BMW i4 on helppo tunnistaa autoksi, jonka muodot ovat peruja 300-sarjasta. Etumaskin kookkaat munuaiset jakavat mielipiteitä.
Toni LIndström
Koeajossa BMW i4 eDrive40 Charged Plus: Kuljettajan mielitietty
BMW:n i4-malli on tutunnäköinen, vaikka kyseessä on täyssähköauto. Tuttuus on osattu osaltaan hyödyntää, ja malli tarjoaa ajettavuuden lisäksi myös onnistuneita sähköauton ominaisuuksia.
Täyssähköautojen ajo-ominaisuudet ovat herättäneet keskustelua, kun esimerkiksi Tesla on keskittynyt ajo-ominaisuuksien sijaan panostamaan auton tehoon ja sähköisen liikkumisen ominaisuuksiin, kuten lataukseen ja energiankulutukseen.
BMW sen sijaan luottaa i4:ssä polttomoottoriautoissa koeteltuun ja hyväksi todettuun CLAR-perusrakenteeseen. Rakenne on siirretty ajo-ominaisuuksien osalta onnistuneesti täyssähköiseen maailmaan.
Tästä kiittävät BMW i4:n ratin takana autoa ajavan kuljettajan lisäksi myös matkustajat, vaikka rakenne asettaakin rajat sisätiloille.
Ajo-ominaisuudet huippua
BMW:n 3-sarja on niittänyt mainetta huippuluokan ajo-ominaisuuksilla, ja tässä suhteessa i4:n perintö on kohdillaan. Autolla on erittäin hyvä ajaa, vaikka mittariksi laitetaan mikä tahansa markkinoilla oleva automerkki. Sähköisellä i4:llä on miellyttävä, jopa nautinnollinen ajaa. Sen ohjaus on tarkka ja täsmällinen, ja tuntuma tiehen on erinomainen.
Sähköinen BMW i4 on muodoiltaan urheilullinen, kuten BMW:lle on tyypillistä.
Toni Lindström
Ohjaamossa on ergonomia kunnossa. Kaareva kosketusnäyttö tuo sopivasti uutta tyylikkyyttä.
Toni Lindström
BMW i4:n mittaristo tarjoaa paljon informaatiota, mutta sen selkeys ei ole paras mahdollinen.
Toni Lindström
Kojelaudan kaareva näyttö ulottuu yli puolivälin. Kosketus toimii sutjakkaasti, mutta valikoissa on aluksi totuttelemista.
Toni Lindström
Ajosuunnanvalitsin on tutun muotoinen ja tutusti keskikonsolissa. Samassa ympäristössä on myös painikkeet ajotilanvalinnoille ja pyörivä kiekko, jolla voi ohjailla näytön toimintoja.
Toni Lindström
Koeajoauton punertava sisus vaati hiukan totuttelua, mutta penkkien säädöt, tuki ja mukavuus ovat huippuluokkaa.
Toni Lindström
Takamatkustajille on rajalliset tilat, sillä keskellä oleva kardaanitunneli verottaa tilaa.
Toni Lindström
Tavaratilan aukko on suuri, sillä takalasi nousee sen mukana. Normiasennossa tavaratila vetää 470 litraa. Tavaratilan sivussa on painike, jolla takanojan saa kaadettua.
Toni Lindström
Alustan suhteen auto täyttää ne odotukset, joita baijerilaismerkille voi historian valossa asettaa. Alusta on jämäkkä olematta kuitenkaan mikään sporttiautomaisen kova, ehkä tunne on paremminkin mukava. Samaa ei voi sanoa kaikista uusista sähköautoista, jotka on suunniteltu jo alusta saakka sähköautoiksi.
Ajaminen on kaikin puolin helppoa ja vaivatonta, kuten takavetoisilla Bemareilla on tapana. Koeajon aikana keli vaihteli sulasta sohjoon, mutta näistä vaihtelevista eteläsuomalaisista talvikeleistä auto selvisi vaivatta.
BMW i4 ei myöskään nitise tai natise, vaan kaikki toimii bemarimaiseen tapaan napakan täsmällisesti.
Takana tukkoista
Kun auto perustuu polttomoottoriautojen rakenteelle, on seurauksena kompromisseja erityisesti tilankäytössä. Ja näin on laita myös BMW i4:ssä.
Suurimpana kantona kaskessa on kardaanitunnelin takamatkustajilta viemä tila. Täyssähköautoissa on totuttu tasaiseen lattiaan, jolloin jalkatilaa on runsaasti ja istuminen on väljän tuntuista, mutta BMW i4:ssä tilat ovat tuohon verrattaessa tukkoiset.
Takapenkillä istuttaessa olo on samanlainen kuin 3-sarjalaisessa, eli istumaan kyllä mahtuu, mutta mitenkään väljää takamatkustajille ei ole. Monessa sähköautossa tilaratkaisut tarjoavat selvästi mukavammat oltavat.
Laatua ohjaamossa
BMW on tunnettu ajo-ominaisuuksien ohella myös laadukkaasta ohjaamosuunnittelusta, ja näin on laita myös BMW i4:ssä. Kuljettajalle on tarjolla kaikki selkeästi ja toimivasti, kunhan vain oppii ja tottuu kaarevan kosketusnäytön valikkoratkaisuihin. Kaareva näyttö on tyylikäs ja istuu BMW-maailmaan osuvasti.
BMW on jättänyt kuljettajan käyttöön myös aitoja painikkeita sekä tutut säätöpyörän, jolla voi ohjailla näytön toimintoja. Esimerkiksi ajotilojen valinnan voi hoitaa painikkeilla, jotka ovat tutusti keskikonsolissa ajosuunnanvalitsimen vieressä. Ohjaamon yleisilme on kaiken kaikkiaan laadukkaan tyylikäs, ja ergonomia on onnistunut.
Lataus toimii
Sähköautojen käytettävyyden kannalta keskeisiä ominaisuuksia ovat toimintamatka ja lataus. Tässä suhteessa BMW pärjää hyvin, sillä ajoakulla on kokoa 80,7 kilowattituntia. Normimitatuksi wltp-toimintamatkaksi BMW i4:lle on saatu hulppeat 590 km.
Mutta kuten todellisuus on osoittanut, niin tuosta matkasta joudutaan tinkimään sekä kesällä että talvella. Talvella puhutaan paremminkin vajaan 400 kilometrin tuntumassa pyörivästä toimintamatkasta.
Koeajon aikana kulutus liikkui tasolla 25 kWh/100 km, kun lämpötila oli nollan tuntumassa. Ajo oli sekalaista taajama- ja maantieajoa.
Toinen sähköautoilijaa kiinnostava ominaisuus on tietysti lataus. Kun sähköautoja alkaa olla runsaammin, niin lataukseen kuluva aika julkisella latauspaikalla kiinnostaa myös muita sähköautoilijoita, jotka palveluita käyttävät. Latausvuoron odottelu ei varmastikaan kiinnosta ainakaan silloin, kun matkan pitäisi jatkua joutuisasti.
Pikalatauksella (DC 200 kW) ajoakku latautuu 10:stä 80 prosenttiin 31 minuutissa. Kotilatausasemalla (AC 11 kW) aikaa vierähtää yön yli eli 8 tuntia 15 minuuttia (0–100 %).
Näillä arvoilla i4 pärjää hyvin nykyvertailussa, eikä pikalatausvuoroaan odotteleva seuraava sähköautoilija joudu odottelemaan vuoroaan kovinkaan kauaa, jos latauspaikalla on jonoa.
Pekka Kaidesoja, kuvat Toni Lindström
BMW i4 eDrive40 Charged Plus
Sähkömoottori
250 kW (340 hv)
Suorituskyky
0–100 km/h 5,7 s, huippunopeus 190 km/h
Kulutus
16,1 kWh/100 km, sähkö
CO2-päästöt
0 g/km
Ajoakku
80,7 kWh
Toimintamatka
590 km
Sisäinen laturi
11 kW, 3 x 16 A
Latausnopeus
8 h 15 min (0–100 % 11 kW, 3 x 16 A), 31 min (10–80 % 200 kW)
Voimansiirto
A1, takaveto
Mitat
p. 4783, l. 1852, k. 1448 mm, akseliväli 2856 mm, omamassa 2125 kg, vetomassa 1600/750 kg, tavaratila 470–1290 l
Hinta
63 770 euroa, koeajoauto 73 340 euroa (2023)
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Utsjoella kokeillaan yhteiskäyttöautoilua
Utsjoen kunta
Utsjoella kokeillaan yhteiskäyttöautoilua
Utsjoen kunta
Volvo XC90
Volvo
Volvo XC90
Volvo
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Autoalan vakiosopimusehdot uudistuvat – tavoitteena selkeyttää kuluttajasopimuksia ja vähentää erimielisyyksiä
Mercedes-Benz G-sarjan tarina jatkuu vahvana
Autoja myydään verkkohuutokaupassa yllättävän paljon
Ylinopeus vaarantaa koulutien – silti suomalaisten kaasujalka ei kevene
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
FOKUS MEDIA
SystemDekin paluu
Uusi striimerivahvistin Cary Audiolta
Pro-Jectin uusi lähtötason levysoitin
70-luvun tunnelmaa
Huvilakadulta löytyi kolmihenkiselle perheelle unelmien koti
Pro-Jectilta edullisempi kuulokevahvistin
AVIDin EVO-kaiutinsarja täydentyy
Puuseppä, taiteilija Minja Kolehmainen: ”Olen oppinut nomadielämän aikana elämän merkityksellisyyden ja sen, miten vähällä ihminen oikeasti pärjää”
Kylmän tyylikästä! Alumiini terävöittää sisustuksen
UUTTA
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
KOEAJOT
Koeajossa Mercedes-Benz CLE 300 4Matic A: Aito klassinen coupé
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Sähköautojen myynnin kasvu maailmalla hidastui heinäkuussa
Syksyn hämärä saapuu – tarkista autosi valot ja lasit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
Autoalan vakiosopimusehdot uudistuvat – tavoitteena selkeyttää kuluttajasopimuksia ja vähentää erimielisyyksiä
Mercedes-Benz G-sarjan tarina jatkuu vahvana
Ylinopeus vaarantaa koulutien – silti suomalaisten kaasujalka ei kevene
Puhelimien käyttö auton ratissa jakaa suomalaisten mielipiteitä
Ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä kasvanut ripeästi viidessä vuodessa
Polestar laajentaa Suomessa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Kattavat kestävyystestit todiste Kia EV4:n akun suorituskyvystä
Polestar laajentaa Suomessa
Polestar 3 teki uuden Guinnessin maailmanennätyksen: pisin sähköisen SUV-mallin yhdellä latauksella kulkema matka
Koeajossa Mazda MX-30 R-EV Edition R: Männät kiertävät, sähkö liikuttaa
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
Moottorin parivertailussa vanha Toyota Prius ja uusi Toyota Corolla – kuinka paljon hybriditekniikka on kehittynyt?
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL