Kyyneleet ovat ihmisten välinen liima. Mikään muu käyttäytyminen ei synnytä yhtä nopeasti läheisyyttä eikä mikään muu viestintä ilmaise yhtä välittömästi kokemuksen ydintä.
Itku on vahva luottamuksen merkki, sillä itkiessään ihminen paljastaa haavoittuvuutensa. Ystävällinen ele, myötätuntoinen ääni, tutut kasvot tai muut turvallisuutta viestivät asiat laukaisevat usein itkun.
Moni kertoo tutkimuksissa itkevänsä yksin, mutta elämän siirtymävaiheissa itketään usein yhdessä. Sen voisi ajatella lähentävän samalla tavalla kuin yhteinen illallinen viinipullon kera. Kun ihmiset näkevät toisensa arkoina ja haavoittuvina, sosiaaliset siteet vahvistuvat.
”Itku on pitkälle kontrolloitua. Ollaan yleensä aika lailla viimeisillä metreillä, kun se tulee, sitä koetetaan viimeisen asti pidätellä”, kuvaa vuorovaikutteisen teknologian professori Veikko Surakka Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksiköstä.
Itkeminen kytkeytyy myös kulttuuriin. Länsimaissa itkeminen on selkeästi yksityistä, monessa maailmankolkassa yhteisöllistä. Ajatellaanpa vaikka hautajaisiin palkattuja itkijänaisia, joiden tehtävänä on hoitaa surun ilmaisu yhteisön puolesta.
Teksti Minna Hietakangas / Kuva 123rf
Lue lisää Oma Aika -lehdestä 8/2014.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.