Rip­pi­lah­jak­si saa­dut te­ko­ham­paat tai vii­meis­tään en­nen vih­ki­mis­tä han­ki­tut "nai­ma­ham­paat" oli­vat to­del­li­suut­ta vie­lä 1950-lu­vul­la, kun tä­män päi­vän vii­si­kymp­pi­set syn­tyi­vät. Heis­tä ham­paat­to­mia on vain vii­si pro­sent­tia. Yli puo­lel­la vii­si­kymp­pi­sis­tä on suus­sa vä­hin­tään 25 ham­mas­ta. 65-vuo­ti­ais­ta enää va­jaal­la puo­lel­la on vä­hin­tään 20 ham­mas­ta, kun täy­des­sä ham­pais­tos­sa on ai­kui­sel­la 28 ham­mas­ta, jos vii­sau­den­ham­paat on pois­tet­tu.

"20 ham­mas­ta eli kym­me­nen vas­tak­kain pu­re­vaa ham­mas­pa­ria riit­tää pu­res­ke­luun ja ta­sa­pai­noi­seen pu­ren­taan. Se ko­e­taan myös ul­ko­nä­öl­li­ses­ti riit­tä­väk­si. Edel­ly­tyk­se­nä toki on, et­tä ham­paat ovat ylä- ja ala­leu­as­sa vas­tak­kain ei­kä vä­leis­sä ole puut­tu­via ham­pai­ta", to­te­aa pro­te­tii­kan ja pu­ren­ta­fy­si­o­lo­gi­an eri­kois­ham­mas­lää­kä­ri Rit­va Nä­pän­kan­gas.

1950-lu­vul­la syn­ty­nei­den suus­ta löy­tyy tuk­ku pai­kat­tu­ja ham­pai­ta, ka­ries­ta ja sy­ven­ty­nei­tä ien­tas­ku­ja. Pois­tet­tu­ja ham­pai­ta on kor­vat­tu sil­lal­la, imp­lan­til­la tai ir­ro­tet­ta­val­la osap­ro­tee­sil­la.

"1950-lu­vul­la syn­ty­neis­tä jopa 70 pro­sen­til­la on sy­ven­ty­nei­den ien­tas­ku­jen ai­heut­ta­maa ien­sai­raut­ta eli pa­ro­don­tiit­tia, ja joka kol­man­nel­ta löy­tyy ka­ries­ta eli paik­kaus­ta vaa­ti­via rei­kiä", sa­noo ham­mas­lää­kä­ri

Heik­ki Vuo­re­la. Vuo­re­la on yk­si suun ter­vey­den­huol­los­ta so­ta­vuo­sil­ta tä­hän päi­vään ker­to­van kir­jan Jal­ka­po­ras­ta bi­oai­kaan te­ki­jöi­tä.

PER­HEEN YH­TEI­NEN HAR­JA

Pu­ru­ka­lus­ton päi­vän kun­to riip­puu pit­käl­ti sii­tä, mis­sä ja mi­hin per­hee­seen sat­tui syn­ty­mään.

"Ham­mas­hoi­don käy­tän­nöt vaih­te­li­vat 1950-lu­vul­la syn­ty­nei­den per­heis­sä suu­res­ti. Kaik­ki ei­vät ham­mas­har­jas­ta pe­rus­ta­neet, tai koko per­he saat­toi käyt­tää sa­maa har­jaa", Vuo­re­la ker­too.

Myös eri kun­nis­sa asu­vat oli­vat eri­ar­voi­ses­sa ase­mas­sa. Toi­sis­sa kun­nis­sa oli kou­lu­ham­mas­lää­kä­ri, toi­sis­sa ei. Ne­kin kun­nat, jois­sa kou­lu­lais­ten ham­mas­hoi­toon pa­nos­tet­tiin, jät­ti­vät al­le kou­lui­käi­set il­man ham­mas­hoi­toa.

"En­nen kou­lui­kää ei käy­ty tar­kas­tuk­sis­sa, ja kun en­sim­mäi­set py­sy­vät ham­paat 6–7-vuo­ti­aa­na tu­li­vat, ne usein pää­dyt­tiin rei­kiin­ty­mi­sen ta­kia pois­ta­maan", Vuo­re­la sa­noo.

Mo­nel­le ham­mas­hoi­to tar­koit­ti­kin sa­maa kuin ham­paan­pois­to.

"Tämä nä­kyi myös ham­mas­lää­kä­rien kou­lu­tuk­ses­sa. Val­mis­tu­mi­sen edel­ly­tyk­se­nä oli 1960-lu­vul­la vä­hin­tään 150 ham­paan­pois­toa", Vuo­re­la muis­te­lee.

Jos kui­ten­kin pää­dyt­tiin paik­kaa­maan, paik­ka-ai­nee­na oli ta­ka­ham­pais­sa amal­gaa­mi ja etu­ham­pais­sa si­li­kaat­ti­se­ment­ti. Yh­dis­tel­mä­muo­vi­set ja ke­raa­mi­set pai­kat ovat yleis­ty­neet vas­ta vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Amal­gaa­mi on kes­tä­vää ja edul­lis­ta, mut­ta sen huo­no­ja puo­lia ovat tum­ma väri sekä mah­dol­li­set ter­veys- ja ym­pä­ris­tö­on­gel­mat.

"Joi­ta­kin amal­gaa­mi­paik­ko­ja olen po­ti­las­ta kuun­nel­tu­a­ni pois­ta­nut ja vaih­ta­nut muo­vi­paik­koi­hin, jos se on ol­lut mah­dol­lis­ta pu­ren­ta huo­mi­oi­den", Vuo­re­la sa­noo.

FLUO­RAUK­SEN VUO­SI­KYM­MEN

Ham­pai­den rei­kiin­ty­mi­nen kiih­tyi, kun so­ke­rin sään­nös­te­ly päät­tyi 1950-lu­vul­la. Fluo­ri­ham­mas­tah­nat tu­li­vat Suo­meen 1962, ja käy­tön li­sään­ty­es­sä al­koi ham­pai­den rei­kiin­ty­mi­nen­kin vä­hen­tyä. Fluo­ria syö­tiin li­säk­si tab­let­tei­na ja purs­ku­tel­tiin kou­luis­sa, 1970-lu­vun lo­pul­la ylei­ses­ti joka toi­nen viik­ko. Ham­mas­lää­kä­rei­den työ pai­not­tui yhä enem­män ham­pai­den juu­ri­hoi­toon ja paik­kaa­mi­seen.

"Pai­kat­ta­vi­na ole­vat po­ti­laat odot­ti­vat ai­na tau­koa, jot­ta pää­si­vät syl­ke­mään ja huuh­te­le­maan suun. Ham­mas­hoi­ta­jat ja te­hoi­mu­rin käyt­tö yleis­tyi­vät vas­ta 1970-lu­vul­la, ja sen jäl­keen ko­ke­muk­set paik­kaa­mi­ses­ta­kin muut­tui­vat", muis­te­lee Vuo­re­la.

Vuon­na 1972 voi­maan tul­leen Kan­san­ter­veys­lain myö­tä eh­käi­se­vä ja jär­jes­tel­mäl­li­nen ham­mas­hoi­to tuli kun­tien vas­tuul­le, ja ham­pai­den kun­to al­koi pa­ran­tua. Laki myös vel­voit­ti kou­lu­ham­mas­lää­kä­rit käyt­tä­mään osan työ­a­jas­taan eh­käi­se­vän hoi­don opet­ta­mi­seen. Käy­tän­nöt poik­ke­si­vat edel­leen tä­män päi­vän stan­dar­deis­ta. Esi­mer­kik­si ham­paan pois­ta­mi­nen oli niin ylei­nen hoi­to­toi­men­pi­de vie­lä 1970–1980-lu­vuil­la, et­tä sii­tä lau­let­tiin pilk­ka­lau­lu­ja­kin:

Tie­dän pai­kan ka­ma­lan, kou­lun ham­mas­hoi­to­lan, siel­lä ham­paat re­vi­tään, ike­net vain jä­te­tään.

VUO­DET KU­LUT­TA­VAT HAM­PAI­TA

Iän kart­tu­es­sa ham­pais­sa ta­pah­tuu ra­ken­teel­li­sia muu­tok­sia. Ne hau­ras­tu­vat ja ku­lu­vat. Ham­pai­den pu­ru­pin­nat ja kär­jet ku­lu­vat jon­kin ver­ran nor­maa­lis­sa pu­res­ke­lus­sa, mut­ta lii­al­li­sen ku­lu­mi­sen taus­tal­la voi ol­la esi­mer­kik­si ham­pai­den yöl­li­nen nars­kut­te­lu tai run­sas hap­pa­mien ruo­kien ja juo­mien naut­ti­mi­nen.

Hap­pa­mat tuot­teet, ku­ten sa­laa­tin­kas­tik­keet, sit­rus­he­del­mät, vir­voi­tus­juo­mat ja vii­nit voi­vat ai­heut­taa ku­lu­mis­ta eli eroo­si­o­ta ham­pai­den nä­ky­vil­lä etu­pin­noil­la­kin.

Usein en­sim­mäi­nen merk­ki täl­lai­ses­ta ku­lu­mi­ses­ta on ham­paan pin­nan kiil­lon hä­vi­ä­mi­nen tai pin­nan muut­tu­mi­nen mat­ta­mai­sek­si. Lii­al­li­sen eroo­si­on tai ku­lu­mi­sen syyt pi­tää ai­na sel­vit­tää ja on tär­ke­ää, et­tä sii­hen saa hy­vät ko­ti­hoi­to-oh­jeet. Har­ja on vaih­det­ta­va peh­me­äk­si, ja hap­pa­mia ruo­kia kan­nat­taa syö­dä vain ate­ri­oi­den yh­tey­des­sä.

Myös joil­la­kin sai­rauk­sil­la ja lääk­keil­lä on yh­teys ham­pai­den kun­toon. Mo­net lääk­keet tai eri lääk­kei­den yh­teis­vai­ku­tuk­set ai­heut­ta­vat suun kui­vu­mis­ta.

"Esi­mer­kik­si jot­kut ve­ren­pai­ne­lääk­keet, uni­lääk­keet ja psyy­ken­lääk­keet kui­vat­ta­vat suu­ta", Rit­va Nä­pän­kan­gas sa­noo.

Se taas ede­saut­taa rei­kiin­ty­mis­tä. Syl­jen eri­tys­tä voi li­sä­tä syö­mäl­lä ruo­kia, jot­ka vaa­ti­vat pu­res­ke­le­mis­ta, tai il­man re­sep­tiä saa­ta­vil­la imes­ke­ly­tab­le­teil­la. Yöl­lis­tä suun kui­vu­mis­ta voi myös ko­keil­la hoi­taa si­ve­le­mäl­lä suun li­ma­kal­voil­le olii­vi- tai muu­ta ruo­ka­öl­jyä.

 KOL­MAN­NET HAM­PAAT VOI RA­KEN­TAA  

Jos­kus ham­pai­ta pää­dy­tään pois­ta­maan, sil­lä lo­put­to­mas­ti nii­tä ei voi pai­ka­ta. Kun puut­tu­via ham­pai­ta kor­va­taan, en­si­si­jai­set vaih­to­eh­dot ovat imp­lant­ti tai sil­ta. Ir­top­ro­tee­si voi ol­la oi­kea rat­kai­su sil­loin, jos ham­pai­ta puut­tuu pal­jon tai ham­pai­ta on vai­kea puh­dis­taa.

Imp­lant­ti eli kei­no­juu­ri on ti­taa­ni­nen ruu­vi, joka is­tu­te­taan leu­ka­luu­hun. Muu­ta­man kuu­kau­den kes­tä­vän luu­tu­mi­sen jäl­keen ra­ken­ne­taan kruu­nuo­sa, joka kiin­ni­te­tään ruu­vil­la kei­no­juu­reen.

"Imp­lant­ti on lä­hes ai­na pa­ras yk­sit­täi­sen ham­paan kor­vaa­ja. Se ei ra­si­ta naa­pu­ri­ham­pai­ta ja toi­mii ku­ten oma ham­mas", sa­noo ham­mas­lää­kä­ri Hilk­ka Kal­si.

En­nen imp­lan­tin asen­nus­ta suun on ol­ta­va hy­väs­sä kun­nos­sa. Myös asen­nuk­sen jäl­keen hyvä ko­ti­hoi­to on tär­ke­ää.

"On myös mah­dol­lis­ta kor­va­ta imp­lan­teil­la jopa ko­kop­ro­tee­si eli ra­ken­taa niin kut­su­tut kol­man­net ham­paat", Kal­si sa­noo.

Imp­lant­tien hin­nat ovat noin 1 800–2 500 eu­roa per ham­mas.

Ham­mas­sil­ta on mi­ni­mis­sään kol­men ham­paan pi­tui­nen ra­ken­ne, jol­la kor­va­taan puut­tu­via ham­pai­ta. Sil­ta kiin­ni­te­tään "holk­kik­ruu­nuil­la" vie­rei­siin ham­pai­siin, jot­ka on en­nen asen­nus­ta hi­ot­ta­va so­pi­vik­si. Se tar­koit­taa usein ter­vei­den ham­pai­den po­raa­mis­ta, ja sik­si kei­no­juu­ri on­kin usein en­si­si­jai­nen vaih­to­eh­to.

Kol­men ham­paan sil­ta mak­saa noin 2 500–3 000 eu­roa. Hoi­ta­val­ta ham­mas­lää­kä­ril­tä kan­nat­taa ky­syä etu­kä­teen tar­kem­mas­ta kus­tan­nu­sar­vi­os­ta.

HOI­TA­MA­TON SUU SAI­RAS­TUT­TAA

Ham­pai­den ja suun kun­to vai­kut­taa ylei­seen ter­vey­den­ti­laan, sil­lä suun bak­tee­rit voi­vat ve­ren­kier­ron mu­ka­na kul­keu­tua muu­al­le eli­mis­töön. Pa­him­mil­laan hoi­ta­mat­to­mis­ta ham­pais­ta voi seu­ra­ta vaa­ral­li­nen, mut­ta on­nek­si kui­ten­kin har­vi­nai­nen sy­dä­men si­sä­kal­von tu­leh­dus. Hoi­ta­mat­to­mat ham­paat voi­vat ede­saut­taa myös sy­dän- ja ve­ri­suo­ni­sai­rauk­sien syn­tyä.

Ylei­sim­piä suun sai­rauk­sia ovat ham­pai­den rei­kiin­ty­mi­nen eli ka­ries ja pa­ro­don­tiit­ti eli ham­paan kiin­ni­tys­ku­dok­sen tu­leh­dus. Pa­ro­don­tiit­ti on mer­kit­tä­vä kan­san­tau­ti, sil­lä 64 pro­sen­til­la ham­paal­li­sis­ta suo­ma­lai­sis­ta ai­kui­sis­ta on vä­hin­tään yk­si pa­ro­don­tiit­ti­ham­mas, ja vai­ke­aa pa­ro­don­tiit­tia sai­ras­taa noin vii­de­so­sa ai­kuis­ta. Pa­ro­don­tii­til­la voi ol­la kau­as­kan­toi­sia seu­rauk­sia: hoi­ta­mat­to­ma­na se li­sää ris­kiä sy­dän- ja ai­voin­fark­tei­hin ja val­ti­mon­ko­vet­tu­ma­tau­tiin.

Pa­ro­don­tii­tin oi­rei­ta ovat ien­ve­ren­vuo­to, mah­dol­li­nen mär­kä­vuo­to, tur­vo­tus ike­nis­sä ja pa­han­ha­jui­nen hen­gi­tys, mut­ta tau­ti voi ol­la myös liki oi­ree­ton. Tau­din ede­tes­sä ham­pai­siin tu­lee liik­ku­vuut­ta, ja ham­pai­den vä­liin voi tul­la auk­ko­ja.

Usein pa­ro­don­tii­tin to­te­a­mi­sek­si tar­vi­taan­kin ien­tas­ku­mit­taus­ta. Ien­tas­ku on ham­paan ja ike­nen vä­lis­sä ole­va "pus­si", joka pa­ro­don­tii­tis­sa sy­ve­nee yli nel­jän mil­li­met­rin sy­vyi­sek­si.

Pa­ro­don­tiit­tia hoi­de­taan pois­ta­mal­la ham­pai­den bak­tee­ri­peit­teet ja ham­mas­ki­vi. Tä­män jäl­keen ham­pai­ta on si­tou­dut­ta­va hoi­ta­maan oh­jei­den mu­kaan myös ko­to­na. Jos tu­leh­dus­ta ei hoi­de­ta, se jat­kaa ku­dos­ten tu­ho­a­mis­ta.

Di­a­be­tes al­tis­taa ham­pai­den kiin­ni­tys­ku­dos­sai­rauk­sil­le, ku­ten juu­ri pa­ro­don­tii­til­le. Ris­ki on sitä suu­rem­pi, mitä huo­nom­pi ve­ren­so­ke­ri­ta­sa­pai­no on. Huo­no so­ke­ri­ta­sa­pai­no voi ai­heut­taa myös suun kui­vu­mis­ta, pis­te­lyä pos­kien li­ma­kal­vol­la ja kie­les­sä, sie­ni­tu­leh­dus­ta ja ki­vu­li­ai­ta haa­vau­mia suun li­ma­kal­vol­la.

Kiin­ni­tys­ku­dos­sai­raus ja di­a­be­tes ovat yh­des­sä ikä­vä kak­sik­ko, kos­ka mo­lem­mat pi­tä­vät yl­lä jat­ku­vaa pien­tä tu­leh­dus­ta ja vai­kut­ta­vat toi­nen tois­ten­sa ete­ne­mi­seen.

TER­VE SUU KO­TI­HOI­DOL­LA

Vain puo­let suo­ma­lai­sis­ta mie­his­tä ja nai­sis­ta muis­taa käy­dä joka toi­nen vuo­si ham­mas­tar­kas­tuk­ses­sa. Sään­nöl­li­nen käyn­ti tar­kas­tuk­ses­sa on tär­ke­ää, mut­ta ter­ve suu syn­tyy vain päi­vit­täi­sel­lä ko­ti­hoi­dol­la. Ja sii­nä on vie­lä työ­sar­kaa, sa­noo Heik­ki Vuo­re­la:

"Vain 42 pro­sent­tia kes­ki-ikäi­sis­tä mie­his­tä har­jaa ham­paat kak­si ker­taa päi­väs­sä, nai­sis­ta ham­paat pe­see aa­muin il­loin 78 pro­sent­tia. Vaik­ka ti­lan­ne on toki vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na pal­jon ko­hen­tu­nut, se ei ole jä­rin hyvä."

ANU VIR­NES-KAR­JA­LAI­NEN TEKS­TI / FA­BI­AN BJÖRK KU­VAT

Oma Ai­ka 2/2013