An­na-Lee­na Här­kö­sen, 52, olo­huo­net­ta hal­lit­see val­ta­van kir­ja­hyl­lyn li­säk­si no­ja­tuo­li, jon­ka is­tuin­tyy­ny on pai­nu­nut py­sy­väl­le kuo­pal­le. Tuo­li on omi­tui­sen ko­koi­nen, kuin puo­lel­le­tois­ta ih­mi­sel­le teh­ty. An­na-Lee­na pu­dot­taa mus­tat ran­ta­san­daa­lit ja­las­taan ja kie­räh­tää sii­hen lö­köt­tä­mään puo­lik­si ma­kuul­le. Il­mi­sel­vä lem­pi­paik­ka.

– Yh­te­nä päi­vä­nä is­tuin täs­sä kah­vi­kup­pi kä­des­sä ja vain kat­se­lin ulos. Sel­lai­nen on mul­le ai­van ta­va­ton­ta. Ei mun mie­len­rau­ha­ni rii­tä sem­moi­seen le­vol­li­suu­teen.

Moni pi­tää An­na-Lee­naa äk­sy­nä hä­nen tui­kei­den ko­lum­nien­sa vuok­si, mut­ta kas­vok­kain hän on it­se lem­peys, vaik­ka­kin suo­ra. Sel­lai­nen, joka ei tees­ken­te­le.

– Kaik­ki ku­vit­te­le­vat, et­tä olen ka­ma­la rä­hi­si­jä. Olen­han mä vim­mai­nen, mut­ta ih­mi­se­nä en ole yh­tään hyök­kää­vä.

Vai­ku­tel­maa al­le­vii­vaa­vat hert­tai­set an­tiik­ki­nu­ket, joi­ta on ri­po­tel­tu ym­pä­ri asun­toa. Etei­ses­sä on ko­ko­nai­nen vit­rii­ni täyn­nä ei­lis­päi­vän le­lu­ja. Vah­tia pi­tää liki kar­vat­to­mak­si ku­lu­nut kar­hu puis­ten pyö­rien pääl­lä.

– Olen haa­li­nut näi­tä Pa­rii­sin ja Lon­toon kirp­pu­to­reil­ta.

Lue myös: Ri­kos­kir­jai­li­ja Har­ri Ny­kä­nen ins­pi­roi­tuu to­sie­lä­mäs­tä: Ros­vot ja po­lii­sit soit­te­le­vat pe­rään

Työ äi­ti­nä teh­ty

Sa­maa eteis­tä kan­soit­ta­vat Con­ver­sen kan­gas­ten­na­rit ja mus­tat mies­ten lenk­ka­rit. Ne kuu­lu­vat Lau­ril­le, An­na-Lee­nan po­jal­le, joka on juu­ri täyt­tä­nyt 18 vuot­ta.

– Se on kova paik­ka, kun ken­gät tuos­ta jos­sain vai­hees­sa läh­te­vät. Työ äi­ti­nä on ta­val­laan teh­ty.

Omaa äi­tiyt­tään An­na-Lee­na ruo­ti vuon­na 2001 il­mes­ty­nees­sä oma­e­lä­mä­ker­ral­li­ses­sa kir­jas­saan Hei­kos­ti po­si­tii­vi­nen. Se toi päi­vän­va­loon pi­men­toon jää­nei­tä puo­lia äi­tiy­des­tä, ku­ten syn­ny­tyk­sen jäl­kei­sen ma­sen­nuk­sen.

Sit­tem­min äi­tiys on ol­lut An­na-Lee­nal­le luon­te­vaa. Ko­to­na on lu­et­tu Aku Ank­kaa ruo­ka­pöy­däs­sä ja tar­peen tul­len ki­roil­tu ja huu­det­tu. Elet­ty niin kuin ta­val­lis­ta elä­mää ele­tään.

"Tot­ta kai ero­a­mi­nen on hel­ve­tin pe­lot­ta­vaa."

– Mut­ta lu­pauk­sis­ta on täy­ty­nyt ai­na pi­tää kiin­ni ja mui­ta ih­mi­siä koh­del­la rei­lus­ti.

Lau­rin täy­si-ikäi­syyt­tä äi­ti ja poi­ka ai­ko­vat juh­lis­taa kah­des­taan kreik­ka­lai­ses­sa ra­vin­to­las­sa.

– Kun minä täy­tin kah­dek­san­tois­ta, me­nin suo­rin­ta tie­tä jo­hon­kin sur­ke­aan ka­pak­kaan. Ti­la­sin Si­ni­sen en­ke­lin ja olin suun­nat­to­man on­nel­li­nen.

Lue myös: Lee­na Leh­to­lai­nen: ”Dek­ka­rit ovat pi­me­än puo­lem­me pei­li”

Jos­kus pi­tää luo­vut­taa

An­na-Lee­nan avi­o­mie­hen, kir­jai­li­ja Riku Kor­ho­sen, ken­gät sen si­jaan löy­tää asun­nos­ta har­vem­min. Pa­ris­kun­ta asuu eri osoit­teis­sa, Kor­ho­nen Tu­rus­sa. Näin on ol­lut jo pa­ri­kym­men­tä vuot­ta. Sil­ti ih­mi­set jak­sa­vat asi­aa tai­vas­tel­la.

– Ei sai­si toi­mia eri lail­la. Ku­vi­tel­laan, et­tä kaik­kien pi­tää teh­dä niin kuin minä teen.

En­sim­mäis­tä ker­taa An­na-Lee­na mel­kein hiil­tyy. Hän ei kä­si­tä, mi­ten toi­set kit­kut­ta­vat epä­mie­lui­sis­sa olo­suh­teis­sa vuo­des­ta toi­seen.

– Kär­si, kär­si, kirk­kaim­man kruu­nun saat. Näin moni ajat­te­lee. Tai et­tä ei saa an­taa pe­rik­si. Mi­ten niin? Jos­kus pi­tää an­taa pe­rik­si.

Eri­tyi­sen vä­hän An­na-Lee­na ym­mär­tää huo­no­ja pa­ri­suh­tei­ta, jois­ta ei us­kal­le­ta läh­teä. Et­tä jos­sain on jo­kin mök­ki­tö­nö, jos­ta mie­ti­tään, et­tä kum­pi sen saa.

– Tot­ta kai ero­a­mi­nen on hel­ve­tin pe­lot­ta­vaa, mut­ta pa­rem­pi se on kuin kär­siä.

An­na-Lee­na pyr­kii it­se eroon asi­ois­ta ja ih­mis­suh­teis­ta, jot­ka ei­vät tee hä­nel­le hy­vää. Men­nei­syy­des­sä hän ei vä­li­tä roik­kua.

– Olen rat­kai­su­kes­kei­nen ih­mi­nen. Tun­tuu ou­dol­ta, mi­ten jot­kut saa­vat tyy­dy­tys­tä omas­ta uh­riu­tu­mi­ses­taan.

Lue myös:

Näin so­ma­li­a­lai­ses­ta pa­ko­lai­ses­ta tuli suo­ma­lai­nen kir­jai­li­ja

Kir­jai­li­ja Kirs­ti Man­ni­nen: ”Lu­ki­häi­riö ei hi­das­ta työn­te­ko­a­ni, päin­vas­toin”

Kir­jai­li­ja Lau­ra Ruo­ho­nen: Kont­taa­mi­nen lat­ti­al­la te­kee hy­vää pro­fes­so­reil­le