Ter­vey­te­ni kul­ma­ki­viä ovat sään­nöl­li­nen syö­mi­nen ja nuk­ku­mi­nen. Syön ai­na aa­mi­ai­sen, lou­naan ja päi­väl­li­sen sekä mie­lel­lään yh­den vä­li­pa­lan. Nuk­ku­mi­nen on su­per­tär­ke­ää. Huo­maan toi­min­ta­ky­vys­sä­ni mer­kit­tä­viä ero­ja, jos en nuku tar­peek­si.

Ter­veyt­tä­ni on hai­tan­nut ai­koi­naan yli­pai­no. Olin pyö­reä lap­si ja sen jäl­keen yli­pai­noi­nen. En­si ker­taa olin pai­non ta­kia lää­kä­rin seu­las­sa, kun odo­tin nyt 9-vuo­ti­as­ta ty­tär­tä­ni. Sain tar­kat ruo­ka­oh­jeet, mut­ta kos­ka ras­kaa­na ei saa laih­dut­taa, sitä pai­net­ta ei tul­lut. Huo­ma­sin, et­tei ter­veel­li­nen syö­mi­nen ol­lut­kaan maa­il­man vai­kein asia. Äi­tiys­lo­mal­la pys­tyin käy­mään kau­pas­sa ajan kans­sa. Mer­kit­sin ka­lo­ri­las­ku­riin, mitä söin ja opin ha­vain­noi­maan ruo­ka­va­li­o­ta­ni.

Olen har­ras­ta­nut pai­non­tark­kai­lua kym­me­nen vuot­ta. Se on kuin ra­han­käyt­tö: jos­kus me­nee yli, mut­ta sääs­tän joko etu- tai jäl­ki­kä­teen. Voin naut­tia kuo­hu­vii­niä tai pul­laa, ja kor­jaan asi­an en­nen tai jäl­keen. Pit­kä ai­ka­vä­li mer­kit­see eni­ten.

Syön kaik­kea, mut­ta py­rin käyt­tä­mään ener­gi­an jär­ke­väs­ti. Lou­naan syön ta­val­li­ses­ti työ­pai­kal­la. Täy­tän puo­let lau­ta­ses­ta kas­vik­sil­la ja sa­laa­til­la. En juo lim­saa en­kä pidä kei­te­tyis­tä pe­ru­nois­ta, pait­si uu­sis­ta pe­ru­nois­ta. Ke­säl­lä her­kut­te­len amp­pa­ri­me­hu­jäil­lä.

Kesäisin Lotta Backlundilla on ollut tapana matkustaa San Franciscoon. – Perheessäni on amerikkalaisgeeni isoäidin isoisästä asti.

Iso­äi­ti­ni ja äi­ti­ni ovat ol­leet puu­roih­mi­siä, jo­ten olen eh­dol­lis­tu­nut puu­roon aa­mi­ai­se­na ja vä­li­pa­la­na. Tuo­re­puu­rot ovat ki­vo­ja: kau­ra­hiu­ta­lei­ta, koo­kos­mai­toa, pen­sas­mus­ti­koi­ta ja jo­gurt­tia yök­si jää­kaap­piin, ja aa­mul­la on val­mis­ta! Jos pe­rus­tai­sin ra­vin­to­lan, se oli­si puu­ro­kah­vi­la tai -ra­vin­to­la

En ole kos­kaan hu­rah­ta­nut lii­kun­taan. Se on mi­nul­le kuin ham­pai­den pesu. En ajat­te­le sitä, mut­ta se on pak­ko in­teg­roi­da elä­mään. Ai­em­min juok­sin pal­jon, muun mu­as­sa puo­li­ma­ra­to­ne­ja, mut­ta ny­ky­ään ja­lan her­mo­pin­ne es­tää sen. Kä­ve­len vä­hin­tään 10 000 as­kel­ta joka päi­vä. Kul­jen ja­lan työ­mat­ka­ni koko vuo­den ja kuun­te­len sa­mal­la ää­ni­kir­jo­ja ja pod­cas­te­ja. Kun­to­sa­lil­la käyn 1–2 ker­taa vii­kos­sa.

Saan iloa kai­kes­ta! Asi­oi­ta ei saa ot­taa lii­an va­ka­vas­ti. Vaik­ka en enää tee stan­dup-ko­miik­kaa, huu­mo­ri on kuin luon­teen­piir­re. Se on myös ar­vo. Voin va­li­ta, et­tä asi­at ovat haus­ko­ja. Ikä­vis­sä­kin ti­lan­teis­sa en­sim­mäi­se­nä työn­tää läpi, et­tä mis­tä voi­si vit­sail­la.

Tär­kein asia elä­mäs­sä­ni on 9-vuo­ti­as tyt­tä­re­ni. Hä­nen kans­saan on ki­vaa teh­dä mitä ta­han­sa. Hän on rei­pas, tar­mo­kas ja haus­ka. On kiin­nos­ta­vaa näh­dä, mil­lai­nen ih­mi­nen hä­nes­tä on kuo­riu­tu­mas­sa.