Juhlavuoden kunniaksi Toyota Corolla sai virtaviivaisemman muotoilun, joka on varsin onnistunut.
Oskari Pentti
Koeajossa nuorennusleikkauksen saanut Toyota Corolla
Corollalla on takanaan 50-vuotinen taival. Uudistunut Corolla on entistä nuorekkaampi, eikä sitä näytä ikä painavan.
Corollan tulee helposti mieltäneeksi hieman harmaaksi ”tavikseksi”, joka hoitaa moitteetta auton tehtävät, mutta ei erotu sen kummemmin massasta. Uudistunut Toyota Corolla on aiempaa virtaviivaisemmaksi ja sirommaksi muututtuaan murtamassa tätä mielikuvaa.
Edestä uutta mallia tarkasteltaessa katse ei kiinnity ensimmäiseksi valoihin ja etumaskiin, jotka olivat edellismallissa varsin korkeat. Nyky-Corollassa katse löytää ensin Toyota-embleemin – tai oikeastaan koko keulan sirompi muotoilu kiinnittää huomion. Katseen on pakko antaa vaeltaa ympäriinsä kuin etsien kiinnekohtaa, mihin voisi tarttua.
Corollan korin muodot eivät ole varsinaisesti muuttuneet, mutta valojen, maskin ja puskurin uudelleenmuotoilu piristää ilmettä. Eritoten puskurin alaosan uudet muodot keventävät ilmettä. Täytyy myöntää, että uusi Toyota Corolla herätti koeajon aikana kanssaautoilijoissa kiinnostusta siinä määrin, että sitä tultiin monta kertaa tutkailemaan kaupan parkkipaikalla.
Myös takana muutokset kohdistuvat valoihin, puskuriin ja listoihin. Keulan tapaan myös perän ilme on kevyempi ja kokonaisuus virtaviivaisemman näköinen.
Vaikka korin pellit ovat kutakuinkin ennallaan, Corollan ulkonäköä on saatu kevennettyä puskurien ja takavalojen muotoilulla.
Oskari Pentti
Tyylikkäämpi myös sisältä
Ulkoisesti keventyneen ja tyylikkäämmäksi kuoriutuneen Toyota Corollan sisätiloissakin muutokset ovat onnistunutta hienosäätöä. Materiaalivalinnat ovat onnistuneet, ja sisätilojen yleisilme on tyylikkäämpi kuin edellismallissa.
Keksikonsolin näytön koko on kasvanut, ja se on muuttunut kosketusnäytöksi. Ulkoasu on tyylikkäämpi kuin edellismallissa, eikä käytettävyyskään ole kärsinyt. Oikeastaan vain nopea nappivirtuoosi huomaa, että kosketusnäyttö ei reagoi ihan yhtä nopeasti kuin perinteinen mekaaninen käyttökytkin.
Lämmityslaitteelle on jätetty perinteisemmät sormituntumaan perustuvat kytkimet. Hyvä niin, sillä näkemisen kannalta tärkeimmät toiminnot löytyvät erillisillä kytkimillä nopeammin kuin silloin, kun niitä pitää etsiä moniotiminäytön valikoista. Kojelaudan yleisilme on nykyisellään varsin samanlainen kuin Toyota Aurisissa.
Hallintalaitteet löytyvät helposti, ja ne on sijoiteltu tutuille paikoin. Vaikka muutokset eivät varsinaisesti ole suuria, materiaalit ja värit ovat paremmin sopusoinnussa keskenään ja luovat siten harmonisemman kokonaisuuden.
Toyota Corallan selkänojan kaltevuudensäätö on portaallinen, mutta heikkoa ristiseläntukea lukuun ottamatta etuistuimet antavat riittävän tuen.
Oskari Pentti
Kuljettajan paikalta takaistuimelle
Kuljettajan paikalle mennessä huomaa, että muotoilu on aiempaa tyköistuvampi. Keskikonsoli on hieman korkeampi ja leveämpi, ja kyynärnoja on paremmassa kohdassa. Etuistuimien muotoilu on riittävä ja ajoasennon saa vaivatta kelvolliseksi, vaikka etuistuimessa ei ole portaatonta selkänojan säätöä eikä istuintyynyn kaltevuussäätöä. Istuimet tarjoavat hyvän tuen sivusuunnassa, mutta huonoselkäinen jää kaipaamaan parempaa ristiseläntukea.
Takaistuin on muotoilut varsin miedosti, mikä on oikeastaan hyvä, sillä näin kolmekin matkustajaa löytää kohtalaisen istuma-asennon. Takana on tilaa kolmelle, joskin sitä on täyskasvuisille aikuisille sivusuunnassa hieman niukasti, ja myös pääntila käy yli 180-senttiselle niukaksi. Tämä on tosin varsin normaalia tämän kokoluokan sedaneissa.
Matkustamossa on kutakuinkin saman verran tilaa kuin edellismallissa. Jo edeltäjässä ollut matala keskitunneli ansaitsee kiitoksen, sillä se ei juurikaan vaikuta keskipaikalla istuvan jalkojen asentoon. Perinteistä porrasperää haluavalle Corolla on yksi varsin harvoista vaihtoehdoista.
Kuormausaukon koko rajoittaa aina sedaneissa tavaratilan käyttöä, mutta tämä valinta on tehty jo korimallia valittaessa. Pienen miinuksen Toyota Corolla saa takaluukun saranoinnista. Takaluukkua täyteen sullottaessa on huomioitava saranoiden tavaratilan puolella vaatima liikerata, jotta vermeitä ei runttaa lyttyyn.
Kojelaudan yleisilme on varsin samanlainen kuin Toyota Aurisissa. Materiaalit vaikuttavat aiempaa korkealaatuisemmilta.
Oskari Pentti
Yksi ainoa
Kieliikö varsin rajallinen voimanlähdevalikoima Toyota Corollan ”tavallisuudesta”, sillä Corollan moottorivalikoima on vaatimattomampi kuin esimerkiksi Aurisissa. Corollaan on tarjolla vain yksi moottorivaihtoehto, 1,6-litrainen Valvematic. Vaihteistoja on kaksi: koeajoauton CVT-automaatin vaihtoehdoksi on tarjolla 6-portainen manuaali. Dieselin perään haikailevat voivat unohtaa Corollan.
Sporttisella ajotavalla moottorin ja vaihteiston yhdistelmä vaatii pientä ennakointia, sillä Corolla ei etene kovin räväkästi väännön voimalla. Toisekseen portaattoman automaatin ominaisuuksiin ei edes kuulu väännöllä herkuttelu, vaan moottorin kierrokset kohoavat reiluissa kiihdytyksissä rajoittimen tuntumaan, ja kiihtyvyys hoidetaan välityssuhdetta muuttamalla.
Rauhallisemmassa ajossa kokonaisuus toimii jo huomattavasti jouhevammin, eikä CVT:lle ominainen moottorin käyntinopeuden ja ajonopeuden välinen ”eripuraisuus” tunnu enää niin häiritsevältä. Jos automaatilla ajamiseen kyllästyy, vaihteista voi vaihdella esiohjelmoitujen välitysten välillä käsin. Tämäkään mahdollisuus ei tee Toyota Corollasta mitään ratakiituria, joten helppouden nimissä automatiikka saa useimmiten hoitaa välityssuhteen valinnan.
Matka-ajossa tulee hieman ristiriitainen tunnelma, sillä tyylikkään näköisen kokonaisuuden moottori ei tarjoile ihan sitä suorituskykyä, mitä jousituksen jämäkkyys antaa odottaa. Jousitus on ihan pintakovan rajamailla, ja pienet tien epätasaisuudet välittyvät koriin hieman turhan terävästi. Ainakin itse kaipasin Corollaan hieman lisää pehmeyttä pieniin joustoliikkeisiin. Toinen, mikä ajettavuudessa jättää hieman toivomisen varaa, on ohjaustunto.
Voimakkaissa kiihdytyksissä moottorin äänet kuuluvat varsin kovina ohjaamoon, kun kierrokset nojaavat lähes punaviivan tuntumassa. Toisaalta rauhallisemmin kiihdytettäessä voimanlähde ei pidä itsestään suurempaa meteliä. Äänieristys on muuten kohtalaisen
Sedaneille tyypilliseen tapaan kontin heikoin puoli on pienehkö lastausaukko. Nurin kipattujen takaselkänojien saumakohtaan jää porras.
Oskari Pentti
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Muotoilu. Ulkonäön ja sisätilojen muutokset miellyttävät silmää ja nuorentavat Toyota Corollaa merkittävästi.
Ärsyttää: Jousitus. Pintakovan rajamailla oleva jousitus ei istu ihan saumattomasti auton luonteeseen.
Yllättää: Mallisto. Vain yksi moottorivaihtoehto tuntuu hieman oudolta, mutta ehkäpä bensiinimoottori on yleisimmin Corollaan haluttu voimanlähde.
Yhteenveto: Kunniakkaan 50 vuoden iän saavuttanut Toyota Corolla on muuttunut huomattavasti nuorekkaammaksi, eikä se ole enää harmaa perusauto. Corollan ulkonäkö herättää nykyään jo tunteita, myös sisustan uudistus uusine materiaaleineen on onnistunut. Corolla on vaivattomasti käytettävä perusauto sedania haluavalle, ja parhaassa varusteversiossa on mukavasti varusteitakin.
Tähdet: 3,5
Toyota Corollan keulan ilme on edeltäjään verrattuna kevyempi ja nuorekkaampi.
Oskari Pentti
Toyota Corolla 1,6 Valvematic Premium Multidrive S
Moottori: R4, 1598 cm3, 97 kW (132 hv)/6400 r/min, 160 Nm/4400 r/min
Suorituskyky 0−100 km/h: 11,1 s, huippunopeus 190 km/h
Kulutus: 5,6 l/100 km, bensiini 95
CO2-päästöt: 129 g/km
Voimansiirto: CVT-automaatti, etuveto
Mitat: p. 4620, l. 1775, k. 1465 mm, akseliväli 2700 mm, omamassa 1280 kg, kantavuus 495 kg, tavaratila 530 l, tankki 55 l
Hinta: 28 968 euroa
Oskari Pentti
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Pro-Jectin uusi pikkuboksi
Virtasuotimia Virosta
Nyt on kova uutinen
Hybridivahvistin digitoituu
PMC:ltä uusi Prophecy-kaiutinsarja
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Näyttelijä Ella Pyhältö: Joulu alkaa näyttämöltä
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI