Teksti Jaana Kivipelto-Tulkki
Kuva Fotolia
1. Unettomuutta on tilapäistä ja kroonista. Stressiin, sairastamiseen tai isoihin elämänmuutoksiin liittyvä tilapäinen unettomuus on normaalia.
2. 10–12 % suomalaisista on kroonisesti unettomia.
3. Krooninen unettomuus vaatii hoitoa, sillä se heikentää elämänlaatua, lisää onnettomuusalttiutta ja riskiä sairastua moniin sairauksiin, kuten 2-tyypin diabetekseen ja masennukseen.
4. Unettomuutta on kolmenlaista: vaikeus nukahtaa, heräily kesken unien, liian varhainen herääminen. Pahimmillaan uneton kärsii kaikista unettomuuden muodoista yhtä aikaa.
5. Joskus unettomuuden taustalla on jokin sairaus, kuten unipanea tai levottomat jalat -oireyhtymä. Myös vaihdevuodet aiheuttavat unettomuutta. Myös tietyt lääkeaineet, kuten kortisoni, voivat aiheuttaa ylivireyttä ja unettomuutta.
6. Unettomuus periytyy geneettisesti jossain määrin. Huonounisuus voi periytyä myös huonon vuorokausirytmin periytymisenä. Se voi periytyä myös sosiaalisesti: jos vanhemmat nukkuvat huonosti, perheessä kiinnitetään paljon huomiota nukkumiseen.
7. Joka kolmas työssä käyvä kärsii unettomuudesta 3–4 päivänä viikossa, yleensä työviikon aikana.
8. Naiset kärsivät unettomuudesta useammin kuin miehet. Iltavirkut potevat unettomuutta useammin kuin aamuvirkut.
9. Sekä tilapäisestä että pitkäkestoisesta unettomuudesta kärsivien työssä käyvien määrä on kasvanut viime vuosikymmenien aikana.
10. Unettomuus on kansantauti.
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
OMA AIKA TÄNÄÄN
LUETUIMMAT
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin klo 8-16 numerossa 03 4246 5341 ja sähköpostitse osoitteessa omaaika@jaicom.com
Tavoitat toimituksen osoitteista:
Päätoimittaja Anu Virnes-Karjalainen anu.virnes-karjalainen@elmomedia.fi tai p. 040 7464451
Toimitussihteeri Leena Filpus leena.filpus@elmomedia.fi tai p. 040 531 6552
LehtiMoguli Oy
PL 41, 00211 Helsinki
Tämä sivusto käyttää evästeitä käytettävyyden parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt myös evästeiden käyttämisen.