Ny­kyi­ses­sä työ­e­lä­mäs­sä työ­yh­tei­sö­tai­dot ovat nous­seet yhä tär­ke­äm­pään roo­liin. Ei rii­tä, et­tä työn­te­ki­jä on ah­ke­ra, ja hä­nen asi­an­tun­te­muk­sen­sa on kun­nos­sa. Työ­pai­kal­le ei men­nä te­ke­mään vain töi­tä, siel­lä pi­tää myös viih­tyä.

Tut­ki­mus­ten mu­kaan työ­yh­tei­sö on mer­kit­tä­vä voi­ma­va­ra. Täs­sä työ­yh­tei­sö­tai­doil­la on suu­ri mer­ki­tys, sil­lä yh­tei­söl­li­syys ja so­si­aa­li­nen pää­o­ma eli työn­te­ki­jöi­den vä­li­nen kyky toi­mia kes­ke­nään ja luot­ta­mus toi­siin­sa ovat yh­tey­des­sä työ­hy­vin­voin­tiin. Il­ma­pii­ril­tään ja luot­ta­mus­ta­sol­taan hei­kois­sa työ­yh­tei­söis­sä työs­ken­te­lyn on to­det­tu li­sää­vän ris­kiä sai­ras­tua esi­mer­kik­si ma­sen­nuk­seen.

Kun nämä asi­at ovat kun­nos­sa, ja työn­te­ki­jät voi­vat hy­vin, mo­ti­vaa­tio ja tuot­ta­vuus usein pa­ra­ne­vat.

Jot­ta työ­yh­tei­sö­tai­dot voi­si­vat ke­hit­tyä, joh­ta­mi­sel­ta edel­ly­te­tään yleen­sä vuo­ro­vai­kut­tei­suut­ta, sa­noo Tam­pe­reen yli­o­pis­ton joh­ta­mis­kor­ke­a­kou­lun tut­ki­mus­joh­ta­ja Kir­si Heik­ki­lä-Tam­mi.

Esi­mie­hen tu­lee li­säk­si ym­mär­tää ih­mis­ten yk­si­löl­li­set tar­peet. Yk­si toi­voo oh­jaus­ta, toi­nen ha­lu­aa haas­taa. Uu­del­la työn­te­ki­jäl­lä on tuo­rei­ta ide­oi­ta, elä­kei­kää lä­hes­ty­vä kai­paa mah­dol­li­suuk­sia uu­siin tai­don­näyt­tei­siin. Yh­tääl­tä esi­mie­hen pi­tää kan­nus­taa int­ro­vert­te­ja ja toi­saal­ta hil­li­tä ekst­ro­vert­te­jä.