Mis­tä vä­lien kat­ke­a­mi­ses­sa poh­jim­mil­taan on kyse?

Vä­lien kat­kai­se­mi­nen tar­koit­taa toi­sen hyl­kää­mis­tä. Jois­sa­kin hyl­kää­mi­sis­sä voi poh­jal­la ol­la lap­suu­den ajan hyl­kää­mis­ko­ke­mus tai nuo­ruu­des­sa ko­et­tu kä­sit­te­le­mä­tön erok­rii­si. Täs­tä syn­ty­nyt­tä ti­lan­net­ta kut­su­taan hyl­kää­mi­sen tun­ne­lu­kok­si. Täl­löin toi­nen osa­puo­li voi ol­la ti­lan­tee­seen täy­sin syy­tön.

Kuin­ka tun­ne­luk­ko voi il­me­tä?

Tun­ne­luk­ko ai­heut­taa on­gel­ma­käyt­täy­ty­mis­tä, joka voi et­siä koh­teen­sa lä­hei­ses­tä, vaik­ka tämä ei oli­si kos­kaan ai­heut­ta­nut­kaan hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen ko­ke­mus­ta.

Hyl­kää­mi­sen tun­ne­lu­kon poh­jal­ta ih­mi­nen voi myö­hem­min elä­mäs­sään jat­ku­vas­ti et­siy­tyä suh­tei­siin, jois­sa voi yl­lä­pi­tää sen mu­kais­ta käyt­täy­ty­mis­tä ja tun­ne­maa­il­maa – eli et­sii hy­lä­tyk­si tu­le­mis­ta.

Ih­mi­nen voi myös ikään kuin hyö­kä­tä tun­ne­luk­ko­aan vas­taan ja käyt­täy­tyä yli­ko­ros­tu­nees­ti kiel­tääk­seen sen ole­mas­sa­o­lon. Sii­nä ta­pauk­ses­sa hän ot­taa it­se hyl­kää­jän roo­lin ja hyl­kää, et­tei tu­li­si it­se hy­lä­tyk­si.

Mitä hyl­kää­mi­sen taus­tal­la voi ol­la?

Ai­kui­sen lap­sen koh­dal­la oman van­hem­man hyl­kää­mi­nen voi ol­la osa ke­hi­tys­tä, joka on jää­nyt ai­ka­naan va­jaak­si. Se voi ol­la ti­la­päi­nen vai­he mat­kal­la koh­ti nor­maa­lia vuo­ro­vai­ku­tus­ta.

Van­hem­pi voi hy­lä­tä ai­kui­sen lap­sen­sa, jos tämä uh­kaa van­hem­man tur­val­li­suut­ta tai mie­len­ter­veyt­tä. Syi­den tu­li­si ol­la to­del­la pai­na­via.

Van­hem­man ja ai­kui­sen lap­sen vä­li­ses­sä suh­tees­sa ul­ko­puo­li­nen neu­von­ta ja oh­jai­lu on var­sin on­gel­mal­lis­ta. Ku­kaan ul­ko­puo­li­nen ei voi täy­sin ta­ju­ta, mitä kaik­kia sy­viä poh­ja­vi­rei­tä suh­tee­seen liit­tyy ja mikä on tun­tei­den his­to­ria ja te­ko­jen oi­keu­tus.

Mil­lai­sis­ta asi­ois­ta syn­tyy her­kim­min ris­ti­rii­to­ja?

Useim­mat ris­ti­rii­dat saa­vat al­kun­sa sii­tä, et­tä van­hem­mat yrit­tä­vät käyt­tää enem­män val­taa ai­kuis­ten las­ten­sa elä­mäs­sä kuin mitä nämä heil­le ha­lu­ai­si­vat an­taa. Myös si­sa­rus­ten eri­ar­voi­nen koh­te­lu voi joh­taa vä­li­rik­koon. Jos­kus myös päih­de­on­gel­mai­ses­ta van­hem­mas­ta ha­lu­taan py­sy­tel­lä kau­em­pa­na.

Van­hem­mat har­vem­min hyl­kää­vät ai­kuis­ta­kaan las­ta. Jos niin käy, sil­loin ky­sees­sä ovat ras­kaam­mat syyt.

Kyl­ve­tään­kö vä­li­ri­kon sie­men lap­suu­des­sa? Jos näin on, mi­ten sen voi vält­tää?

Nor­maa­li rak­kaus ja ra­jat sekä las­ten ta­sa­puo­li­nen koh­te­lu riit­tä­vät. On tur­ha kas­vat­ta­ja­na pe­lä­tä, et­tä tu­lee mah­dol­li­ses­ti jos­kus hy­lä­tyk­si.

Kan­nat­taa­ko so­vi­tel­la, eli on­ko lai­ha sopu pa­rem­pi kuin li­ha­va rii­ta?

So­vit­te­lu yleen­sä kan­nat­taa. Lai­han so­vun ohel­la voi­daan työs­tää asi­oi­ta ja ra­ken­taa vä­hi­tel­len nor­maa­lia so­pua.

On­ko toi­pu­mi­sen kan­nal­ta eroa, on­ko jät­tä­jä vai jä­tet­ty?

Jät­tä­jä olet­taa ti­lan­teen­sa pa­ra­ne­van, ja ai­na­kin aluk­si hän ha­lu­aa näh­dä asi­an niin.

Jä­te­tyl­le hyl­kää­mi­nen on kova paik­ka. Mi­ten krii­sin pys­tyy kä­sit­te­le­mään, riip­puu sii­tä, mil­lai­sia hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen ko­ke­muk­sia ih­mi­sel­lä on en­tuu­des­taan ja mil­lai­set tai­dot hä­nel­lä on yleen­sä kä­si­tel­lä krii­se­jä.

Kat­ko­vat­ko ai­kui­set lap­set suh­teet hel­pom­min kuin hei­dän van­hem­pan­sa?

Ai­kui­set lap­set kat­kai­se­vat vä­lit jos­kus sik­si, et­tä ha­lu­a­vat pa­ran­taa elä­män­laa­tu­aan. Las­ten­han kuu­luu­kin mur­ro­si­äs­sä ir­rot­tau­tua van­hem­mis­taan. Jos­kus pro­ses­si jää va­jaak­si ja to­teu­tuu myö­hem­min.

Jos vain toi­nen van­hem­mis­ta hy­lä­tään, kuin­ka toi­sen pi­täi­si toi­mia?

Kan­nat­taa pi­tää yl­lä suh­tei­ta sii­nä mää­rin kuin se on mah­dol­lis­ta ja ol­la syyl­lis­tä­mät­tä ai­kuis­ta las­ta vä­li­ri­kos­ta. Jos ai­kui­nen lap­si on vä­ki­val­tai­nen, ki­ris­tää ra­haa tai ter­ro­ri­soi muu­ten van­hem­pi­aan, on­ko vii­sas­ta kat­kais­ta vä­lit?

Il­man muu­ta van­hem­mil­la on oi­keus ja vel­vol­li­suus­kin suo­jel­la it­se­ään. Vä­lien kat­kai­se­mi­nen voi aut­taa ai­kuis­ta las­ta nou­se­maan kuo­pas­taan, kun van­hem­mat ei­vät enää mah­dol­lis­ta poik­ke­a­vaa elä­män­ta­paa.

Mitä ai­kuis­ten las­ten pi­täi­si ot­taa huo­mi­oon suh­tau­tu­mi­ses­sa van­hem­piin­sa?

Ta­val­la tai toi­sel­la on hyvä kä­si­tel­lä lap­suu­den ja nuo­ruu­den ris­ti­rii­dat ja ar­mah­taa van­hem­pi­aan hei­dän vir­heis­tään. Ihan jo­kai­ses­ta lap­suu­des­sa ko­e­tus­ta epä­koh­das­ta ei ole vii­sas­ta vaa­tia van­hem­pi­aan ti­lil­le.

Van­hem­pien kans­sa kan­nat­taa ot­taa avoi­meen kes­kus­te­luun vain kaik­kein sel­keim­mät vää­rin­käy­tök­set, ku­ten vä­ki­val­ta tai päih­tei­den vää­rin­käyt­tö.

Mil­lai­sia oh­jei­ta voi an­taa van­hem­mil­le suh­tau­tu­mi­ses­sa ai­kui­seen lap­seen­sa?

Kan­nat­taa tar­jo­ta apua, mut­ta ei neu­vo­ja. Las­ten­las­ten hoi­ta­mi­ses­sa on hyvä nou­dat­taa hie­no­tun­tei­suut­ta ja et­siä mo­lem­pia osa­puo­lia tyy­dyt­tä­viä rat­kai­su­ja. Ai­kuis­ten poi­kien äi­tien osa on täs­sä suh­tees­sa haas­teel­li­sem­pi.

On myös va­rot­ta­va elä­mis­tä las­ten­sa kaut­ta ja toi­voa, et­tä nämä saa­vut­tai­si­vat elä­mäs­sään jo­tain sel­lais­ta, mitä it­se oli­si ai­koi­naan ha­lun­nut saa­vut­taa.

Vii­sas­ta on vält­tää mart­tyy­ri­a­sen­net­ta, vaik­ka sii­hen vä­lil­lä oli­si ai­het­ta­kin. Mo­lem­min­puo­li­nen an­teek­si­an­ta­mi­sen pro­ses­si on lä­hei­sis­sä ih­mis­suh­teis­sa ai­na tär­ke­ää.