Pahasti harmaantuneet muoviset ajovalolumpiot on syytä kunnostaa tai vaihtaa uusiin.
Avustaja1 Avustaja ANNABELLA
Näin kirkastat ajovaloumpiot
Valoteho on merkittävä turvallisuusvaruste vuorokauden pimeinä aikoina. Huonokuntoiset umpiot ovat siksi riskitekijä, joka on syytä korjata kuntoon. Näillä ohjeilla saat kellastuneet muoviset ajovaloumpiot kirkkaiksi.
Muovista valmistetut ajovaloumpiot kellastuvat ajan kanssa, ja niihin saattaa muodostua maitomainen pinta. Tämä johtuu pääosin ultraviolettisäteilyn muoveja ikäännyttävästä vaikutuksesta. Sen seurauksena valoteho laskee merkittävästi, ja sillä on suuri vaikutus näkyvyyteen pimeällä. Ongelma on varsin yleinen, mutta huonoilla ajovaloumpioilla ajamista tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää.
Sopiva käsittely pelastaa kulahtaneen umpion, mutta lain mukaan ajovalojen rakennetta ei saa muuttaa. Teoriassa esimerkiksi umpion lakkaus saattaa vaikuttaa pinnan optisiin ominaisuuksiin, mutta eroa voi olla mahdotonta mitata käytännössä. Lienee tulkintakysymys, missä vaiheessa aletaan puhua muutoksista, joten jää jokaisen omalle vastuulle varmistua lain kirjan täyttymisestä.
Lasiset ajovalolumpiot?
Myös lasiset umpiot kuluvat käytössä. Tämä johtuu tavallisesti mikronaarmuista tai kiveniskemistä, sillä lasinen umpio ei kellastu ultraviolettisäteilystä samalla tavalla kuin muovinen. Mikronaarmuja voi jossakin määrin kiillottaa pois lasinhiontaan tarkoitetuilla välineillä, mutta kiveniskemille ei mahda mitään – silloin on vain ostettava uudet umpiot.
Useat eri valmistajat tarjoavat valmiita paketteja muovisten ajovaloumpioiden kunnostamiseen. Ne poikkeavat toisistaan suuresti hinnan, sisällön ja tarvittavien välineiden osalta. Kirkastukseen valikoitui Turtle Wax Headlight Restorer Kit sen hyvän saatavuuden ja edullisen hinnan ansiosta.
Turtle Waxin sarja sisältää kaksi pulloa nestettä, kaksi hiomatyynyä ja kaksi vakuumipakattua liinaa. Sarjasta on mahdollista jättää hiomatyynyt ja toinen nesteistä kokonaan käyttämättä, jos haluttu lopputulos saavutetaan helpomman kautta. Tämä on varsin nerokasta ajattelua käyttäjän työmäärää ajatellen.
Seuraavien ohjeiden avulla saat kirkastettua ajovaloumpiot.
1. Suojaa maalipinta
Suojaa maalipinta huolellisesti ennen ajovalolumpioiden kirkastamista.
Avustaja1 Avustaja ANNABELLA
Ennen töiden aloittamista maalipinta kannattaa suojata huolellisesti teippaamalla, jotta hionnasta ei aiheudu vahinkoa maalipinnalle.
2. Tutustu hiomatahnaan
Hiomatahna on tarkoitettu muovisten ajovaloumpioiden kiillottamiseen, mutta pakkaus ei sisällä kiillotuksessa tarvittavaa puuvillakangasta.
3. Tarkista löytyykö välineet omasta takaa
Ajovaloja voi hioa myös omilla välineillä. Silloin aloitus on hyvä tehdä kuivahiontana hiomapaperilla, jonka karkeus on 800.
4. Aloita tyynyllä
Ajovalon hionta aloitetaan pakkauksessa tulevalla tyynyllä, jonka eri puolille on merkattu numerot 1 ja 2. Liukastetta käytetään hionnan kaikissa vaiheissa.
5. Viimeistele hionta
Viimeistele hionta hiomatyynyllä.
Avustaja1 Avustaja ANNABELLA
Hionta viimeistellään liukastetta apuna käyttäen hiomatyynyllä, jonka eri puolilla on numerot 3 ja 4.
6. Muista vesi omien välineiden kanssa
Omilla välineillä hiottaessa on syytä käyttää vesihiomapaperin kanssa runsaasti vettä.
7. Tee vesihionta koneella tai käsin
Tee vesihionta käsin tai koneella.
Avustaja1 Avustaja ANNABELLA
Vesihionnan voi tehdä koneella tai käsin.
8. Pyyhkäise ennen ajovalopinnoitetta
Lens Base Coat Wipe on tarkoitettu ajovaloumpion pyyhkimiseen juuri ennen varsinaista ajovalopinnoitetta.
9. Laita ajovalopinnoite
Viimeisenä vaiheena on ajovalon pinnan pyyhitä ajovalopinnoitteella, jonka annetaan kuivua 24 tuntia.
10. Huomaa ero
Huolellisesti käsitelty ajovaloumpio ilahduttaa.
Auto Bild Suomi
Huolellisesti käsitelty ajovaloumpio on selvästi parempi kuin lähtötilanteessa. Testiumpiossa oli harmauden lisäksi myös sisäisiä halkeamia, joita ei pysty korjaamaan hionnalla tai kiillottamisella.
Henri Posa
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Kirjailija Satu Rämö: Talo oli kauhea remonttipommi, mutta ostimme sen maiseman takia
Monipuolinen kuulokevahvistin
Kun kotina on iso koulutalo, kaikkien harrastuksille riittää huoneita
Nyt on kova uutinen
Äänensieppaaja
Tivoli Audio Model Two Digital
Hybridivahvistin digitoituu
Linnin kurkivarsi
47-neliöinen kaksio sai New Yorkin ilmettä ja sisustustakan
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI