Kyp­säl­lä iäl­lä ero­a­mi­nen ei ole enää ta­va­ton­ta. Yli 60-vuo­ti­ai­den pa­rien avi­oe­ro­jen mää­rä on lä­hes kol­min­ker­tais­tu­nut sit­ten 1980-lu­vun lo­pun. En­tis­tä use­am­min ero­per­hei­den van­hem­mat ovat elä­ke­läi­siä ja lap­set jo ai­kui­sia, it­se­kin per­hee­näi­te­jä ja -isiä.

”Ai­kuis­ten las­ten suh­tau­tu­mi­nen eroon nou­see esiin jo­kai­sel­la kurs­sil­la”, Elä­ke­lii­ton Eros­ta ehe­äk­si -kurs­se­ja ve­tä­vä te­ra­peut­ti Ter­hi Ve­den­ki­vi ker­too.

”Van­hem­mat voi­vat käyt­täy­tyä hul­lus­ti”

Vaik­ka vart­tu­nei­na eron­nei­den van­hem­pien ja ai­kuis­ten las­ten vä­lit py­sy­vät ta­val­li­ses­ti hy­vi­nä, ovat on­gel­mat­kin ylei­siä.

Ve­den­ki­ven mu­kaan vart­tu­neil­le ero on usein ki­pe­äm­pi kuin nuor­ten per­hei­den van­hem­mil­le. Syyl­li­syys ja hä­peä pai­na­vat enem­män, kun koh­ta­lo­to­ve­rei­ta ei omas­sa ikä­luo­kas­sa juu­ri ole. Toi­saal­ta elä­kei­äs­sä ero­a­va on usein ol­lut pa­ri­suh­tees­sa suu­rim­man osan elä­mäs­tään. Yk­sin ole­mi­nen on uut­ta ja häm­men­tä­vää. Suru ja viha vel­lo­vat.

”Las­ten voi ol­la vai­kea ym­mär­tää van­hem­pien krii­sin sy­vyyt­tä. Oma äi­ti tai isä voi käyt­täy­tyä ai­van hul­lus­ti, mikä tie­tys­ti häm­men­tää. Lap­sia loh­dut­ta­nee se, et­tä yleen­sä tämä on ohi­me­ne­vä vai­he. Pit­kä­mie­li­syyt­tä, ym­mär­rys­tä ja myö­tä­tun­toa sii­nä vaa­di­taan”, Ve­den­ki­vi täh­den­tää.

”Lap­set pel­kää­vät van­hem­pien­sa ro­mah­ta­mis­ta”

Usein ero ei tule ai­kui­sil­le lap­sil­le yl­lä­tyk­se­nä, vaan se on pi­kem­min­kin odo­tet­tu, jopa toi­vot­tu­kin asia. Van­hem­pien pa­ri­suh­teen on­gel­mat py­sy­vät har­voin lap­sil­ta pii­los­sa.

Jos­kus lap­set kui­ten­kin vas­tus­ta­vat eroa.

”Usein lap­set pel­kää­vät eroon ja osi­tuk­seen liit­ty­viä rii­to­ja ja van­hem­pien hen­kis­tä ro­mah­ta­mis­ta. Lap­set voi­vat aja­tel­la, et­tä oli­si­vat nyt vain sin­ni­tel­leet, kun ovat 40 vuot­ta jo kes­tä­neet. Eron vas­tus­ta­mi­nen on lap­sil­le suo­jau­tu­mis­kei­no”, Ve­den­ki­vi ker­too.

”Ero voi lyö­dä kii­lan si­sa­rus­ten vä­lil­le”

Vas­ta­han­kai­sen suh­tau­tu­mi­sen taus­tal­la voi ol­la myös huo­li van­hem­mis­ta. Mi­ten isä ja äi­ti pär­jää­vät yk­sin? Ve­den­ki­vi ker­too esi­mer­kin ta­pauk­ses­ta, jos­sa lap­set tuo­mit­si­vat äi­tin­sä, joka vuo­si­kym­men­ten päh­käi­lyn jäl­keen ot­ti eron al­ko­ho­lis­ti­mie­hes­tään. Las­ten mie­les­tä äi­ti jät­ti isän heit­teil­le.

Jos lap­set ko­ke­vat eron epä­oi­keu­den­mu­kai­sek­si, he saat­ta­vat aset­tua uh­ri­na pi­tä­män­sä van­hem­man puo­lel­le ja jopa hy­lä­tä syy­pääk­si kat­so­man­sa van­hem­man.

Esi­mer­kik­si us­kot­to­muus tai epä­rei­lu osi­tus voi­vat ol­la lap­sil­le syi­tä aset­tua pe­te­tyn tai va­roit­ta jä­te­tyn van­hem­man puo­lel­le.

”Ero voi lyö­dä kii­lan myös si­sa­rus­ten vä­lil­le. Yk­si aset­tuu toi­sen puo­lel­le ja toi­nen toi­sen. Usein täl­lai­sen krii­sin yh­tey­des­sä lap­suu­den per­he­dy­na­miik­ka nou­see voi­mal­la esiin.”

”Ero on krii­si lap­sil­le ja myös lap­sen­lap­sil­le”

Van­hem­mat­kin voi­vat aset­taa lap­sil­le koh­tuut­to­man taa­kan. Näin käy hel­pos­ti eten­kin eron al­ku­vai­hees­sa.

”Ero on usein krii­si myös lap­sil­le ja lap­sen­lap­sil­le. He­kin tun­te­vat su­rua, pet­ty­mys­tä ja jopa vi­haa. Ero rik­koo lap­suu­den­ko­din ja jät­tää jäl­jel­le vain kak­si eril­lis­tä van­hem­paa.”

Van­hem­pien pi­täi­si­kin kun­ni­oit­taa myös las­ten su­rua, vaik­ka eron myl­ler­ryk­ses­sä on ta­va­no­mais­ta, et­tä il­ke­ät sa­nat viu­hu­vat. En­ti­nen kump­pa­ni on eron­neen sil­mis­sä mo­nes­ti kai­ken pa­han al­ku ja juu­ri. Las­ten nis­kaan li­ka­san­koa ei kui­ten­kaan sai­si kaa­taa. Isän tai äi­din mus­ta­maa­laa­mi­nen tun­tuu lap­ses­ta usein hy­vin louk­kaa­val­ta, sil­lä van­hem­mat ovat yhä osa ai­kuis­ta­kin las­ta.

”Älä tee lap­ses­ta te­ra­peut­ti­a­si”

Eron­nut voi myös ko­et­taa mol­laa­mal­la saa­da lap­set omal­le puo­lel­leen, tois­ta van­hem­paa vas­taan. Ve­den­ki­vi tuo­mit­see täl­lai­sen lo­jaa­li­suu­den ka­las­te­lun. ”Lap­sil­la ja lap­sen­lap­sil­la on oi­keus mo­lem­piin van­hem­piin ja iso­van­hem­piin.”

Ai­kui­ses­ta lap­ses­ta ei myös­kään saa teh­dä te­ra­peut­tia tai avi­oe­ro­ju­ris­tia. Apua kan­nat­taa ha­kea luo­tet­ta­vil­ta ul­ko­puo­li­sil­ta ja am­mat­ti­lai­sil­ta mah­dol­li­sim­man pal­jon.

”Jos lap­si sa­noo, et­tä hän ei jak­sa tai pys­ty aut­ta­maan, pi­tää hä­nen sa­no­jaan us­koa ja kun­ni­oit­taa. Lap­sen oma­kin elä­män­ti­lan­ne voi ol­la han­ka­la tai hän voi it­se­kin kä­si­tel­lä van­hem­pien­sa eroa. Lap­sen riit­tä­mät­tö­myy­den tun­ne tai är­ty­mys ovat merk­ki sii­tä, et­tä nyt on raja yli­tet­ty.”

Ve­den­ki­vi neu­voo van­hem­pia ja lap­sia so­pi­maan yh­des­sä, mil­lai­sis­sa asi­ois­sa lap­set voi­vat van­hem­pi­aan aut­taa.

”Ero on mah­dol­li­suus tu­tus­tua lap­siin”

Ve­den­ki­ven mu­kaan eros­ta pu­hu­mi­ses­ta kan­nat­taa pu­hua. Mis­tä ha­lu­taan kes­kus­tel­la ja mis­tä ei? Kaik­ki asi­at ei­vät lap­sil­le kuu­lu.

”Usein lap­set ovat kiin­nos­tu­nei­ta eros­ta ja sen syis­tä. Ero on osa hei­dän­kin elä­män­ta­ri­naan­sa.”

Lap­si muo­dos­taa eros­ta oman kä­si­tyk­sen, vaik­ka van­hem­pi ei sii­tä mi­tään pu­hui­si­kaan. Jos ha­lu­aa, et­tä lap­si kuu­lee myös oman nä­ke­myk­sen, kan­nat­taa sii­tä ker­toa.

Mo­nes­ti käy niin, et­tä ero­ta­ri­naa kuun­nel­les­saan lap­si saa vas­tauk­sen mo­neen it­se­ään jo nuo­res­ta saak­ka vai­van­nee­seen ky­sy­myk­seen.

Ero on myös mah­dol­li­suus ra­ken­taa omaan lap­seen uu­den­lai­nen suh­de ta­sa­ver­tai­si­na ai­kui­si­na.

”Voi tu­tus­tua toi­siin­sa uu­del­leen. Kuka ja mil­lai­nen tyyp­pi tämä mi­nun van­hem­pa­ni tai lap­se­ni oi­kein on­kaan?”

”Mie­ti, mil­lai­sen jäl­jen eros­sa jä­tät”

Eros­ta tu­lee ai­na osa su­vun ta­ri­naa, joka elää las­ten ja las­ten­las­ten muis­tois­sa vie­lä sen­kin jäl­keen, kun van­hem­mat ja iso­van­hem­mat ovat jo kuol­leet.

”Ei ole sa­man­te­ke­vää, mil­lai­sen jäl­jen it­ses­tään ja eros­taan jät­tää. Muis­te­taan­ko äi­ti tai isä sinä kiuk­kui­se­na van­huk­se­na, joka ei pääs­syt uh­rin roo­lis­taan kos­kaan eroon? Vai pu­hu­taan­ko hä­nes­tä it­sen­sä kans­sa si­nuik­si pääs­see­nä mum­mu­na tai pap­pa­na?”

Ve­den­ki­vi huo­maut­taa, et­tä esi­mer­kik­si rii­ta epä­rei­lus­ta osi­tuk­ses­ta voi jää­dä pe­rin­nök­si lap­sil­le.

”Van­hem­pien kuol­tua voi hei­dän sii­vo­a­mat­ta jää­nyt lo­kan­sa tul­la si­sa­rus­ten vä­liin. Ei ja­e­ta­kaan pe­rin­töä, vaan sitä van­haa se­ka­sot­kua ja rii­taa.”

”Pyy­dä ja an­na an­teek­si en­nen kuo­le­maa”

Ero voi jää­dä myös lap­sil­le mal­lik­si, jota he tois­ta­vat omas­sa elä­mäs­sään. Rii­tai­sas­ti eron­nei­den van­hem­pien lap­set ero­a­vat to­den­nä­köi­ses­ti it­se­kin to­rai­sas­ti ja päin­vas­toin.

Ve­den­ki­vi täh­den­tää, et­tä vaik­ka loka oli­si­kin jo len­tä­nyt, on ai­na mah­dol­li­suus ko­et­taa sii­vo­ta jäl­ki­ään. Pa­has­ti­kin rik­kou­tu­neet vä­lit voi yrit­tää pai­ka­ta.

”Jo­kai­nen päi­vä tuo uu­den mah­dol­li­suu­den ava­ta sol­muun men­nei­tä suh­tei­ta. Oli­si kai­kil­le hyvä, et­tei tar­vit­si­si kuol­la pois niin, et­tä ei ole pyy­det­ty ja an­net­tu an­teek­si”, Ve­den­ki­vi sa­noo.

Hän kan­nus­taa hie­ro­maan so­pua mie­luum­min lii­an ai­kai­sin kuin myö­hään. So­vun lyk­kää­mi­nen voi tie­tää me­ne­tet­ty­jä vuo­sia – vuo­sia pois omien las­ten ja las­ten­las­ten elä­mäs­tä.