Artikkeli

Fotolia

SUH­TEET

Thomas Eriksonin neljä väriä: Minkä värinen persoonallisuus sinä olet?

Et voi muuttaa toista ihmistä, mutta voit sopeuttaa omaa viestintääsi toisen reagointitapaan. Tunnista erilaiset persoonallisuustyypit, niin vältyt turhilta yhteentörmäyksiltä.

Pirk­ko Kuu­sis­to val­mis­tau­tui tä­hän haas­tat­te­luun pe­reh­ty­mäl­lä ai­hee­seen etu­kä­teen. Hän oli lu­ke­nut per­soo­nal­li­suuk­sien vä­ri­tyy­pit­te­lys­tä kai­ken, min­kä ne­tis­tä löy­si. Pirk­ko on tyy­pil­li­nen vih­reä, joka te­kee hy­vin sen, mi­hin ryh­tyy.

Vih­re­ät ovat ys­tä­väl­li­siä, rau­hal­li­sia, luo­tet­ta­via, huo­maa­vai­sia, miel­lyt­tä­viä, kär­si­väl­li­siä, en­nal­ta-ar­vat­ta­via, va­kai­ta, tii­mi­pe­laa­jia, hie­no­tun­tei­sia, huo­leh­ti­via ja hy­viä kuun­te­li­joi­ta. He pyr­ki­vät vie­mään asi­oi­ta eteen­päin ta­val­la, joka tun­tuu it­ses­tä oi­keu­den­mu­kai­sel­ta. Mui­den on help­po tul­la vih­re­än kans­sa toi­meen. Hän ei vaa­di lii­ko­ja ei­kä rii­te­le tur­has­ta.

Vih­reä vält­te­lee louk­kaa­mas­ta mui­ta. Hän on ys­tä­väl­li­syy­den pe­ri­ku­va, aut­taa mui­ta ja pa­nos­taa elä­män­mit­tai­siin ih­mis­suh­tei­siin.

Pirkko Kuusisto on persoonallisuustyypiltään huolellinen ja korrekti vihreä, joka ei jätä asioita viime tippaan.

Pirkko Kuusisto on persoonallisuustyypiltään huolellinen ja korrekti vihreä, joka ei jätä asioita viime tippaan.

Minna Kurjenluoma

Ruot­sa­lai­nen tie­to­kir­jai­li­ja Tho­mas Erik­son luo­kit­te­lee ih­mi­set nel­jään vä­riin sen mu­kaan, mi­ten he käyt­täy­ty­vät. Suu­rin osa ih­mi­sis­tä on vih­rei­tä. To­sin vain vii­si pro­sent­tia ih­mi­sis­tä on ai­no­as­taan yh­tä vä­riä. Kah­dek­sas­sa­kym­me­nes­sä pro­sen­tis­sa on kah­ta vä­riä. Pir­kos­sa­kin on tes­tin mu­kaan ri­paus si­nis­tä.

Si­ni­set ovat huo­lel­li­sia, jär­jes­tel­mäl­li­siä, kor­rek­te­ja, kun­ni­an­hi­moi­sia, kun­nol­li­sia, loo­gi­sia, poh­dis­ke­le­via, tark­ko­ja, vaa­ti­mat­to­mia, va­ro­vai­sia ja yk­si­tyis­koh­tai­sia. Si­ni­nen ana­ly­soi, la­jit­te­lee, ar­vot­taa ja tuo­mit­see. Si­ni­nen on re­a­lis­ti. Hän nä­kee vir­heet ja ris­kit.

Si­ni­nen tun­tee fak­tat ja tie­tää, mis­tä pu­huu. Hä­nel­lä ei ole kui­ten­kaan tar­vet­ta esi­tel­lä osaa­mis­taan, jos sitä ei ky­sy­tä. Si­ni­nen ei pidä me­lua it­ses­tään. Hä­nel­le riit­tää, et­tä hän it­se tie­tää hal­lit­se­van­sa asi­an. Vih­re­ät ja si­ni­set ovat usein int­ro­vert­te­ja.

– Teen mie­lel­lä­ni asi­oi­ta mui­den kans­sa, mut­ta uu­siin ih­mi­siin tu­tus­tu­mi­nen on jos­kus työ­läs­tä.

Vih­reä per­soo­nal­li­suus­tyyp­pi: Äk­ki­läh­tö, ei kii­tos!

Pirk­ko tu­lee hy­vin toi­meen eri­lais­ten ih­mis­ten kans­sa. Hän ei tuo­mit­se hei­tä, vaan seu­raa kiin­nos­tu­nee­na, et­tä noin­kin asi­oi­hin voi re­a­goi­da. Maa­il­maa voi kat­soa eri­lais­ten lins­sien läpi ja näh­dä asi­at täy­sin eri lail­la. Vih­re­ät suh­tau­tu­vat sal­li­vas­ti mui­den omi­tui­suuk­siin.

Pirk­ko miet­tii rau­has­sa en­nen kuin pu­huu. Hä­nel­lä ei ole tar­vet­ta tuo­da ai­na omia mie­li­pi­tei­tään esiin. Sik­si kel­tai­set hö­lö­suut är­syt­tä­vät hän­tä vä­lil­lä. To­sin hän ym­mär­tää, et­tä pu­hu­mi­nen on hei­dän ta­pan­sa aja­tel­la. Pirk­ko saat­taa py­sy­tel­lä hil­jaa sil­loin­kin, kun huo­maa, et­tä joku pu­huu puu­ta hei­nää asi­as­ta, jon­ka hän it­se tun­tee hy­vin. Hän ei pidä väit­te­le­mi­ses­tä.

Pirk­ko ei jätä asi­oi­ta vii­me tip­paan vaan te­kee kai­ken hy­vis­sä ajoin. Lo­ma­reis­sut­kin hän suun­nit­te­lee etu­kä­teen. Puo­li­so luot­taa Pir­kon tai­toi­hin val­mis­tel­la asi­at ja saat­taa ky­syä len­to­ken­täl­lä, mi­hin olem­me me­nos­sa.

– En ole luon­teel­ta­ni spon­taa­ni. Muis­tan yhä, mi­ten häm­men­nyin, kun edel­li­nen esi­mie­he­ni eh­dot­ti, et­tä läh­ti­sim­me jo tä­nään Tur­kuun, ei­kä vas­ta en­si vii­kol­la, ku­ten olim­me suun­ni­tel­leet. Yl­lät­tä­vä muu­tos tun­tui ihan fyy­si­ses­ti. Tar­vit­sen ai­kaa, vaik­ka läh­den­kin mie­lel­lä­ni mu­kaan uu­siin jut­tui­hin ja ke­hi­tysp­ro­jek­tei­hin.

Pir­kos­ta on ol­lut avar­ta­vaa näh­dä, mi­ten eri ta­val­la ih­mi­set sa­moi­hin asi­oi­hin suh­tau­tu­vat. Eni­ten hän­tä är­syt­tää epä­re­hel­li­syys, kie­rous ja lus­mui­lu.

Pu­nai­set ko­e­taan usein haas­ta­vi­na

Kir­si-Mai­ja Aran­ko ihai­lee vih­rei­den kär­si­väl­li­syyt­tä ja kuun­te­lu­tai­toa. Hä­nes­sä it­ses­sään on pal­jon pu­nais­ta.

Pu­nai­set ovat ener­gi­siä, kil­pai­lu­hen­ki­siä, ai­kaan­sa seu­raa­via, tiuk­ko­ja, it­se­näi­siä, va­kuut­ta­via, kun­ni­an­hi­moi­sia, no­pei­ta, lu­ja­tah­toi­sia, mää­rä­tie­toi­sia ja rat­kai­su­kes­kei­siä. Pu­nai­nen on dy­naa­mi­nen ja ri­peä. Hän naut­tii haas­teis­ta ja te­kee no­pei­ta pää­tök­siä, ei­kä epä­röi ot­taa ris­ke­jä. Pu­nai­nen on joh­ta­ja­tyyp­piä ja hän on usein oi­ke­as­sa.

Kirsi-Maija Aranko on lähinnä punaista persoonallisuustyyppiä, eli määrätietoinen, kärsimätön, ratkaisukeskeinen ja aikaansa seuraava.

Kirsi-Maija Aranko on lähinnä punaista persoonallisuustyyppiä, eli määrätietoinen, kärsimätön, ratkaisukeskeinen ja aikaansa seuraava.

Minna Kurjenluoma

– Su­vus­sa­ni on vah­vo­ja nai­sia. Kas­voin pu­nais­ten ää­li­öi­den kes­kel­lä ja olen saa­nut teh­dä tosi pal­jon työ­tä it­se­ni kans­sa. Kos­ka mi­nua ei kuun­nel­tu lap­se­na, en osan­nut kuun­nel­la ke­tään. Ar­ve­len, et­tä nar­sis­tit ovat sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti pu­nai­sia, kai­ken pi­täi­si men­nä niin kuin he sa­no­vat, Kir­si-Mai­ja sa­noo.

Asi­an­tun­ti­ja­teh­tä­vis­sä työs­ken­te­le­vä Pirk­ko Kuu­sis­to kävi ai­koi­naan tii­min­val­men­ta­ja­kurs­sin, jos­sa tu­tus­tut­tiin eri­lai­siin per­soo­nal­li­suus­tyyp­pei­hin. Kurs­sil­la hän op­pi ar­vos­ta­maan pu­nais­ta tut­ta­vaan­sa. Tämä sa­noa pau­kaut­taa suo­raan, mitä ajat­te­lee. Pirk­ko on kui­ten­kin op­pi­nut, et­tei tämä ole il­keyt­tä. Pu­nai­nen ei vain mie­ti, mi­ten asia kan­nat­taa esit­tää sil­loin, kun jo­tain pi­tää hoi­taa.

– Tut­ta­va­ni on te­ho­kas ja hoi­taa mon­ta asi­aa ker­ral­laan. Pel­kään, et­tä hän uu­vut­taa it­sen­sä töil­lä. Hän on ää­ret­tö­män asi­a­kes­kei­nen ja äly­käs ih­mi­nen, joka pää­see heti asi­an yti­meen. Em­pa­ti­aa ja ih­mis­suh­de­tai­to­ja hä­nel­lä ei juu­ri ole, Pirk­ko ku­vai­lee.

Kir­si-Mai­jan mie­les­tä ikä hel­pot­taa vuo­ro­vai­ku­tus­ta ja suh­tau­tu­mis­ta mui­hin. Hän ei enää revi hiuk­si­aan ja syök­sy syö­ve­rei­hin mui­den toi­mies­sa eri lail­la kuin hyvä oli­si vaan to­te­aa vain mie­les­sään, et­tä ”ahaa, toi te­kee noin”. Ny­kyi­sin hän ajat­te­lee lem­pe­äs­ti, et­tä eh­kä on tar­koi­tus, et­tä tämä me­nee nyt täl­lä ta­val­la – omi­tui­ses­ti.

Hi­tai­ta kan­nat­taa kuun­nel­la

Isän­nöit­si­jä­nä työs­ken­te­le­vä Kir­si-Mai­ja Aran­ko on op­pi­nut, et­tei pää­tök­siä kan­na­ta vie­dä vauh­dil­la eteen­päin sil­loin, kun nii­tä vas­tus­te­taan. Mo­net tar­vit­se­vat ai­kaa ja usei­ta ko­kouk­sia pää­ty­äk­seen sa­maan lop­pu­tu­lok­seen, jon­ka hän ko­ke­muk­sen­sa pe­rus­teel­la jo tie­si oi­ke­ak­si.

Kir­si-Mai­ja ko­kee hi­taat ih­mi­set haas­ta­vik­si, vaik­ka esi­mer­kik­si hi­taus ta­lo­yh­ti­ön pää­tök­sen­te­os­sa on hä­nes­tä in­hi­mil­lis­tä. Hän on­kin op­pi­nut isän­nöit­si­jän työs­sään en­na­koi­maan, mi­ten suun­nit­te­lu­vai­hees­sa kan­nat­taa ede­tä, jot­ta tu­los on se, min­kä hän par­haim­mak­si tie­tää.

– Saan suur­ta tyy­dy­tys­tä sii­tä, et­tä voi­tan it­se­ni, en­kä tar­joi­le asi­ak­kail­le val­mis­ta rat­kai­sua, vaan an­nan hei­dän kek­siä sen it­se.

Pu­nai­nen, anna toi­sen oi­val­taa it­se

Pu­nai­nen saat­taa puu­ha­ta ko­kouk­ses­sa omi­aan, kos­ka hä­nen kiin­nos­tuk­sen­sa on lo­pah­ta­nut. Hän ajat­te­lee no­pe­am­min kuin muut, jo­ten hän on jo eh­ti­nyt mui­ta pi­dem­mäl­le aja­tuk­sis­saan.

– Työ­läs­tyn, jos mi­tään ei ta­pah­du. En­kä jak­sa ai­na nou­dat­taa sään­tö­jä. Ne­hän ovat vain oh­je, hyvä pol­ku. Mut­ta kan­nat­taa käyt­tää omia ai­vo­ja, ei­kä ai­na kul­kea val­miik­si tal­lat­tua tie­tä. Sik­si si­ni­set hal­li­tuk­sen jä­se­net ja asi­an­tun­ti­jat ovat mi­nul­le ar­vok­kai­ta.

Kir­si-Mai­ja on opis­kel­lut muun mu­as­sa NLP-tek­nii­koi­ta pa­ran­taak­seen vuo­ro­vai­ku­tus­taan ja ih­mis­suh­de­tai­to­jaan. Hän on ym­mär­tä­nyt, et­tei au­ta mui­ta ker­to­mal­la, mi­ten asi­at oi­ke­as­ti me­ne­vät, vaan kuun­te­le­mal­la hei­tä niin, et­tä he oi­val­ta­vat asi­an it­se.

– Olen op­pi­nut tu­le­maan ih­mis­ten kans­sa hy­vin toi­meen, mitä nyt vä­lil­lä lei­mah­dan, jos tie­tyt ra­jat ylit­ty­vät. Jos joku vas­tus­taa, saan sii­tä vain pont­ta. Olen vä­lil­lä mah­do­ton, kun en jak­sa kuun­nel­la mui­den mie­li­pi­tei­tä. Se no­lot­taa it­se­ä­ni­kin. Har­joit­te­len kuun­te­le­mis­ta var­maan hau­taan as­ti, Kir­si-Mai­ja Aran­ko poh­tii.

Kel­tai­nen luo kon­tak­te­ja

Kir­si-Mai­ja ar­vos­taa eri ih­mis­ten vah­vuuk­sia. Suur­piir­tei­se­nä ih­mi­se­nä hän naut­tii si­nis­ten tark­kuu­des­ta ja ar­vos­taa esi­mer­kik­si si­nis­tä kir­jan­pi­tä­jään­sä.

– Kel­tai­nen kir­jan­pi­tä­jä oli­si kau­his­tus!

Kel­tai­nen te­kee mie­lel­lään no­pei­ta pää­tök­siä, mut­ta ei vält­tä­mät­tä osaa se­lit­tää nii­tä ra­ti­o­naa­li­ses­ti. Hän kes­kit­tyy luo­maan kon­tak­te­ja. Kel­tai­nen on ulos­päin­suun­tau­tu­nut ja hyvä suos­tut­te­le­maan. Hän in­nos­tuu ja ihas­tuu hel­pos­ti ja ker­too mie­lel­lään tun­teis­taan muil­le, toi­si­naan jopa ven­to­vie­rail­le.

– Kel­tai­set ih­mi­set käy­vät her­moil­le­ni. He ovat luo­via ja kek­se­li­äi­tä, mut­ta voi­vat jää­dä lil­lu­maan sii­hen luo­vuu­teen­sa. Ei nyt maa­il­man tap­piin as­ti sen­tään voi jää­dä kek­si­mään jo­tain. Mi­nus­sa­kin on kel­tais­ta, eh­kä är­syyn­nyn hei­hin juu­ri sik­si. Olen rat­kai­su­kes­kei­nen, en­kä ha­lua juut­tua yh­teen asi­aan, sa­noo Kir­si-Mai­ja.

Jo­kai­nen on mie­len­sä van­ki

Kel­tai­nen on hur­maa­va, va­kuut­ta­va, in­nos­ta­va, op­ti­mis­ti­nen, jous­ta­va, avoin, luo­va, spon­taa­ni, lep­poi­sa ja vies­tin­näl­li­nen. Hä­nel­le elä­mä on juh­laa ja hän kek­sii ai­na nau­tin­noin ai­hei­ta.

Kel­tai­nen nä­kee au­rin­gon­pais­tet­ta siel­lä­kin, mis­sä muut nä­ke­vät vain syn­kän pil­ven. Hän on myön­tei­nen ja op­ti­mis­ti­nen. Juh­lis­sa kaik­ki par­vei­le­vat kel­tai­sen ym­pä­ril­lä. Hän viih­dyt­tää kaik­kia ha­luk­kai­ta ja pu­huu koko ajan. Hä­nen ym­pä­ril­lään ta­pah­tuu kai­ken­lais­ta haus­kaa.

– Mitä van­hem­mak­si tu­len ja mitä enem­män eri­lai­sia tai­to­ja han­kin, sitä pa­rem­min ym­mär­rän, et­tä olem­me kaik­ki oman mie­lem­me van­ke­ja. Joku vii­sas sa­noi, et­tä so­vel­lam­me kuu­si­vuo­ti­aa­na op­pi­maam­me tak­tiik­kaa maa­il­man tap­piin as­ti, vaik­ka olo­suh­teet ja ih­mi­set vaih­tu­vat. Mie­len van­ki­las­ta on vai­kea pääs­tä ulos. Jo­kai­sen pi­täi­si uu­dis­tua vä­hin­tään seit­se­män vuo­den vä­lein ja py­säh­tyä poh­ti­maan, mik­si ajat­te­len tai toi­min näin, ja on­ko mi­nun ihan pak­ko jat­kaa sa­mal­la ta­val­la, sa­noo Kir­si-Mai­ja.

Kir­si-Mai­ja Aran­gon mu­kaan muut­tu­mi­ses­sa ei ole kyse het­kel­li­ses­tä va­lais­tu­mi­ses­ta vaan sar­jas­ta pää­tök­siä ja ta­voit­tei­ta. Jot­ta it­se­ään oi­ke­as­ti voi­si muut­taa, täy­tyy py­säh­tyä ajat­te­le­maan ja teh­dä muu­tos­työ­tä.

– Ajat­te­le­mi­nen on ras­kas­ta. Ih­mi­set vi­haa­vat ajat­te­le­mis­ta yh­tä pal­jon kuin ru­nout­ta! It­se pi­dän niis­tä mo­lem­mis­ta.

Lue myös: Tes­taa mitä vä­riä edus­tat

Lue Myös