hy­väi­dea oli jo voit­ta­mas­sa, mut­ta ai­van vii­me ai­koi­na tie­teel­li­ses­sä­kin psy­ko­lo­gi­as­sa hy­vei­den nä­kö­kul­ma on nous­sut esiin.

”Eläm­me nyt hy­vei­den pa­luun ai­kaa. Olen sii­tä hy­vin on­nel­li­nen.”

Hy­veet on­nel­li­suu­den ra­ken­nu­sai­nek­si­na ovat il­maan­tu­neet nyt mo­nien mer­kit­tä­vien on­nel­li­suus­tut­ki­joi­den kir­joi­hin­kin.

”Nyt pu­hu­taan taas kii­tol­li­suu­des­ta, an­teek­si­an­nos­ta, nöy­ryy­des­tä, rak­kau­des­ta ja toi­veik­kuu­des­ta. Nuo sa­nat oli­vat jo hu­kas­sa psy­ko­lo­gi­as­sa­kin. Ei nii­tä löy­ty­nyt psy­ko­lo­gi­an op­pi­kir­jois­ta­kaan.”

KII­TOL­LI­SUUS MAUS­TAA ON­NEA

On­nen mää­rit­te­ly on kova päh­ki­nä tut­ki­joil­le­kin. Pro­fes­so­ri Mark­ku Oja­nen on it­se mää­ri­tel­lyt on­nea näin: ”On­ni on mie­len­ti­la, jos­sa ih­mi­nen ei ole köy­hä ei­kä ki­peä, ei kai­ve­le jo­tain men­nei­syy­den aar­tei­ta ei­kä ajat­te­le, et­tä kun­han äk­kiä vain tu­li­si jo­tain pa­rem­paa ja hie­nom­paa.”

Hän sa­noo huo­man­neen­sa, et­tä on­neen yleen­sä liit­tyy myös kii­tol­li­suut­ta, tyy­ty­väi­syyt­tä ja mui­ta hy­viä tun­tei­ta.

Jo­kai­sen ko­ke­mus on­nes­ta on ai­na jol­lain ta­val­la yk­si­löl­li­nen, mut­ta si­tä­kään ei saa ko­ros­taa lii­kaa. Em­me voi­si ol­len­kaan kes­kus­tel­la on­nel­li­suu­des­ta, jos se oli­si ko­vin eri­lai­nen tun­ne eri ih­mi­sil­lä.

Tie­ten­kään em­me voi kos­kaan täy­del­li­ses­ti tie­tää, mitä toi­sen pääs­sä liik­kuu, kun hän sa­noo, et­tä hän on on­nel­li­nen tai on­ne­ton. Toi­sen ai­vois­ta ei ole mi­tään suo­raa lin­jaa toi­sen pää­hän. Ihan mah­do­ton­ta tul­kit­se­mi­nen ei on­nek­si ole.

”Jos joku sa­noo, et­tä hän on on­ne­ton, niin kyl­lä se hä­nen elä­män­koh­ta­loi­den­sa pe­rus­tel­la usein on ym­mär­ret­tä­vää. Ihan sa­moin, jos joku sa­noo, et­tä hän on on­nel­li­nen, usein hä­nel­le on myös sat­tu­nut hy­viä asi­oi­ta.”

On­nel­li­suus ja tyy­ty­väi­syys kul­ke­vat käsi kä­des­sä. On­nel­li­suus­tut­ki­muk­sis­sa­kin nii­tä on usein käy­tet­ty vuo­ro­tel­len, mel­kein­pä tois­ten­sa sy­no­nyy­mei­na. Ky­syt­tiin sit­ten on­nel­li­suut­ta tai tyy­ty­väi­syyt­tä, suu­ria ero­ja ei syn­ny. Ih­mi­set ei­vät erot­te­le on­nea ja tyy­ty­väi­syyt­tä toi­sis­taan.

ON­NEN KAK­SI POL­KUA

On­nel­li­suu­des­ta voi erot­taa tun­ne­on­nen ja tyy­ty­väi­syy­son­nen.

Tun­ne­on­ni on kai­kis­sa kult­tuu­reis­sa tun­nis­tet­ta­vis­sa ole­va tila. Sana on­nel­li­suus on löy­det­tä­vis­sä joka kult­tuu­ris­ta.

Tyy­ty­väi­syy­son­nes­sa pei­la­taan elet­tyä elä­mää. An­tii­ki­nai­koi­na aja­tel­tiin, et­tä ih­mi­sen on­nel­li­suut­ta ei voi tie­tää en­nen kuin ih­mi­nen on kuol­lut.

”Näin iso ero on tun­ne­on­nes­sa ja tyy­ty­väi­syy­des­tä tu­le­vas­sa on­nes­sa”, Oja­nen huo­maut­taa.

Tyy­ty­väi­syy­son­nen mää­rit­te­le­mi­nen kuo­le­man jäl­keen voi tun­tua ny­kyih­mi­ses­tä ou­dol­ta. Mää­rit­te­ly­ta­vas­ta tu­lee ym­mär­ret­tä­väm­pi, kun miet­tii, et­tä nä­em­me ih­mi­sen elä­män ko­ko­nai­suu­te­na vas­ta hä­nen kuol­tu­aan. Voim­me esi­mer­kik­si ym­mär­tää, et­tä hän oli on­nel­li­nen, kos­ka hän jät­ti te­oil­laan maa­il­maan hy­vän jäl­jen.

YK­SI­NÄI­SYYS JA YK­SI­TYI­SYYS

Yk­si­nään asu­vien mää­rä li­sään­tyy koko ajan. Mo­nel­le se voi ol­la van­huu­den koh­ta­lo, kun puo­li­so kuo­lee ja lap­sia ei ole tai lap­set asu­vat pit­kien mat­ko­jen pääs­sä.

Voi­ko yk­si­näi­nen ol­la on­nel­li­nen, kun on­nen ai­nek­siin lii­te­tään usein juu­ri lä­hei­set ih­mis­suh­teet?

”Ai­kai­sem­min yk­si­näis­ten on­nel­li­suus oli ai­ka lail­la ma­ta­lam­mal­la ta­sol­la kuin per­heel­lis­ten, mut­ta se on vä­hän ta­soit­tu­nut”, Oja­nen ker­too.

Hän us­koo, et­tä muu­tos­ta on tuo­nut ny­ky­kult­tuu­ri, joka opet­taa pär­jää­mään yk­sin. Pal­jon­han on­nel­li­suu­den ko­ke­mi­nen yk­si­näi­syy­des­sä riip­puu myös sii­tä, mil­lai­se­na yk­si­näi­syy­ten­sä miel­tää. Hy­väk­syy­kö yk­si­näi­syy­den ja osaa­ko eh­kä naut­ti­a­kin sii­tä vai on­ko yk­si­näi­syys taak­ka?

”Jos ko­kee yk­si­näi­syyt­tä, se alen­taa on­nel­li­suut­ta, mut­ta jos ei koe sitä, on­nel­li­suus ei vält­tä­mät­tä eroa lain­kaan nii­den on­nel­li­suu­des­ta, jol­la on per­he ym­pä­ril­lään.”

Oja­nen sa­noo, et­tä yk­si­näi­syy­den ko­ke­mi­nen on ai­ka haas­teel­li­nen ti­lan­ne ny­ky­päi­vän ih­mi­sel­le.

”Kuka nyt täs­sä yk­si­tyi­syyt­tä ar­vos­ta­vas­sa kult­tuu­ris­sa tu­li­si oven taak­se ryn­kyt­tä­mään, et­tä tah­don ol­la si­nun ka­ve­ri­si, läh­de­tään nyt yh­des­sä jon­ne­kin. Yk­si­tyi­syys on koh­ta meil­lä ar­vo nu­me­ro yk­si, ja se ruok­kii yk­si­näi­syyt­tä. Yk­si­näi­syy­des­tä pois pon­nis­ta­mi­nen vaa­tii ih­mi­sel­tä ko­vas­ti oma-aloit­tei­suut­ta.”

Yk­si­näi­syyt­tä ko­kies­saan pi­täi­si kui­ten­kin vain pot­kia it­se­ään liik­keel­le. Kun me­nee ih­mis­ten jouk­koon, on as­tet­ta pa­rem­pi mah­dol­li­suus löy­tää mui­ta ih­mi­siä elä­mään­sä. Muu­ta kons­tia ei ole kuin tart­tua it­se ti­lan­tee­seen­sa ja yrit­tää löy­tää väy­liä mui­den ih­mis­ten pa­riin.

Oja­nen miet­tii, et­tä hel­poim­min uu­det ih­mis­suh­teet löy­ty­vät har­ras­tus­pii­reis­tä tai vaik­ka seu­ra­kun­nan toi­min­nois­ta. Jos oma kun­to an­taa pe­rik­si, kai­ken­lai­ses­sa aut­ta­mis­työs­sä tu­tus­tuu luon­te­vas­ti mui­hin ih­mi­siin. Sii­nä saa kau­pan pääl­le hy­vää miel­tä sii­tä, et­tä voi ol­la avuk­si, siis juu­ri on­nel­li­suut­ta.

SUO­MA­LAI­SET OVAT ON­NEL­LI­SIA

KUN ON­NEL­LI­SUUT­TA MI­TA­TAAN, as­tei­kot vaih­te­le­vat pal­jon­kin. Pro­fes­so­ri Mark­ku Oja­nen on yleen­sä käyt­tä­nyt ha­vain­nol­lis­ta 0–100 -jat­ku­moa. Nol­la tar­koit­taa, et­tä on­nel­li­suus on niin vä­his­sä kuin ol­la voi, ja 100 sitä, et­tä on­nel­li­sem­pi ei juu­ri pys­ty ole­maan.

Niin Oja­sen kuin kan­sain­vä­li­sis­sä­kin tut­ki­muk­sis­sa suo­ma­lais­ten saa­ma on­nel­li­suus­lu­ku on jo pit­kään pyö­ri­nyt ta­sol­la 70.

Oja­nen sa­noo, et­tä se on mel­ko kor­kea luku. Hän muis­tut­taa kui­ten­kin, et­tä kyse on kes­ki­ar­vos­ta. Mu­kaan mah­tuu pal­jon tuo­ta on­nel­li­sem­pia ih­mi­siä, mut­ta myös ih­mi­siä, joi­den on­nel­li­suus­ta­so on hii­pu­nut liki nol­laan.

Kan­sain­vä­li­sis­sä ver­tai­luis­sa Suo­mi on ai­na pys­ty­tel­lyt on­nen kär­ki­mai­den jou­kos­sa. Syys­kuus­sa Co­lum­bi­an yli­o­pis­ton Earth Ins­ti­tu­te -tut­ki­mus­lai­tos lis­ta­si 156 maa­ta kan­sa­lais­ten tyy­ty­väi­syy­teen pe­rus­tu­en. Suo­mi pu­to­si edel­li­seen lis­tauk­seen ver­rat­tu­na kak­kos­si­jal­ta seit­se­män­nek­si. Mut­ta pu­to­a­mi­ses­sa on ai­na ky­sy­mys hy­vin pie­nis­tä erois­ta. On­nel­li­suu­den ta­son muu­tok­set ovat vä­häi­siä. Vain suu­ret, koko maa­ta kä­sit­tä­vät ka­tast­ro­fit voi­vat vai­kut­taa sii­hen mer­kit­tä­väs­ti.

Maa­il­man on­nel­li­sin maa on tätä ny­kyä Tans­ka.

EI­JA AA­TE­LA TEKS­TI / 123RF KUVA

Oma Ai­ka 8/2013