Kes­ki­a­jal­la ta­va­ran ar­von mit­ta­ri­na toi­mi ruis, kos­ka rii­hi­kui­va­na se säi­lyi hy­vin. Sa­moi­hin ai­koi­hin Suo­mes­sa mak­set­tiin myös ruis­ve­roa, vaik­ka se ei ol­lut­kaan muu­al­la val­ta­kun­nas­sa ta­pa­na. 1500-lu­vul­la ku­nin­kai­den­kar­ta­nois­sa lei­vot­tiin kol­men­lais­ta ruis­lei­pää: vou­din­lei­pää, pal­ve­li­jan­lei­pää ja ar­ki­lei­pää. Ruis­lei­väl­lä on ol­lut vuo­si­sa­to­jen saa­tos­sa tär­keä roo­li myös lau­ta­se­na. Lit­teä, tii­viik­si pais­tet­tu lei­pä toi­mi myö­häi­sel­lä kes­ki­a­jal­la eri ruo­ka­la­jien alus­ta­na.

Suo­mes­sa ru­kiin vil­je­ly aloi­tet­tiin noin 2 500 vuot­ta sit­ten. Ru­kiis­ta lei­vot­tu lei­pä saa­vut­ti van­kan ase­man suo­ma­lai­ses­sa ruo­ka­kult­tuu­ris­sa, sil­lä sen puin­ti on help­poa, jy­vät ovat suo­raan val­mii­ta jau­het­ta­vik­si ja ruis­lei­pä säi­lyy hy­vin. Ruis tu­lee toi­meen vaa­ti­mat­to­mas­sa maas­sa ja il­mas­tol­taan ka­ruis­sa olois­sa.

Tär­keä tai­ki­na­juu­ri

Ruis­lei­vän tai­ki­na ta­vat­tiin val­mis­taa juu­res­ta, joka oli jo­kai­sen maa­ta­lon emän­nän va­ki­o­va­rus­te. Jo­kai­sel­la lei­po­mis­ker­ral­la tai­ki­na­pyt­tyyn jä­tet­tiin tai­ki­naa juu­rek­si. Tai­ki­naan li­sät­tiin ai­nek­sia hyp­py­sel­li­nen, kou­ra­nen tai kah­ma­lo. Oi­kea koos­tu­mus ja tai­ki­nan läm­pö­ti­la tes­tat­tiin käm­me­nel­lä. Tai­ki­na­pyt­ty pes­tiin vain ker­ran vuo­des­sa: si­ten juu­ri säi­lyt­ti voi­man­sa. Jos voi­ma me­ne­tet­tiin, oli teh­tä­vä tai­ko­ja.

Pa­ka­na-ai­ka­na suo­ma­lai­sil­la oli usei­ta ju­ma­lak­si kut­sut­tu­ja hah­mo­ja, jois­ta Ron­got­heus eli Run­ko­tei­vas oli ru­kiin hal­ti­ja. Ruis­rääk­kää pi­det­tiin hal­ti­jan lin­tu­na. Mi­ka­el Ag­ri­co­la mai­nit­see Ron­got­heuk­sen ”epä­ju­ma­lien” lu­et­te­los­sa vuon­na 1551, jon­ka teh­tä­vä­nä oli saa­da ruis tuot­ta­maan sa­toa.

Ko­vaa ja peh­me­ää lei­pää

Suo­mi ja­kau­tui kah­teen ruis­lei­pä­a­lu­ee­seen, län­ti­seen ko­van lei­vän alu­ee­seen ja itäi­sen peh­me­än lei­vän alu­ee­seen. Län­nes­sä lei­pä kui­va­tet­tiin. Ti­lan puut­teen vuok­si lei­pään teh­tiin kes­kel­le rei­kä ja ri­pus­tet­tiin sii­tä kui­vu­maan. Peh­meä limp­pu oli juh­la­päi­vien herk­kua, toi­sin kuin Itä-Suo­mes­sa, mis­sä limp­pua lei­vot­tiin joka päi­vä.

Ru­kiin ter­veys­vai­ku­tuk­set

- ru­kiin kui­tu pa­ran­taa vat­san toi­min­taa

- kui­tu li­sää kyl­läi­syy­den tun­net­ta ja hel­pot­taa pai­non­hal­lin­taa

- kui­tu eh­käi­see um­me­tus­ta ja hoi­taa suo­len bak­tee­ri­kan­taa

- ru­kiin on to­det­tu vä­hen­tä­vän sy­dän- ja ve­ri­suo­ni­tau­tien ris­kiä

- kui­tu alen­taa ve­ren ko­les­te­ro­li­pi­toi­suuk­sia es­tä­mäl­lä ko­les­te­ro­lin imey­ty­mis­tä

Läh­de: Maa- ja ko­ti­ta­lous­nai­set

Rukiin ja vehnän tähkät.

Fotolia

Fak­ta

- suo­ma­lai­nen syö ruis­lei­pää noin 17 ki­loa/hen­ki­lö vuo­des­sa

- mie­het käyt­tä­vät ruis­ta enem­män kuin nai­set, ja vil­ja­val­mis­tei­ta 1,4 -ker­tai­ses­ti nai­siin ver­rat­tu­na

- ruis­ta vil­jel­lään maa­il­man­laa­jui­ses­ti kai­kis­ta vil­jois­ta vä­hi­ten

- ruis­ta vil­jel­lään eni­ten poh­joi­sel­la pal­lon­puo­lis­kol­la, mis­sä se me­nes­tyy veh­nää pa­rem­min

- ruis­ta tuo­daan Suo­meen muun mu­as­sa Sak­sas­ta ja Puo­las­ta

Läh­de: Ul­la Rau­ra­mo: Ruis, suo­ma­lais­ten sa­lai­nen ase