”Pel­kä­sin, et­tä me­ne­tän vai­mo­ni”

”Vai­mo­ni on hur­maa­va nai­nen. En ole mus­ta­suk­kai­nen hä­nen en­ti­sel­le mie­hel­leen, joka oli törp­pö. Sen si­jaan olin pit­kään mus­ta­suk­kai­nen niil­le mie­hil­le, joi­ta hän eron­sa jäl­keen eh­ti ta­va­ta en­nen mi­nua, ja jois­ta vai­mo­ni ys­tä­vät ker­to­vat haus­ko­ja jut­tu­ja pa­rin vii­ni­la­sil­li­sen jäl­keen.

Mus­ta­suk­kai­se­na mur­jo­tin. Mö­kö­tyk­se­ni pi­la­si yh­tei­siä il­lan­viet­to­ja ys­tä­vien kans­sa. En pääs­syt syn­kis­tä aja­tuk­sis­ta ja tun­teis­ta­ni ir­ti. Ku­vit­te­lin myös, mi­ten vai­mo pi­tää haus­kaa ys­tä­vien­sä kans­sa. Heil­lä on ta­pa­na ta­va­ta ra­vin­to­lois­sa ja teh­dä pie­niä ris­tei­ly­jä yh­des­sä. Kun vai­mo ko­tiu­tui, mö­kö­tin pari päi­vää.

Vai­mo kär­si ko­vas­ti mus­ta­suk­kai­suu­des­ta­ni ja ha­lu­sin it­se­kin muut­tua, jo­ten me­nim­me yh­des­sä pa­ri­suh­de­työ­tä te­ke­vän te­ra­peu­tin vas­taa­no­tol­le. Hän ver­ta­si puo­li­soi­ta sa­maan suun­taan kul­ke­viin rai­tei­siin, joi­ta mo­net asi­at yh­dis­tä­vät kuin ra­ta­pöl­kyt kis­ko­ja. Juna ei kul­je, jos kis­kot ovat kiin­ni toi­sis­saan. Ei­kä pa­ri­suh­de toi­mi, jos puo­li­soil­la ei ole ti­laa hen­git­tää.

Oi­val­sin, et­tä mus­ta­suk­kai­suu­te­ni ei ker­ro mi­tään vai­mos­ta­ni, vaan kyse on ai­no­as­taan omas­ta ko­ke­muk­ses­ta­ni. Se vies­tii omas­ta epä­var­muu­des­ta­ni ja riit­tä­mät­tö­myy­des­tä­ni. Pel­kä­sin, et­tä me­ne­tän vai­mo­ni. Koin, et­tä hän on lii­an hyvä mi­nul­le ja epäi­lin, voi­ko hän oi­ke­as­ti ra­kas­taa täl­lais­ta junt­tia.

Opin hal­lit­se­maan aja­tuk­si­a­ni. En enää pääs­tä mus­ta­suk­kai­suut­ta ruok­ki­via ku­vi­tel­mia mie­lee­ni. Tai jos ne he­rää­vät, to­te­an, et­tä ne ovat vain aja­tuk­sia, jot­ka voin vaih­taa uu­siin. Ajat­te­len, et­tä vai­mol­la on ris­tei­lyl­lä ki­vaa, hä­nes­tä on mu­ka­va ta­va­ta nai­sys­tä­vi­ään ja shop­pail­la, jo­ten hän tu­lee hy­vän­tuu­li­se­na ko­tiin.” Jus­si, 53

”Ys­tä­vä­ni mie­les­tä olen kont­rol­lif­riik­ki”

”Mus­ta­suk­kai­suus kuu­luu mie­les­tä­ni rak­kau­teen. En tyk­kää mie­hen työ­pai­kan lai­va­ris­tei­lyis­tä ja vir­kis­tys­päi­vis­tä ho­tel­leis­sa. Ha­lu­an tie­tää mis­sä ja ke­nen kans­sa hän ai­kaan­sa viet­tää. Sama kos­kee lap­si­am­me. Vain kuo­pus asuu enää ko­to­na, mut­ta olen päi­vit­täin yh­tey­des­sä myös ko­toa muut­ta­nei­siin lap­siim­me. Per­he tie­tää, et­tä huo­les­tun hir­ve­äs­ti, jos he ei­vät vas­taa vies­tei­hi­ni koh­tuul­li­ses­sa ajas­sa.

Ys­tä­vä­ni mie­les­tä olen kont­rol­lif­riik­ki ja yri­tän hal­li­ta per­het­tä­ni, mut­ta per­he ei va­li­ta. He nau­res­ke­le­vat mi­nul­le hy­vän­tah­toi­ses­ti ja kes­tä­vät höö­sää­mi­se­ni.

Van­hem­pa­ni kuo­li­vat au­to­ko­la­ris­sa, kun olin lap­si. Myös en­sim­mäi­nen avi­o­puo­li­so­ni kuo­li yl­lät­tä­en. Tie­dän, et­tä elä­män­lan­ka voi kat­ke­ta minä het­ke­nä vain, jo­ten ha­lu­an osoit­taa rak­kaut­ta­ni ja vä­lit­tä­mis­tä­ni niin kau­an kuin voin.” Nii­na, 54

”Eläk­keel­le jää­mi­nen lau­kai­si mie­he­ni mus­ta­suk­kai­suu­den”

”Mie­he­ni on ol­lut ai­na tai­pu­vai­nen mus­ta­suk­kai­suu­teen. Ti­lan­ne pa­he­ni, kun hän jäi eläk­keel­le pari vuot­ta sit­ten. Hän kyt­tä­si kel­lon kans­sa, tu­len­ko töis­tä ajois­sa. Jos en tul­lut, al­koi tent­taa­mi­nen, mis­sä vii­vyin, kei­tä ta­pa­sin, mitä tein.

Aluk­si suh­tau­duin huu­mo­ril­la hä­nen jut­tui­hin­sa. Ku­vit­te­li­ko hän oi­ke­as­ti, et­tä hyp­pään kes­ken mat­kan ra­ti­kas­ta ja syök­syn la­ka­noi­hin jon­kun mie­hen kans­sa? Mut­ta hä­nen mus­ta­suk­kai­suu­ten­sa ei ol­lut pu­hut­ta­vis­sa pois jär­kei­le­mäl­lä.

Yri­tin tul­la ajois­sa ko­tiin ja aloin väl­tel­lä jopa ys­tä­vie­ni ta­paa­mis­ta. Mies vei mi­nut au­tol­la jump­paan ja tuli jum­pan jäl­keen ha­ke­maan. Hän tut­ki pu­he­lin­ta­ni ja tar­kis­ti ti­li­tie­to­ni. Aloim­me mo­lem­mat ah­dis­tua, ja mies muut­tui yhä vi­hai­sem­mak­si.

Ti­lan­teen kär­jis­tyt­tyä mie­tin eroa. Mies eh­dot­ti avun ha­ke­mis­ta. Hän kävi en­sin yk­sin jut­te­le­mas­sa asi­as­ta Mies­sa­kit ry:ssä ja sai siel­tä ki­pi­nän il­moit­taa mei­dät pa­ri­suh­de­lei­ril­le. Siel­lä ei kau­he­as­ti pu­hut­tu mus­ta­suk­kai­suu­des­ta, mut­ta saim­me vä­li­nei­tä asi­as­ta pu­hu­mi­seen. Kes­kus­te­lum­me ei­vät enää pää­dy re­pi­vään rii­taan, ku­ten en­nen.

Olen häm­mäs­ty­nyt sii­tä, mi­ten kyp­säs­ti mies osaa ny­kyi­sin ana­ly­soi­da it­se­ään. Hän on ke­hi­tel­lyt it­sel­leen te­ke­mis­tä, ei­kä en­nä­tä enää vah­tia kel­loa. Suh­teem­me ei kui­ten­kaan ole ihan ta­sa­pai­nos­sa, kos­ka mus­ta­suk­kai­suus nos­taa pää­tään eten­kin sil­loin, kun mi­nul­la on jo­tain yli­mää­räis­tä me­noa, esi­mer­kik­si työ­hö­ni liit­ty­vä se­mi­naa­ri toi­sel­la paik­ka­kun­nal­la.”  Oi­li, 57