Vuon­na 1982 mi­nus­ta tuli oop­pe­ran näyt­tä­mö­mes­ta­ri. Kuu­si vuot­ta olin vä­lil­lä töis­sä Rii­hi­mä­en te­at­te­ris­sa, kun mi­nua tar­vit­tiin enem­män ko­to­na tyt­tä­rem­me ol­les­sa pie­ni.

Kun teh­dään uut­ta te­os­ta, olen oh­jaa­jan tek­ni­se­nä kä­te­nä aut­ta­mas­sa te­ok­sen val­miik­si. Vuo­ro­vai­ku­tus on tii­vis­tä, ja jos­kus sii­tä syn­tyy ys­tä­vyys. Työ­ni on en­nen kaik­kea näyt­tä­mö­tek­nii­kan suun­nit­te­le­mis­ta ja näyt­tä­mö­mies­ten työn joh­ta­mis­ta. Vuot­ta ai­em­min nä­em­me pie­nois­mal­lin la­vas­teis­ta, noin kuu­kaut­ta en­nen tes­taam­me esi­tyk­sen tek­ni­ses­ti ja teem­me esi­tyk­sen lä­pi­me­not. Sii­nä vä­lis­sä esi­tys ra­ken­ne­taan. Lu­mi­ku­nin­gat­ta­ren lu­mia tes­tat­tiin jo vuot­ta ai­em­min. Esi­ty­sil­toi­na var­mis­tan, et­tä esi­tys kul­kee tur­val­li­ses­ti ja niin kuin oh­jaa­jan kans­sa on so­vit­tu. Tur­val­li­suus on tär­ke­ää, sil­lä näyt­tä­möl­lä ja ku­lis­seis­sa voi ol­la kym­me­nien ton­nien pai­nois­ta ta­va­raa.

Olen tul­lut vel­je­ni hou­kut­te­le­ma­na näyt­tä­mö­mie­hek­si ta­loon vuon­na 1977, 23-vuo­ti­aa­na. Har­ras­tim­me kum­pi­kin te­at­te­ria, minä 13-vuo­ti­aas­ta läh­tien. En­sim­mäi­nen roo­li­ni oli Lu­mi­kin prins­si. Muis­tan vie­lä ai­no­an rep­liik­ki­ni: ”Käs­kys­tä, rou­va ku­nin­ga­tar.” Rii­hi­mä­en van­haan la­si­teh­taa­seen, jos­sa isä­ni oli ai­ka­naan töis­sä, olin pe­rus­ta­mas­sa Hyt­ti­te­at­te­ria. Olen myös kir­joit­ta­nut ja oh­jan­nut näy­tel­miä te­at­te­reil­le ja ta­lon omiin juh­liin. Kir­joit­ta­mi­ses­ta in­nos­tuin Työ­vä­en Aka­te­mi­as­sa, jos­sa opis­ke­lin kak­si vuot­ta. Kes­ki­kou­lun jäl­keen kou­lu ei kiin­nos­ta­nut, jo­ten läh­din töi­hin sa­hal­le ja rau­ta­teil­le. Sit­ten al­koi myös kou­lu kiin­nos­taa.

Työ­paik­ka­na tämä on hie­no: ta­los­ta löy­tyy työn in­to­hi­moa. Työn par­hai­ta puo­lia on se, et­tä saan naut­tia huip­puor­kes­te­reis­ta ja -so­lis­teis­ta. Se on pal­sa­mia sie­lul­le. Myös va­paal­la seu­raan alaa: kier­räm­me vai­mo­ni kans­sa te­at­te­rie­si­tyk­siä, mut­ta sii­tä en pää­se eroon, et­tä seu­raan myös va­paal­la esi­tys­ten tek­niik­kaa.

Tal­vel­la teh­dään kuu­si­päi­väi­siä viik­ko­ja, ja niin­pä ke­sä­lo­ma on pit­kä. Kun dek­ka­rit on lu­et­tu, teen re­mont­tia ja vii­meis­te­len toi­sen ro­maa­ni­ni. Se on huu­to­lais­po­jan ta­ri­na, joka päät­tyy vuo­teen 1959. Se on mi­nus­ta mur­ros­vuo­si van­han ja uu­den ajan vä­lil­lä.