Ren­tou­dun par­hai­ten kat­so­mal­la hömp­pä­sar­jo­ja. Moni epäi­lee, et­ten osai­si lais­ko­tel­la, mut­ta osaan mai­ni­os­ti maa­ta soh­val­la kol­me­kin tun­tia Netf­li­xin pa­ris­sa. Olen ai­ka lail­la on-off-ih­mi­nen.

Lem­pie­le­ment­ti­ni on vesi. Ra­kas­tan ve­den ää­rel­lä lenk­kei­lyä. Pie­ni­kin puro riit­tää mi­nul­le. Uin­ti on myös ai­nut laji, jo­hon mi­nul­la on luon­tai­sia lah­jo­ja.

Lii­kun, kos­ka se on ter­veel­lis­tä. En eri­tyi­ses­ti pidä lii­kun­nas­ta, mut­ta olen on­nek­si löy­tä­nyt la­je­ja, joi­ta olen malt­ta­nut har­ras­taa sään­nöl­li­ses­ti jo vuo­sia. Pi­la­tek­ses­sa olen käy­nyt jo kuu­ti­sen vuot­ta ja gol­fia olen pe­lan­nut koh­ta pa­ri­kym­men­tä.

Ter­veyt­tä­ni on hai­tan­nut lii­ka is­tu­mi­nen au­tos­sa. Ajan työn ta­kia pal­jon, ja nis­ka-har­ti­a­seu­tu on iki­ju­mis­sa. Pi­la­tes­rul­lan avul­la saan ju­me­ja avail­tua, mut­ta jos­kus tar­vi­taan myös fy­si­o­te­ra­peut­tia.

Keit­ti­ös­sä olen no­pea ja lais­ka. Osaan ko­ka­ta liki mitä vain, mut­ta val­mis­ta oli­si hyvä tul­la 20 mi­nuu­tis­sa. Lei­po­mi­ses­sa tämä ei päde, työ­vai­hei­ta saa ol­la vaik­ka kuin­ka pal­jon.

Suu­rin­ta herk­ku­a­ni on ita­li­a­lai­nen jää­te­lö. Vii­me ke­sän suo­sik­ki­ma­ku­ni oli suk­laa-lak­rit­si. Joka ke­vät ar­vi­oim­me ka­ve­ri­ni kans­sa uu­tuus­jää­te­löt; ku­vaam­me ja an­nam­me pis­teet maus­ta. Jos ar­vo­sa­na on al­le kah­dek­san, en mais­ta en­kä ota tur­hia ka­lo­rei­ta.

En juo kah­via en­kä juu­ri al­ko­ho­lia. En yk­sin­ker­tai­ses­ti pidä nii­den maus­ta. On tyl­sää, et­tä al­ko­ho­lin juo­mat­to­muut­ta jou­tuu edel­leen pe­rus­te­le­maan.

Iän myö­tä olen saa­nut li­sää kär­si­väl­li­syyt­tä. Huo­ma­sin sen vii­mek­si ta­lon­ra­ken­nusp­ro­jek­tis­sa. Ke­hos­sa ikä nä­kyy pi­dem­pi­nä pa­lau­tu­mi­sai­koi­na. Ih­met­te­len it­se­kin, mi­ten pys­tyin te­ke­mään niin pal­jon töi­tä kuin kym­me­nen vuot­ta sit­ten tein.

Koti pal­ve­lee pa­lau­tu­mis­ta ja vi­reys­ti­laa. Puu­pin­nat rau­hoit­ta­vat miel­tä tut­ki­mus­ten­kin mu­kaan. Ma­kuu­huo­ne on so­pi­van väl­jä, ja ik­ku­nois­sa on pi­men­nys­ver­hot. On tär­ke­ää, et­tä ar­ki rul­laa ja et­tä ym­pä­ris­tö miel­lyt­tää sil­mää.

Mo­ti­voi­dun kai­kes­ta mit­taa­mi­ses­ta. Si­säl­lä­ni asuu kes­ki-ikäi­nen in­si­nöö­ri­mies. Mie­les­tä­ni ”jos ei ole mi­tat­tu, ei ole teh­ty”. 40-vuo­tis­lah­jak­si han­kin ak­tii­vi­suut­ta ja un­ta mit­taa­van ran­nek­keen ja sor­muk­sen. Seu­raan tu­lok­sia ah­ke­ras­ti.

Pa­nos­tan uneen. Nu­kun 7–8 tun­tia yös­sä suu­rem­min he­räi­le­mät­tä. Olen il­lan­virk­ku, ei­kä aa­mul­la kan­na­ta so­pia mi­tään vie­lä kah­dek­sak­si. Syön sil­loin vas­ta aa­mu­pa­laa.

Työ­ni on pal­kit­se­vaa. Saan iloa ih­mis­ten aut­ta­mi­ses­ta. Jos­kus työ­ni voi jopa pe­las­taa ih­mi­sen hen­gen. Jos olen saa­nut ano­rek­tik­ko­nuo­ren syö­mään tai aut­ta­nut hen­gen­vaa­ral­li­ses­ti yli­pai­nois­ta, tun­nen on­nis­tu­nee­ni.

Tu­le­vai­suu­des­sa ha­lu­ai­sin pe­rus­taa lau­lu­ryh­män, jos­sa lau­let­tai­siin stem­mois­sa. Eh­kä opet­te­li­sin myös kir­joit­ta­maan stem­mo­ja it­se. Olen mu­siik­ki­luo­kan kas­vat­ti ja soi­tin ai­koi­na­ni alt­to­sak­so­fo­nia ja hui­lua.

Mie­len­rau­haa tuo ys­tä­vien tu­ki­ver­kos­to. Ta­ju­sin sen to­den te­ol­la vii­me vuon­na, kun sai­ras­tuin keuh­ko­em­bo­li­aan ja mie­he­ni oli mat­koil­la. Ys­tä­vät tu­li­vat apuun, yk­si ul­koi­lut­ti koi­rat ja toi­nen toi sai­raa­laan ta­va­roi­ta.