EU pyrkii vahvistamaan Euroopan autoteollisuuden kilpailukykyä
Euroopan autoteollisuus on ratkaisevassa käännekohdassa nopeiden teknologisten muutosten ja kilpailun lisääntymisen vuoksi.
Euroopan komissio on esittänyt aiempaan strategiseen vuoropuheluun perustuvan toimintasuunnitelman, jolla esitetään konkreettisia toimia sen varmistamiseksi, että autoteollisuus on vakaalla ja kestävällä pohjalla. Toimintasuunnitelmalla myös kannustetaan innovointiin. Vahvan eurooppalaisen autoteollisuuden säilyttämiseksi ja strategisten riippuvuuksien välttämiseksi komissio mahdollistaa 1,8 miljardin euron rahoituksen, jolla luodaan akkuraaka-aineille varma ja kilpailukykyinen toimitusketju. Tämä auttaa tukemaan Euroopan autoteollisuuden kasvua.
Vastatakseen teknologisiin muutoksiin ja kilpailun lisääntymiseen komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen käynnisti tammikuussa strategisen vuoropuhelun Euroopan autoteollisuuden tulevaisuudesta. Kyseessä on yhteistyöhön pohjautuva prosessi, jonka tarkoituksena on vastata autoteollisuusalan kiireellisimpiin haasteisiin.
Innovoinnin ja puhtaaseen liikkuvuuteen siirtymisen vauhdittaminen
EU:n autoalan yritykset ovat jääneet jälkeen keskeisissä teknologioissa. Toimintasuunnitelmassa esitetään uusia toimia, joiden tarkoituksena on auttaa EU:n teollisuutta saavuttamaan johtoasema siirryttäessä tekoälypohjaisiin ja itseohjautuviin ajoneuvoihin. Euroopan autoteollisuuden sidosryhmät kootaan yhteen erityisellä eurooppalaisella verkkoon liitettyjen ja itseohjautuvien ajoneuvojen allianssilla. Tarkoituksena on ohjata seuraavan sukupolven ajoneuvojen kehittämistä ja auttaa kehittämään yhteisiä ohjelmistoja ja digitaalisia laitteistoja, joita tarvitaan tämän teknologian toteuttamiseksi.
Suuret testausalustat ja säännellyt testiympäristöt antavat innovoijille mahdollisuuden testata ja kehittää teknologioitaan itseohjautuvia ajoneuvoja varten. Komissio myös kehittää jatkuvasti itseohjautuvien ajoneuvojen sääntelyä. Näitä toimia tuetaan noin miljardin euron suuruisilla julkisen ja yksityisen sektorin yhteisinvestoinneilla, joita tuetaan Horisontti Eurooppa -puiteohjelmasta vuosina 2025–2027.
Toimintasuunnitelmaan liittyy tiedonanto, joka koskee yritysten ajoneuvokannan päästöjen vähentämistä. Siinä kerrotaan esimerkkejä parhaista käytännöistä ja kannustetaan EU-maita toteuttamaan lisätoimia, joilla yritysten ajoneuvokannasta tehdään ympäristöystävällisempää.
Lisää joustavuutta hiilidioksidipäästönormien noudattamiseen
Komissio aikoo maaliskuussa ehdottaa kohdennettua muutosta henkilö- ja pakettiautojen hiilidioksidipäästönormeja koskevaan asetukseen. Jos tarkistus hyväksytään, se antaisi autonvalmistajille mahdollisuuden saavuttaa vaatimustenmukaisuustavoitteensa laskemalla keskimääräisen päästötasonsa kolmen vuoden ajalta (2025–2027). Tällöin ne voisivat kompensoida yhden tai kahden vuoden aikana mahdollisesti esiintyviä päästötason ylityksiä toisina vuosina tapahtuvilla päästötason alituksilla ja säilyttää samalla vuoden 2025 yleisen tavoitetason.
Komissio myös nopeuttaa henkilö- ja pakettiautojen hiilidioksidipäästönormeja koskevan asetuksen suunniteltua uudelleentarkastelua.
Lisäksi komissio työstää keinoja, joilla voidaan kasvattaa eurooppalaisten päästöttömien ajoneuvojen kysyntää. Tämänpäiväisellä toimintasuunnitelmalla kannustetaan siirtymään päästöttömiin ajoneuvoihin ja vahvistetaan kuluttajien luottamusta konkreettisilla toimenpiteillä, kuten parantamalla akkujen kestävyyttä ja korjattavuutta.
Toimitusketjun häiriönsietokyky
On tärkeää, että Euroopassa päästään kustannuksiltaan kilpailukykyiseen akkukennotuotantoon, joka kattaa suuren osuuden akkujen markkinasta ja luo eurooppalaista lisäarvoa koko toimitusketjussa. Komissio tukee innovaatiorahaston rahoituksella EU:n akkuteollisuutta ja auttaa sitä säilyttämään vahvan eurooppalaisen tuotantopohjan.
Jotta EU:n autoteollisuus kestäisi ulkomailta tulevaa kovaa kilpailua, komissio varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset käyttämällä kaupan suojatoimia, kuten tukien vastaisia toimenpiteitä. Näin se suojelee eurooppalaisia yrityksiä epäreilulta kilpailulta. Komissio myös jatkaa neuvotteluja kumppanimaiden kanssa.
AutoBild
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
FOKUS MEDIA
Dipolikaiutin Kreikasta
Kuulokevahvistin vähän edullisemmin
Cyrus Audion uusi 80-sarja
B&W Px7 S3
Bursonin uusi dac/kuulokevahvistin
Trendikäs sitruuna tuo iloa ja energiaa kotiin
Kaikki yhdessä - tai erikseen
Neula puhtaaksi
Bowers & Wilkins, Denon, Marantz uudelle omistajalle
UUTTA
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
Ensipuraisu uudesta Audi Q3:sta
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Mercedes-Benz 450 SEL 6.9 - Oman aikansa ”paras auto” täyttää 50 vuotta
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL