- Ei veikkoset, ei tällä elämäntyylillä olisi pystynyt laatimaan mitään ohjelmia! Enhän minä ole pystynyt sellaiseen koskaan, niin miten sitten ruokavalion suhteen, kun elämä on yhtä huisketta, Liisa Hyssälä nauraa.
Hyssälä sanoo, että hän ei kuulu siihen ”postimerkkeilijärotuun” eli systemaattisiin ihmisiin, jotka osaavat ohjelmoida elämäänsä. Siitä huolimatta hän kykeni muutama vuosi sitten pudottamaan vuodessa 26 kiloa painostaan, syntymäpäivästä syntymäpäivään. Hän on pysynyt yhä kadehdittavan hoikkana.
Hyssälän resepti on omasta päästä ja yksinkertainen: Pitää vain katsoa mitä panee suuhunsa, sitäkin aiempaa vähemmän ja jättää jälkiruoat kokonaan pois. Ja reippaasti lisätä liikuntaa.
Lue myös: Tee testi! Mistä makeanhimosi johtuu
Kakku kiusauksista suurin
Liisa Hyssälä kertoo aina tykänneensä kovasti kaikesta makeasta. Lempiherkkuja oli Ellen Svinhufvudin kakku, jossa ei sokeria ja rasvaa säästellä. Se on yhä kiusauksista suurin.
Vaikka lempiherkut himottavat vieläkin, Liisa on lisännyt ruokavalioonsa reippaasti vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Joskus kesäisin on tehnyt tiukkaa, kun uudet perunat tulevat myyntiin, mutta hän on korvannut niitä kurkuilla ja tomaateilla.
Liisa myöntää, että laihduttamisen aloittaminen vaati kovan ponnistuksen, vähän kuin John Wayne olisi tullut sille kuuluisalle viimeiselle rannalle. Esimerkiksi viime jouluna hän litki enimmäkseen vihanneskeittoa.
– Jossain takaraivossa se päätös oli kuitenkin kypsynyt. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat täyttä kidutusta, koska jätin makean pois. Sitten elimistö tottui siihen, ettei se huutanut makeaa joka välissä. Kun jaksaa taistella makeanhimon yli, alkaa helpottaa.
Lue myös: 5 keinoa hillitä makeanhimoa
Lue myös:
"Nopea laihdutus ei onnistu" ja muut dieettimyytit
Tämän vuoksi laihdutus ja liikunta kannattaa yhdistää
Kaisa Jaakkola: ”Voin syödä illallisen aamupalaksi”
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.