Sit­ten olen teh­nyt tätä työ­tä tar­peek­si, kun en enää lii­ku­tu vih­ki­ti­lai­suuk­sis­sa. Mi­nul­la on pala kur­kus­sa ai­na, kun lä­he­tän vih­ki­pa­rin alt­ta­ria koh­ti. Otan pa­rin myös vas­taan ja pii­lo­tan pu­su­ko­pik­si kut­sut­tuun säh­kö­pää­kop­piin, jot­ta vie­raat eh­ti­vät siir­tyä ulos.

Olen ol­lut sun­ti­o­na kym­me­ni­sen vuot­ta. Työs­ken­te­lin sitä en­nen 24 vuot­ta Val­ti­on han­kin­ta­kes­kuk­ses­sa. Aloi­tin si­sä­lä­het­ti­nä ja ete­nin ja­os­to­sih­tee­rik­si. Sii­tä teh­tä­väs­tä mi­nut ir­ti­sa­not­tiin, kun yri­tys yk­si­tyis­tet­tiin. Sain uu­den työn toi­mis­to­tar­vik­kei­den maa­han­tuon­ti­liik­kees­tä.

Seit­se­män vuot­ta myö­hem­min me­ne­tin pe­räk­käi­si­nä vuo­si­na vel­je­ni, sis­ko­ni ja äi­ti­ni. Vel­je­ni teki it­se­mur­han, sis­ko­ni kuo­li syö­pään. Uu­vuin täy­sin. Il­moit­tau­duin sai­raus­lo­man jäl­keen va­paa­eh­toi­sek­si läh­ti­jäk­si, kun yri­tyk­sen piti ir­ti­sa­noa vä­keä. Ha­lu­sin muu­tok­sen elä­mää­ni. Tie­sin sen sil­lä het­kel­lä, kun äi­ti­ni siu­naus­ti­lai­suu­des­sa Kos­ke­lan sai­raa­lan kap­pe­lis­sa kat­se­lin sun­ti­o­ta, joka val­mis­te­li ti­lai­suut­ta. En ha­lun­nut enää työk­se­ni tui­jot­taa tie­to­ko­net­ta.

Pi­dän työs­tä­ni hir­ve­än pal­jon. Saan hoi­taa sen it­se­näi­ses­ti, emän­nän asen­teel­la. Minä sekä sii­vo­an, et­tä val­mis­te­len kir­kon ja pa­pin­kin ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen. Lai­tan vir­sien nu­me­rot sei­näl­le, eh­tool­li­sas­ti­at, alt­ta­ri­vaat­teen ja oi­ke­an mää­rän kynt­ti­löi­tä pai­koil­leen. Ker­ran vii­kos­sa han­kin uu­det ku­kat. Pap­pe­ja au­tan pu­keu­tu­maan.

Ju­ma­lan­pal­ve­lus on saa­rel­la sun­nun­tai­sin kel­lo 14, sil­lä pa­pit pi­tä­vät mes­sun en­sin man­te­reen puo­lel­la. Kel­lo 13.55 soi­tan kir­kon­kel­lo­ja. Oli­si se kyl­lä haus­kaa, jos sai­si ve­del­lä na­ruis­ta, mut­ta kel­lo­ja soi­te­taan nap­pia pai­na­mal­la.

Kun ju­ma­lan­pal­ve­lus on lop­pu­mai­sil­laan, avaan kryp­taan vie­vän oven, niin et­tä kirk­ko­kah­vien ja tuo­reen pul­lan tuok­su lei­jai­lee sa­liin.

Kun kir­kon edel­li­nen sun­tio soit­ti seu­ra­kun­ta­lai­sil­le ve­to­pa­suu­naa, minä soi­tan suu­ta­ni. Olen pu­he­li­as ja tyk­kään ih­mi­sis­tä, mut­ta nau­tin kyl­lä kir­kon hil­jai­suu­des­ta. Työ­päi­vän ai­ka­na saa­tan jos­kus is­tah­taa het­kek­si, sy­tyt­tää kynt­ti­län ja ol­la vain hil­jaa. Työ­suh­de-etu­na pää­sen myös hil­jai­suu­den ret­riit­tei­hin.