Artikkeli

Jokin vietti vetää auttamaan ihmisiä

Sairaanhoitaja Mari Myllykoski, 45, auttaa ja neuvoo dialyysi-potilaita – ja kuuntelee vastavuoroisesti heidän elämänohjeitaan.

PA­RAS KA­VE­RI­NI OLI läh­te­nyt ko­ti­seu­dul­ta Ylis­ta­ros­ta töi­hin ete­lään. Hä­nen in­nos­ta­ma­naan tu­lin 1989 töi­hin Kos­ke­lan sai­raa­laan. Alus­sa ja­oin ruo­kaa ja sii­vo­sin. Sit­ten mi­nut pe­reh­dy­tet­tiin työ­paik­ka­kou­lu­tuk­se­na pe­rus­hoi­ta­jak­si. Sii­tä sain ki­pi­nän opis­kel­la sai­raan­hoi­ta­jak­si. Val­mis­tuin 1994 Es­poon ter­veys- ja so­si­aa­li­a­lan op­pi­lai­tok­ses­ta si­sä­tau­ti­ki­rur­gi­sek­si sai­raan­hoi­ta­jak­si.

Pari vuot­ta olin si­jai­se­na Iho- ja al­ler­gi­a­sai­raa­las­sa. Jo kou­lus­sa olin kau­ko­kai­puun val­las­sa, ja 1996 läh­din sai­raan­hoi­ta­jak­si mu­nu­ais­tau­tien akuu­til­le vuo­de­o­sas­tol­le Bris­to­liin, Eng­lan­tiin. Siel­lä työ­yh­tei­sö oli hie­rark­ki­sem­pi kuin Suo­mes­sa. Sär­ky­lää­ket­tä­kään em­me saa­neet an­taa il­man lää­kä­rin lu­paa. Hoi­ta­jil­la oli pu­vus­sa vyö, jos­ta näki, min­kä ta­son sai­raan­hoi­ta­ja oli ky­sees­sä. Hei­nä­kuus­sa 2002 pa­la­sin Suo­meen, sil­lä ko­to­vä­keä al­koi ol­la ikä­vä.

Kun tu­len töi­hin, kat­son ketä hoi­dan ja lai­tan di­a­lyy­si­ko­nei­ta val­miik­si. En­sim­mäi­set po­ti­laat tu­le­vat hoi­toon­sa vart­tia vail­le kah­dek­san.

Hoi­to kes­tää 4–5 tun­tia, ja sitä an­ne­taan kol­mes­ti vii­kos­sa, jo­ten po­ti­laat tu­le­vat tu­tuik­si. Jot­kut käy­vät kuu­te­na päi­vä­nä vii­kos­sa. Di­a­lyy­si eli kei­no­mu­nu­ais­hoi­to on elä­mää yl­lä­pi­tä­vää hoi­toa.

Oh­jaan po­ti­lai­ta oma­toi­mi­suu­teen di­a­lyy­si­hoi­ton­sa suh­teen. Koen on­nis­tu­nee­ni, kun po­ti­las voi meil­tä jat­kaa ko­ti­he­mo­di­a­lyy­sin kou­lu­tuk­seen.

Työs­sä­ni olen lä­hel­lä po­ti­las­ta niin fyy­si­ses­ti kuin psyyk­ki­ses­ti. Tyk­kään teh­dä ih­mis­ten kans­sa töi­tä, aut­taa ja neu­voa. Tyk­kään myös kuun­nel­la po­ti­lai­ta ja olen saa­nut heil­tä pal­jon elä­mä­noh­jei­ta it­sel­le­ni­kin. Ai­on jat­kaa työs­sä­ni elä­kei­kään as­ti.

Sai­raan­hoi­ta­jal­la on huo­no palk­ka, mut­ta jo­kin viet­ti ve­tää aut­ta­maan ih­mi­siä. Vaik­ka työ on jos­kus ras­kas­ta, se an­taa pal­jon. Mi­nul­la on myös ki­vat työ­ka­ve­rit ja hyvä tii­mi. Se on tär­ke­ää. Su­rul­li­sin­ta on kii­re. Ha­lu­ai­sin an­taa po­ti­lail­le enem­män ai­kaa.

Seu­raan po­ti­lai­ta sen­kin jäl­keen, kun he ovat saa­neet mu­nu­ais­siir­rän­näi­sen. He tu­le­vat jos­kus käy­mään, ja on iha­na näh­dä, mi­ten he ku­kois­ta­vat. Lää­ke­tie­de voi teh­dä us­ko­mat­to­man tun­tui­sia asi­oi­ta. Tämä on hyvä syy teh­dä elin­luo­vu­tus­tes­ta­ment­ti. Mi­nä­kin olen sen teh­nyt.

Lue Myös