Jou­lu­va­loi­hin son­nus­tau­tu­nut Pa­rii­si on kir­jai­mel­li­ses­ti lois­ta­va lo­ma­koh­de lop­pu­vuo­des­ta. Jos ai­kaa on pit­kän vii­kon­lo­pun ver­ran tai enem­män, kan­nat­taa teh­dä kult­tuu­ri­ret­ki ko­ris­tel­tuun ba­rok­ki­pa­lat­siin. Mu­se­oi­ta Pa­rii­sis­sa on enem­män kuin voi toi­voa, ja tal­vi­ai­kaan niis­sä on miel­lyt­tä­vää kul­jek­sia maa­il­man vai­kut­ta­vim­pien maa­laus­ten ää­res­sä.

Suu­ren luo­kan ki­mal­lus­ta on näh­tä­vis­sä ka­ba­rees­sa, jois­ta le­gen­daa­ri­sim­pia on Le Crazy Hor­se kym­me­ni­ne säih­ky­sää­ri­neen.

Jou­lu­ko­ris­tel­lut ta­va­ra­ta­lot ovat näh­tä­vyyk­siä, jois­ta voi naut­tia, vaik­kei oli­si liik­keel­lä shop­pai­lu­hou­sut ja­las­sa. Tie­ten­kin Pa­rii­sis­ta han­kit­tu jou­lu­lah­ja on ai­na var­ma me­nes­tys.

Vaux-le-Vi­com­te,
tun­te­ma­ton lin­na

Ul­ko­na on säk­ki­pi­me­ää, mut­ta vä­hi­tel­len ho­ri­son­tis­ta piir­tyy esiin lois­te­li­aas­ti va­lais­tu ra­ken­nus. Kun as­te­len pi­ha­tie­tä lä­hem­mäs, sen yl­väs ole­mus sen kuin kir­kas­tuu. Olen saa­pu­nut Vaux-le-Vi­com­teen – lin­naan, joka toi­mi ai­ka­naan in­noit­ta­ja­na Ver­sail­les’n ba­rok­ki­pa­lat­sil­le.

En­sin kui­ten­kin kier­ros lin­nan van­hois­sa he­vos­tal­leis­sa. Si­sään as­tu­es­sa ne­nään lei­jai­lee ma­kea, hat­ta­rai­nen tuok­su, joka on pe­räi­sin kym­me­nis­tä räi­ke­än­pin­keik­si vär­jä­tyis­tä jou­lu­kuu­sis­ta. Tal­lit ovat täyn­nä ai­don ko­koi­sia he­vos­fi­guu­re­ja ja iki­van­ho­ja vau­nu­ja. Li­säk­si on pik­ku bam­be­ja, vaah­to­kark­ke­ja sekä muu­ta­ma huo­neel­li­nen nah­ka­sa­tu­loi­ta ja -suit­sia, jot­ka ker­to­vat pai­kan he­vo­sen­tuok­sui­ses­ta his­to­ri­as­ta.

– Eh­kä saam­me tän­ne jo­nain päi­vä­nä jäl­leen he­vo­sia, sa­noo Jean-Char­les de Vogüé, yk­si ti­lus­ten ny­kyi­sis­tä omis­ta­jis­ta kä­vel­les­säm­me koh­ti 1600-lu­vul­la val­mis­tu­nut­ta pää­ra­ken­nus­ta.

De Vogüé tie­tää, mis­tä pu­huu, sil­lä hän on vart­tu­nut lin­nas­sa. Per­he asui hulp­pe­as­sa pää­ra­ken­nuk­ses­sa 1970-lu­vul­le saak­ka, jol­loin lin­na jou­dut­tiin suur­ten yl­lä­pi­to­ku­lu­jen vuok­si avaa­maan ylei­söl­le. Täl­löin de Vogüén per­he­kun­ta muut­ti hie­man vaa­ti­mat­to­mam­paan si­vu­ra­ken­nuk­seen, jos­sa he yhä asu­vat.

Vaux-le-Vi­com­ten his­to­ria on eh­taa saip­pu­aoop­pe­raa. Ku­nin­gas Lud­vig XIV veh­kei­li lin­nan ra­ken­nut­ta­nut­ta Ni­co­las Fou­qu­et’a vas­taan niin, et­tä tämä jou­tui van­keu­teen te­kais­tuin pe­rus­tein. Lin­nan uu­den­lai­nen lois­tok­kuus miel­lyt­ti ku­nin­gas­ta kui­ten­kin sii­nä mää­rin, et­tä hän palk­ka­si sa­mat te­ki­jät suun­nit­te­le­maan Ver­sail­les’n pa­lat­sia.

Lois­to ei ole hä­vin­nyt mi­hin­kään. Val­ta­vas­sa sa­lis­sa pii­les­ke­lee täy­tet­ty­jä eläi­miä vil­li­si­ois­ta mäy­riin te­ko­lu­men peit­tä­mien pui­den al­la. Toi­saal­la koh­taan lah­ja­pa­ket­te­ja kan­nis­ke­le­via jää­kar­hu­ja, Pe­ter Pan -tee­mai­sia sa­tu­met­siä ja jou­lu­kuu­sia, jot­ka ovat niin täyn­nä ko­ris­tei­ta, et­tä ok­sia on mil­tei mah­do­ton­ta erot­taa.

Vaux-le-Vi­com­ten lin­na saa ta­ju­a­maan, et­tä Suo­mes­sa vas­taa­vaa vau­raut­ta ei ole näh­ty kos­kaan. Näin suu­ria luok­ka­e­ro­ja ei meil­lä poh­joi­ses­sa ole pääs­syt iki­nä syn­ty­mään. Vuo­si­sa­dat ovat vie­ri­neet ja su­ku­pol­vet vaih­tu­neet huo­mat­ta­vas­ti vaa­ti­mat­to­mam­mis­sa ja ta­sa­päi­sem­mis­sä mer­keis­sä.

On myös pak­ko ih­me­tel­lä, mil­lais­ta on ol­lut elää tääl­lä pik­ku­poi­ka­na – ku­nin­kaal­le ra­ken­net­tu­jen huo­nei­den ja vuo­si­sa­to­ja van­han rans­ka­lai­sen puu­tar­han ym­pä­röi­mä­nä.

Päi­vä­lip­pu 19,50 e. Tar­kis­ta au­ki­o­lo­a­jat net­ti­si­vuil­ta,
vaux-le-vi­com­te.com.

Crazy Hor­se ja ke­hol­li­suu­den ylis­tys

Niin mie­het kuin nai­set­kin mui­kis­te­le­vat kän­nyk­kä­ka­me­roil­leen te­at­te­rin ul­ko­sei­nän tu­li­pu­nais­ten pu­su­huu­lien edes­sä. Al­ka­mas­sa on yk­si Pa­rii­sin le­gen­daa­ri­sim­mis­ta esi­tyk­sis­tä, Le Crazy Hor­se -tans­si­te­at­te­rin To­tal­ly Crazy.

Hä­myi­sä te­at­te­ri on kie­tou­tu­nut pu­nai­seen sa­met­tiin. Väri tois­tuu ta­ka­huo­nees­sa, jon­ne pää­sen kur­kis­ta­maan en­nen ka­ba­reen al­kua. Nau­la­kois­sa roik­kuu höy­hen­puuh­kia, lie­ri­hat­tu­ja ja la­kee­ri­kor­ko­ken­kiä, ja sei­nil­lä on mus­ta­val­koi­sia va­lo­ku­via 60 vuot­ta pyö­ri­neen show’n eri vai­heis­ta.

Niis­sä nä­kyy tut­tu­ja kas­vo­ja, ku­ten bur­les­ki­tai­tei­li­ja Dita von Tee­se ja pop­täh­ti Ri­han­na, jot­ka ovat teh­neet yh­teis­työ­tä Hul­lun he­vo­sen kans­sa.

Kun esi­rip­pu nou­see, pik­ku­rui­sen la­van täyt­tää tois­ta­kym­men­tä tans­si­jaa. Heil­lä on yl­lään vain val­koi­set han­sik­kaat, ol­ka­päil­lä ki­mal­te­le­vat epo­le­tit, stay up -su­kat sekä ku­nin­kaal­lis­ten brit­ti­var­ti­joi­den tu­tut kor­ke­at kar­va­ha­tut.

Nai­set mars­si­vat so­ti­laal­li­ses­ti, is­ke­vät sil­mää ja vil­kut­te­le­vat ylei­söl­le. Show’n en­sim­mäi­set tah­dit mää­rää­vät­kin suun­nan koko il­lal­le: lu­vas­sa on hy­vän­tuu­li­nen, gla­mou­ria ja kau­nii­ta nais­var­ta­loi­ta ylis­tä­vä esi­tys.

Le Crazy Hor­se on pa­rii­si­lai­nen ins­ti­tuu­tio, joka sai al­kun­sa jo vuon­na 1951. Sii­tä pi­tä­en ka­ba­ree­ta on esi­tet­ty tau­ot­ta niin Pa­rii­sis­sa kuin ym­pä­ri maa­il­maa. Ny­kyi­sin jo­kai­ses­sa show’ssa on mu­ka­na ni­mek­käi­tä yh­teis­työ­kump­pa­nei­ta. Esi­mer­kik­si muo­ti­suun­nit­te­li­jat Jean-Paul Gaul­tier ja Chris­ti­an Lou­bou­tin ovat suun­ni­tel­leet ko­re­og­ra­fi­oi­ta, pu­ku­ja ja asus­tei­ta esiin­ty­jil­le. To­sin ku­ten tä­män­het­ki­nen tai­teel­li­nen joh­ta­ja Andr­ée Deis­sen­berg on to­den­nut, kaik­kien asu­jen tu­lee mah­tua ken­kä­laa­tik­koon.

Le Crazy Hor­se on ha­lut­tu työ­paik­ka. Vuo­sit­tain te­at­te­riin ha­kee yli 500 tans­si­jaa ym­pä­ri maa­il­man, ja vain pa­ri­kym­men­tä tu­lee va­li­tuk­si. En­nen en­sim­mäis­tä esiin­ty­mis­tään ylei­sön edes­sä tans­si­jat saa­vat kol­le­goil­taan tai­tei­li­ja­ni­men, joka ikuis­te­taan te­at­te­rin sei­nään. Ni­met ovat kuin Ja­mes Bond -elo­ku­vis­ta: Lova Moo­re, Pol­ly Un­derg­round, Stel­la Patc­hou­li. Esiin­ty­jil­tä vaa­di­taan klas­si­nen tans­si­taus­ta, mikä nä­kyy la­val­la am­mat­ti­tai­to­na.

Tans­se­ja yh­dis­tää pait­si pal­jas iho myös hie­nos­tu­nut ele­gans­si. Show’n ei ole tar­koi­tus vie­tel­lä tai kii­hot­taa vaan ker­toa ta­ri­noi­ta nais­var­ta­loi­den avul­la. Tun­nel­ma on mil­loin rie­mu­kas, mil­loin traa­gi­nen, mut­ta tans­si­jat pi­tä­vät hom­man tiu­kas­ti nä­peis­sään. Ylei­sö­kin vai­kut­taa koos­tu­van ta­sa­puo­li­ses­ti mie­his­tä ja nai­sis­ta; tän­ne on tul­tu viih­ty­mään, ei tir­kis­te­le­mään.

Pois­tu­es­sa­ni te­at­te­ris­ta en voi ol­la miet­ti­mät­tä, mi­ten show mah­tai­si toi­mia Suo­mes­sa. Meil­lä alas­to­muus ta­va­taan liit­tää sau­na­kult­tuu­ria lu­kuun ot­ta­mat­ta sek­su­aa­li­suu­teen. Le Crazy Hor­se saa­tet­tai­siin tääl­lä lei­ma­ta vä­hät­te­le­väs­ti pel­käk­si por­nok­si, vaik­ka kyse on jos­ta­kin ai­van muus­ta.

Li­put al­ka­en 105 e, lec­ra­zy­hor­se­pa­ris.com.

Va­lo­voi­mais­ta tai­det­ta Mo­net-mu­se­os­sa

Imp­res­si­o­nis­min kul­ta­po­jan Clau­de Mo­net’n kes­kei­sim­pien tai­de­te­os­ten voi­si aja­tel­la ole­van esil­lä jos­sain Pa­rii­sin mai­neik­kais­ta kes­kus­ta­kort­te­leis­ta. Mit­ta­va Mo­net-ko­ko­el­ma si­jait­see kui­ten­kin pie­nes­sä ja sym­paat­ti­ses­sa Mar­mot­tan-mu­se­os­sa Pa­rii­sin 16. kau­pun­gi­no­sas­sa. Vie­rai­lu siel­lä on mat­kan väär­ti.

Imp­res­si­o­nis­mi on sii­tä kiin­nos­ta­va tai­de­suun­taus, et­tä sen une­no­mai­sis­ta te­ok­sis­ta on vai­ke­aa ol­la pi­tä­mät­tä. Ei siis ih­me, et­tä myös Mo­net’n kuu­lui­sat lum­me­maa­lauk­set ovat pää­ty­neet joka toi­ses­sa tu­ris­ti­ko­jus­sa myy­tä­vien avai­men­pe­rien ja kah­vi­mu­kien ku­vi­tuk­sek­si.

Te­ok­set he­rää­vät kui­ten­kin uu­del­la ta­val­la hen­kiin, kun nii­tä kat­se­lee mu­se­os­sa pa­rin met­rin etäi­syy­del­tä. Esil­lä on myös Mo­net’n vuon­na 1872 maa­laa­ma Imp­res­sio, au­rin­gon­nou­su, jos­ta koko tai­de­suun­tauk­sen kat­so­taan syn­ty­neen.

Uut­ta sy­vyyt­tä työt saa­vat mu­se­on op­paan ker­to­mis­ta ta­ri­nois­ta. Hän pai­not­taa, et­tä imp­res­si­o­nis­mi syn­tyi vas­ta­voi­ma­na sa­moi­hin ai­koi­hin yleis­ty­neel­le va­lo­ku­vauk­sel­le. Mo­lem­mat muut­ti­vat sitä, mi­ten maa­il­ma näh­tiin. Sii­nä mis­sä va­lo­ku­vaus tal­len­si to­del­li­suut­ta en­si ker­taa sel­lai­se­naan, imp­res­si­o­nis­mis­sa ta­voi­tel­tiin tun­nel­mia ja ka­to­a­via vai­ku­tel­mia.

Mo­net’n in­noit­ta­mi­na tai­tei­li­jat al­koi­vat ot­taa uu­den­lai­sia va­pauk­sia. Yk­si­tyis­koh­dat oli­vat tois­si­jai­sia, ja maa­lauk­siin ha­lut­tiin saa­da lii­ket­tä, va­loa ja vä­riä. En­si ker­taa maa­lauk­sia teh­tiin no­pe­as­ti ja usein ul­koil­mas­sa.

Jos imp­res­si­o­nis­min jäl­keen riit­tää näl­kää, mu­se­os­sa on esil­lä Mo­net’n it­sen­sä hank­ki­maa tai­det­ta, muun mu­as­sa Re­noi­ria. Kaik­ki­aan pis­kui­sen mu­se­on sei­nil­lä roik­kuu mil­joo­na­o­mai­suus. Esi­mer­kik­si vuon­na 2008 Mo­net’n Lum­me­lam­mik­ko-te­ok­ses­ta mak­set­tiin 80,5 mil­joo­naa dol­la­ria.

Li­put 11 e, mar­mot­tan.fr.