Teksti Terhi Friman
Kuvat Mika Pollari
Kun Pihla Saraja, 6 vuotta, tulee viikonloppukylään papan ja mummon luokse hän tietää, että papan kanssa saa tehdä myös kaikkea sitä, mikä kotona ei ole sallittua. Tyynysota on hauska yhteinen juttu, samoin kaikki muu peuhaaminen.
Pihla iloitsee siitä, että hän saa touhuta välillä myös ihailemansa 18-vuotiaan tädin kanssa.
Pihla tietää, että mummolassa saa aina ihanaa ruokaa. Pappa Antti Saraja on hyvä ruuanlaittaja, jonka aterioissa maistuu metsä. Pihlalle pappa valmistaa usein hirvenlihapataa tai poron potkapihvejä. Sirpa-mummo tekee yleensä salaatit ja jälkiruuat.
Pihla on Antin vanhimman lapsen Artun ja hänen Suvi-puolisonsa tytär. Perhe asuu Antin vanhempien entisessä kotitalossa muutaman kymmenen kilometrin päässä isovanhemmista.
Tyttö on Sarajan pariskunnan ainoa lapsenlapsi. Perheeseen kuuluvat lisäksi keskimmäinen poika Otto puolisoineen sekä iltatähti Aino-tytär, joka asuu kotona.
Mummo vuorotteluvapaalle
Aino oli 11-vuotias, kun Pihla syntyi. Uusi ihminen oli ilo koko perheelle, myös teini-ikään kurkottelevalle Ainolle.
– Kävimme heti katsomassa vauvaa ja miniää synnytyssairaalassa. Vastasyntynyt oli pieni ja nätti, mutta en ole sellainen ihminen, että mitenkään hullaantuisin vauvoista, Antti kertoo.
Hän sanoo jättävänsä vauvojen paapomisen muille ja odottavansa, kun aktiivi-ikä alkaa.
– Omien lasteni hoitoon kyllä osallistuin, kun he olivat vauvoja.
Alkuun Pihla-vauva ei paljoa vieraillut isovanhemmilla. Suvi ja Arttu keskittyivät esikoiseensa, ja elivät vauva-aikaa perheenä rauhaisasti kotona.
Kun Suvin äitiysloma päättyi, Antin puoliso Sirpa jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle tyttöä hoitamaan. Työ kuljettaa Anttia ympäri Suomea kuvauskeikoille. Hän on työn ja metsäharrastustensa takia paljon kotoa poissa.
Mummon sapattivuosi lapsenlapsen kanssa avasi silti papallekin uuden ikkunan pojantyttären elämään. Pihla oli päivät hoidossa mummolassa, ja samalla sekä Antti-pappa että Aino-täti saivat seurata pienen kasvua.
Lue myös: Kuinka olla isovanhempi eri-ikäisille lastenlapsille?
Täti ihailun kohteena
Aino on ollut Pihlan idoli siitä lähtien, kun hän alkoi ymmärtää asioita enemmän. Pieni tyttö kyseli tädin perään, huuteli ”missä Aino”, ja halusi leikkiä tämän kanssa. Pihlan silmät tuikkivat, kun palvottu täti touhusi hänen kanssaan.
Mummon vuorotteluvapaa päättyi, ja Pihla aloitti päiväkodin, ja samalla yhteinen aika väheni.
Nyt Pihla on reipas eskarilainen. Aino-täti opiskelee lukiossa. Pihla on mummon ja papan hoidossa yön yli noin kerran kuukaudessa ja silloin tällöin lyhempiä aikoja.
Nykyisin Aino on mukana esimerkiksi kun pelataan porukalla Afrikan tähteä taikka Kimbleä, mutta pääasiassa hän keskittyy tätä nykyä koulunkäyntiin.
Myös oma rauha tärkeää
– Aino jaksoi kumman hyvin puuhailla tytön kanssa kun tämä oli pieni, ehkä vähän liikaakin. Aino on ollut vastuullinen nuoresta pitäen ja huolehtinut hyvin myös omasta koirastaan. Yritimme pitää huolta siitä, että Aino ei väsynyt temmeltämään lapsen kanssa, Sirpa kertoo.
Sarajan perheen koti on maalla järven rannalla kahdessa rakennuksessa. Ainon isoveljet asuivat aikoinaan pienemmässä talossa ja olivat muuttaneet pois itsenäistyttyään.
Aino on perheen iltatähti. Hänellä on iso ikäero isoveljiinsä, ja näin ollen hän oli tottunut omaan rauhaan. Kun Pihla tuli mummolaan päivähoitoon, Aino alkoi kaivata omaa aikaa ja hän muutti asumaan pikkutaloon. Sieltä hän kävi toisessa talossa ruokailemassa ja jutustelemassa vanhempiensa kanssa.
Esikaste perhe-elämään
Aino ei ole isän mukaan ollut koskaan mustasukkainen Pihlasta, ei sittenkään, vaikka Pihlan ensimmäinen sana oli pappa.
– Mummo taisi siitä kyllä olla hivenen mustasukkainen, Antti nauraa.
Hän arvelee, että Aino on saanut eräänlaisen esikasteen lapsiperheen elämään, kun hän on seurannut Pihlan hoitovuotta ja myöhempiä hoitorupeamia mummolassa.
– Hän on nähnyt, että lapsen hoitaminen on kokopäivätyötä.
Kun Aino oli teini-ikäinen, hänen ilmeistään saattoi Antti-isän mielestä joskus päätellä, että pienen tytön touhut eivät kiinnostaneet. Aino on luonteeltaan pidättyväinen ja hillitty eikä sen isompia ilmauksia esiintynyt.
"Mikä voisi olla rikkaampaa elämää?"
Luonto liikuttaa kaikkia
Ainon ja Antin yhteinen juttu on koira. Safi-koira on Ainon oma ja hänen kouluttamansa mutta toisinaan Antilla lainassa metsästyshommissa.
Antti on valokuvaaja, ja Aino on isän jalanjäljissä innostunut kuvaamisesta ja luonnossa kulkemisesta. Luonnossa liikkuminen varsinkin koiran kanssa on verissä koko perheellä. Pihlakin on tottunut kulkemaan metsässä ja istumaan nuotiolla.
Muutaman kerran vuodessa perhe on koolla. Silloin Pihlalle kaikki kaikessa on Otto-setä, jota tyttö tapaa harvoin. Kun Otto on paikalla, kukaan muu ei kelpaa tytön leikkeihin ja peleihin. Setä on se tärkein.
Antin isä, Antero-vaari, on 88-vuotias ja jo väsynyt. Hän tulee toisinaan mukaan perheen tapaamisiin, ja silloin paikalla on neljä sukupolvea. Vaari seuraa nuorimmaista mielellään mutta ei jaksa olla leikeissä ja touhuissa mukana.
Lapsen suusta totuus
Parasta Antti-papan mielestä on kuunnella, miten pieni tyttö pohtii elämää ja maailmaa. Totuus lasten suusta on vanha sananlasku, joka pitää paikkaansa. Lapsen silmin asiat näyttävät selkeiltä.
Pihlan ajatuksia kannattaa kuunnella, koska sieltä tulee usein mietteitä, jotka laittavat asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Antti Saraja ajattelee, että on rikkaus elää niin, että saa katsoa läheltä kahta elämän kerrosta. Samaan aikaan ovat näkökentässä omat kolme lasta ja pieni lapsenlapsi.
– Mikä voisi olla rikkaampaa elämää? hän kysyy.
Lue myös:
Kolmen sukupolven lomakoti
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.