Ma­ri­an­na ei oli­si kos­kaan us­ko­nut, et­tä hä­nen mie­hen­sä pet­tää hän­tä.

Ma­ri­an­nal­la on kol­me las­ta. Kak­si las­ta on hä­nen en­sim­mäi­ses­tä avi­o­lii­tos­taan ja kuo­pus toi­ses­ta, joka rik­kou­tui mie­hen pe­tok­seen.

Ma­ri­an­na kas­voi per­heen ai­no­a­na tyt­tä­re­nä ko­dis­sa, jota hän luon­neh­tii hy­väk­si ja tur­val­li­sek­si. Ty­tär oli isän­sä sil­mä­te­rä. Hän koki, et­tä it­se­näis­ty­mi­nen vaa­ti muut­toa pois ko­ti­kau­pun­gis­ta. Hän tuli Hel­sin­kiin opis­ke­le­maan ja ta­pa­si en­sim­mäi­sen mie­hen­sä. Nai­mi­siin hän meni jo 19-vuo­ti­aa­na.

– Niin kuu­lui teh­dä. Kos­ka olin ai­noa lap­si, ha­lu­sin per­heen hy­vin nuo­res­ta as­ti.

En­sim­mäi­nen avi­o­liit­to kes­ti lä­hes kuu­si­tois­ta vuot­ta. Ma­ri­an­na ja hä­nen puo­li­son­sa ai­kuis­tui­vat yh­des­sä. Mies teki pal­jon työ­tä, ja Ma­ri­an­na oli ko­to­na las­ten kans­sa.

– Klas­si­sen tyh­mäs­ti sa­not­tu, mut­ta kas­voim­me eril­lem­me. Meil­lä ei ol­lut eväi­tä käy­dä liit­to­am­me läpi ajois­sa. Tu­keh­duim­me ruuh­ka­vuo­siin. Oli sää­li ajau­tua eroon.

Ma­ri­an­na oli haa­veil­lut, et­tä nuo­ruu­den liit­to kes­täi­si lop­pu­e­lä­män, mut­ta hä­nes­tä tuli yk­sin­huol­ta­ja. Vä­lit las­ten isään oli­vat kui­ten­kin hy­vät, ja he pys­tyi­vät so­pi­maan kai­kis­ta käy­tän­nön asi­ois­ta. Puo­li­so löy­si no­pe­as­ti uu­den nai­sys­tä­vän ja meni nai­mi­siin.

Lue myös: Sek­si­tön suh­de? 3 on­gel­maa ja rat­kai­sua

”Noin kilt­ti ei voi teh­dä mi­nul­le pa­haa”

Rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten Ma­ri­an­na ta­pa­si Si­mon. Hän oli täy­sin toi­sen­lai­nen kuin Ma­ri­an­nan en­sim­mäi­nen puo­li­so, joka oli ol­lut voi­ma­kas ja mää­räi­le­vä­kin per­soo­na. Simo oli eron­nut ku­ten Ma­ri­an­na­kin – ja vai­kut­ti hy­vin kil­til­tä.

– Ajat­te­lin, et­tä noin kilt­ti ih­mi­nen ei voi teh­dä mi­nul­le pa­haa. Hän oli to­del­la kun­nol­li­nen, hy­väs­sä am­ma­tis­sa ja ah­ke­ra työs­sään. Ihas­tuin mie­li­ku­vaan.

Suh­teen vauh­ti oli kova, ja jo vuo­den ku­lut­tua pari oli nai­mi­sis­sa. Aluk­si Simo suh­tau­tui myön­tei­ses­ti Ma­ri­an­nan kris­til­li­syy­teen, vaik­kei hän ja­ka­nut sa­mo­ja ar­vo­ja. Si­mon myö­tä Ma­ri­an­na sai ym­pä­ril­leen ison su­vun ja per­he­jou­lut. Il­man si­sa­ruk­sia kas­va­nee­na hän naut­ti niis­tä sy­dä­men­sä poh­jas­ta.

Simo ha­lu­si yh­tei­sen lap­sen. Ma­ri­an­na oli 38-vuo­ti­as ja ajat­te­li, et­tä kak­si las­ta riit­tää.

– Sit­ten mie­tin, et­tä eh­tii­hän täs­sä vie­lä. Il­ta­täh­tem­me syn­tyi kah­den vuo­den si­säl­lä ta­paa­mi­ses­tam­me.

Ma­ri­an­na tie­si, et­tä Si­mon edel­li­nen suh­de oli ol­lut tuu­li­nen.

– Si­ni­sil­mäi­ses­ti ajat­te­lin, et­tä mi­nun luo­ta­ni hän on nyt löy­tä­nyt ko­din ja per­heen.

Jäl­ki­kä­teen elä­mä on opet­ta­nut, et­tä toi­seen ih­mi­seen ei voi tu­tus­tua pi­kai­ses­ti. Hur­mok­ses­sa ei pi­täi­si teh­dä pää­tök­siä.

– Lop­pu­pe­leis­sä voin sa­noa, et­tä en edes tun­te­nut hän­tä si­ten kuin mi­nun oli­si pi­tä­nyt tun­tea.

Lue myös: Us­kot­to­muu­den pal­jas­tu­mi­nen pa­kot­taa pu­hu­maan tot­ta

”Näin heti, et­tä jo­tain oli ta­pah­tu­nut”

Rii­to­jen yh­tey­des­sä Simo uh­kai­li erol­la, mitä Ma­ri­an­na piti kum­mal­li­se­na. Sil­ti hä­nen mie­leen­sä ei kos­kaan juo­lah­ta­nut, et­tä mies voi­si pet­tää hän­tä.

– Kan­ta­pään kaut­ta olen op­pi­nut, et­tä ka­lat ku­te­vat hil­jai­ses­sa ve­des­sä.

Su­rul­li­sen­kuu­lui­san is­lan­ti­lai­sen tuh­ka­pil­ven ta­kia mies jou­tui jää­mään työ­mat­kal­le toi­sel­le man­te­reel­le pi­dem­mäk­si ai­kaa kuin oli tar­koi­tus. Ma­ri­an­na meni – poik­keuk­sel­li­ses­ti – hän­tä vas­taan len­to­ken­täl­le.

– Ais­tin heti, et­tä jo­ta­kin oli ta­pah­tu­nut. Kun ky­syin asi­as­ta, Simo ei kat­so­nut mi­nua, oli ki­reä ja kiis­ti kai­ken.

Ko­to­na Si­mon pu­he­li­meen al­koi tul­la teks­ti­vies­te­jä, ja hän vah­ti pu­he­lin­taan. Ma­ri­an­na ava­si teks­ti­vies­tin, joka al­koi sa­nal­la kul­ta­se­ni. Vies­tin lo­pus­sa oli nai­sen nimi.

– Simo ker­toi ta­van­neen­sa nai­sen ja viet­tä­neen­sä tä­män kans­sa yh­den yön. Me­nin pois to­lal­ta­ni. It­kin vuo­ro­kau­den.

Myö­hem­min Simo ker­toi, et­tä nai­nen oli pros­ti­tuo­i­tu, jota hän oli ta­van­nut use­am­man­kin ker­ran.

Ke­sän Ma­ri­an­na ja Simo viet­ti­vät vie­lä yh­des­sä. Lo­man ai­ka­na mie­hel­le tuli pu­he­lui­ta ja teks­ti­vies­te­jä. Lo­pul­ta Ma­ri­an­na ot­ti sel­vil­le nai­sen pu­he­lin­nu­me­ron ja vaa­ti tätä lo­pet­ta­maan yh­tey­den­pi­don. Suh­de lop­pui il­mei­ses­ti sii­hen.

– Mut­ta luot­ta­mus Si­moon oli men­nyt. Laih­duin luu­ran­gok­si. Olin ah­dis­tu­nut ja epäi­lin hän­tä koko ajan.

Sit­ten Si­mol­le al­koi jäl­leen tul­la vies­te­jä ul­ko­maa­lai­sel­ta nai­sel­ta. Kah­den päi­vän ku­lut­tua asi­an il­mi­tu­los­ta mies päät­ti muut­taa pois.

– Toi­nen oli mak­sul­li­nen nai­nen, toi­nen eh­kä ei. Eh­kä ky­sy­myk­ses­sä oli vii­den­kym­pin vil­li­tys, kos­ka Si­mon piti ta­voi­tel­la koko ajan uut­ta. Hän koki ole­van­sa ha­lut­tu ja hur­maa­va.

Lue myös: 3 ta­ri­naa mus­ta­suk­kai­suu­des­ta: ”Pel­kä­sin, et­tä me­ne­tän vai­mo­ni”

”En oli­si pääs­syt eroon il­man vi­haa”

Pe­tos mu­ren­si Ma­ri­an­nan it­se­tun­non ja luot­ta­muk­sen ih­mi­siin. Hän kävi ero­se­mi­naa­ris­sa ja te­ra­pi­as­sa. Ero­se­mi­naa­ria hän ku­vaa ran­kak­si, mut­ta hyö­dyl­li­sek­si ko­ke­muk­sek­si. Kym­me­nen vii­kon ai­ka­na vii­den­tois­ta ih­mi­sen ryh­mä kävi läpi vi­han ja pet­ty­myk­sen tun­teet. Ryh­mäs­sä Ma­ri­an­na pys­tyi pei­laa­maan omia tun­tei­taan.

– Ta­ju­sin myös omat vir­hee­ni. Ko­li­kol­la on ai­na kak­si puol­ta. Sil­ti hir­veä viha piti ko­kea. En oli­si pääs­syt eroon suh­tees­ta il­man vi­haa. Olin myös su­rus­ta sai­ras, en nuk­ku­nut en­kä syö­nyt.

Ma­ri­an­nal­la on ai­na ol­lut rin­nal­laan kris­til­li­nen nais­ver­kos­to, joka on ol­lut tur­va­na myö­tä- ja vas­ta­mä­es­sä. Hän tu­tus­tui myös mie­heen, joka oli eron­nut 30 vuo­den avi­o­lii­ton jäl­keen. Heis­tä tuli ys­tä­viä, jot­ka tu­ki­vat toi­si­aan.

Ma­ri­an­na on pys­ty­nyt an­ta­maan an­teek­si.

– Pi­tää an­taa an­teek­si. En ha­lua ryh­tyä kat­ke­rak­si. Oli­sin myr­kyt­tä­nyt it­se­ni vi­hal­la, jos en oli­si an­ta­nut an­teek­si.

Lue myös: Mis­tä on mus­ta­suk­kai­suus teh­ty?

”Ha­lu­sin kai­ken ole­van täy­del­lis­tä”

Nyt kun eros­ta on ku­lu­nut vuo­sia, Ma­ri­an­na miet­tii, et­tä asi­at oli­vat al­ka­neet men­nä vi­noon jo var­hain.

Lo­mat su­jui­vat hy­vin, kos­ka ve­neil­les­sä työn­ja­ko oli sel­vä. Mies oli kip­pa­ri ja nai­nen gas­ti. Ar­ki ei ol­lut yh­tä help­poa. Simo mat­kus­ti työn­sä ta­kia pal­jon. Ma­ri­an­na hoi­ti ko­din ja yh­tei­sen lap­sen. Myös kak­si hä­nen isom­paa las­taan asui­vat per­hees­sä, mut­ta Simo ja Ma­ri­an­na ei­vät on­nis­tu­neet yh­dis­tä­mään kah­den eri­lai­sen ko­din ta­po­ja.

– Hän ar­vos­te­li mie­lel­lään mi­nun lap­si­a­ni, ja jos olin eri miel­tä hä­nen lap­sis­taan, hän louk­kaan­tui.

Ma­ri­an­na hoi­ti ko­to­na kai­ken – ja kai­ken piti ol­la tip­top, si­li­tet­ty­nä ja lai­tet­tu­na. Odo­tuk­set toi­sel­le lii­tol­le oli­vat suu­ret, kun en­sim­mäi­nen oli epä­on­nis­tu­nut.

– Luul­ta­vas­ti pa­ke­nin täy­del­li­syy­den ta­voit­te­lul­la huo­noa olo­a­ni ja pet­ty­mys­tä, et­tä avi­o­liit­to ei ol­lut sitä, mitä ku­vit­te­lin. Tuli pet­ty­myk­siä, joi­ta en osan­nut edes ni­me­tä. Ha­lu­sin kai­ken ole­van täy­del­lis­tä.

Kun Ma­ri­an­na ny­ky­ään ta­paa Si­mon ja jos­ta­kin asi­as­ta tu­lee ki­naa, hän pu­huu koh­te­li­aas­ti, vaik­ka mi­ten suu­tut­tai­si.

– Ajat­te­len, et­tei hän ole paha, mut­ta hä­nen so­si­aa­li­set tai­ton­sa ovat jää­neet ke­hit­ty­mät­tä. Hä­nel­tä puut­tuu em­pa­ti­aa. Hän elää yhä minä edel­lä.

Lue myös: Et­kö ha­lua ra­kas­ta­si? Täs­sä syy

”Seu­rus­te­lem­me ai­kuis­mai­ses­ti”

Eron jäl­keen Ma­ri­an­na muut­ti uu­teen ko­tiin. Hän sa­noo, et­tä ai­ka on ol­lut ta­sa­pai­noi­sin­ta ja hel­poin­ta hä­nen elä­mäs­sään.

Vuo­den ku­lut­tua eros­ta Ma­ri­an­na ta­pa­si ny­kyi­sen mie­sys­tä­vän­sä. Oli ai­ka us­kal­taa luot­taa. Ny­kyi­nen mies tie­tää Ma­ri­an­nan ta­ri­nan, sil­lä yh­teyt­tä ei voi ra­ken­taa, jos ei voi ker­toa näin suur­ta asi­aa.

– Seu­rus­te­lem­me ai­kuis­mai­ses­ti. Em­me muu­ta yh­teen tai muu­ta sel­lais­ta.

Ma­ri­an­na on myös op­pi­nut ot­ta­maan ren­nom­min. Toki hän yhä si­lit­tää kai­ken, mut­ta eh­tii jo lu­ke­a­kin. Hän on ope­tel­lut ole­maan ko­to­na yk­sin ja naut­ti­maan sii­tä. Hän ei ole ai­em­min asu­nut yk­sin, kos­ka meni nuo­re­na nai­mi­siin ja ko­to­na oli ai­na lap­sia.

Edel­leen Ma­ri­an­na tun­nis­taa me­net­tä­mi­sen pe­lon, joka juon­taa juu­ren­sa lap­suu­des­ta. Mut­ta nyt hän pys­tyy luot­ta­maan sii­hen, et­tä kel­paa sel­lai­se­na kuin on.

– Nyt elän suh­tees­sa, jos­sa on luot­ta­mus. Meil­lä on sa­man­lai­nen ar­vo­maa­il­ma. Sil­lä on val­ta­van iso mer­ki­tys.

Ma­ri­an­nan ja Si­mon ni­met on muu­tet­tu.