Mu­reh­ti­ja val­mis­tau­tuu pa­him­paan ja pyr­kii si­ten en­na­koi­maan tu­le­vat on­gel­mat. Hän us­koo te­ke­vän­sä hy­vää, ja tämä li­sää mu­reh­ti­mis­ta. To­del­li­suu­des­sa hän te­kee hal­laa it­sel­leen. ”Lii­ka uh­kien en­nus­te­lu saa ih­mi­sen pel­kää­mään tu­le­vaa. Se yl­lä­pi­tää ke­hos­sa jat­ku­vaa stres­si­ti­laa, mikä hait­taa un­ta ja ai­heut­taa en­nen pit­kää ah­dis­tus­ta ja ma­sen­nus­ta”, psy­ko­lo­gi, psy­ko­te­ra­peut­ti Ar­to Pie­ti­käi­nen to­te­aa. Pa­him­man pe­los­sa mu­reh­ti­ja vält­te­lee asi­oi­ta ja ti­lan­tei­ta ei­kä pois­tu mu­ka­vuu­sa­lu­eel­taan. Se ka­ven­taa elin­pii­riä ja hei­ken­tää elä­män­laa­tua, sil­lä vält­te­li­jä jää pait­si mo­nes­ta tär­ke­äs­tä asi­as­ta. Mu­reh­ti­mi­nen vie myös ai­kaa ja ra­haa. Huo­leh­ti­ja tar­kis­te­lee asi­oi­ta mo­neen ker­taan. Ter­vey­des­tään huo­les­tu­nut käy usein lää­kä­ris­sä. ”Huo­leh­ti­ja voi yrit­tää hel­pot­taa olo­aan juo­mal­la lii­kaa. Al­ko­ho­li on kui­ten­kin huo­no lää­ke, sil­lä se voi­mis­taa ole­mas­sa ole­vaa tun­ne­ti­laa ja li­sää si­ten huo­lia”, Ar­to Pie­ti­käi­nen va­roit­taa.

KUIN YLI­HERK­KÄ PA­LO­VA­ROI­TIN

”Mu­reh­ti­jan on vai­kea sie­tää epä­var­muut­ta ja tur­vat­to­muut­ta. Täl­lai­sen ih­mi­sen mie­li on kuin yli­herk­kä pa­lo­va­roi­tin. Se hä­lyt­tää ti­lan­teis­sa, jois­sa ei oi­ke­as­ti ole vaa­raa”, Pie­ti­käi­nen ku­vai­lee. Pa­lo­va­roit­ti­men osa voi ol­la opit­tu. Mu­reh­ti­jan isä ja äi­ti Ai­ka­o­vat saat­ta­neet ol­la yli­huo­leh­ti­via, lap­sen­sa pol­kua lii­kaa ta­soit­ta­nei­ta van­hem­pia. Tai sit­ten mu­reh­ti­ja voi ol­la jou­tu­nut jo lap­se­na kan­ta­maan vas­tuu­ta asi­ois­ta, jot­ka ei­vät kuu­lu pie­nel­le ih­mi­sel­le. ”Kilt­tey­des­tä kär­si­vät ovat mo­nes­ti huo­leh­ti­ja­tyyp­pe­jä. He ovat otol­li­sia kaa­to­paik­ko­ja myös mui­den mur­heil­le. Täl­lai­sil­la yliem­paat­ti­sil­la ih­mi­sil­lä on usein yli­herk­kä oma­tun­to”, te­o­lo­gi, kou­lut­ta­ja An­na-Lii­sa Val­ta­vaa­ra ker­too. Her­käs­ti kol­kut­ta­va oma­tun­to he­rät­tää syyl­li­syy­den­tun­teen, joka pa­kot­taa hal­ti­jan­sa huo­leh­ti­maan ja te­ke­mään kai­ken­lais­ta, mo­nes­ti tur­haan.  

LII­KA HUO­LEH­TI­MI­NEN MU­REN­TAA IT­SE­TUN­TOA

”Yk­sit­täi­nen muis­tu­tus tai va­roi­tuk­sen sana ker­too vä­lit­tä­mi­ses­tä, mut­ta jat­ku­va­na se on kyt­tää­mis­tä. Toi­sen ih­mi­sen asi­ois­ta huo­leh­ti­mi­nen vies­tit­tää­kin epä­luot­ta­muk­ses­ta”, An­na-Lii­sa Val­ta­vaa­ra to­te­aa. Epä­luot­ta­mus he­rät­tää epä­var­muu­den.Van­hem­man tie­tä­mät­tään lap­sel­leen osoit­ta­ma epä­luot­ta­mus voi vai­keut­taa nuo­ren it­se­näis­ty­mis­tä ja hei­ken­tää tä­män it­se­tun­toa. Huo­leh­ti­jan lap­sen voi ol­la vai­kea us­koa omaan sel­viy­ty­mi­seen­sä, jol­loin hä­nes­tä tu­lee hel­pos­ti ali­suo­riu­tu­ja. Ky­vyt riit­täi­si­vät vaik­ka mi­hin, mut­ta us­kal­lus ja luot­to omiin tai­toi­hin uu­pu­vat.  

ÄLÄ TYH­JEN­NÄ KOKO HUO­LI­REP­PUA LÄ­HEI­SIL­LE

Mur­hei­den ja­ka­mi­nen tois­ten kans­sa ke­ven­tää huo­li­rep­pua, mut­ta yli­huo­leh­ti­ja tyh­jen­tää her­käs­ti koko re­pun lä­heis­ten­sä nis­kaan. ”Jat­ku­vas­ti omis­ta mur­heis­taan pu­hu­vaa pi­de­tään it­se­kes­kei­se­nä, omaan na­paan tui­jot­ta­ja­na. Täl­lai­nen ih­mi­nen on ener­gi­a­va­ras, jon­ka seu­ra vä­syt­tää ke­net ta­han­sa ja jota ale­taan en­nen pit­kää kart­taa”, An­na-Lii­sa Val­ta­vaa­ra huo­maut­taa. Huo­leh­ti­jan kan­nat­tai­si ky­syä it­sel­tään, mil­lais­ta hin­taa hän ta­vas­taan mak­saa. Mil­lai­sia seu­rauk­sia mu­reh­ti­mi­sel­la on omal­le ter­vey­del­le, ih­mis­suh­teil­le, työn­te­ol­le ja va­paa-ajal­le? Jos seu­rauk­set ovat kiel­tei­siä, lii­as­ta huo­leh­ti­mi­ses­ta kan­nat­taa ope­tel­la eroon. Am­mat­ti­lais­ta tar­vi­taan, jos huo­let ovat saa­neet rin­nal­leen ma­sen­nuk­sen, ah­dis­tuk­sen tai unet­to­muu­den.    

Olet­ko va­roit­te­li­ja vai mä­reh­ti­jä?

  Yk­si mä­reh­tii, toi­nen hös­söt­tää ja hä­täi­lee. Kun tun­nis­tat tyyp­pi­si, voit op­pia ot­ta­maan rau­hal­li­sem­min.   1| Mä­reh­ti­jä MI­TEN HÄN TOI­MII? Mur­hei­den poh­ti­mi­nen voi ol­la hyö­dyl­lis­tä, jos se aut­taa ih­mis­tä huo­maa­maan asi­oi­den syy- ja seu­raus­suh­teet ja jä­sen­tä­mään nii­tä. Mä­reh­ti­jän poh­din­noil­la ei ole pää­te­pis­tet­tä. On­gel­ma on ja py­syy. Pa­him­mil­laan huo­li kas­vaa val­ta­vak­si, ja ih­mi­nen lii­mau­tuu sii­hen en­tis­tä tiu­kem­min kiin­ni. Men­nyt­tä vat­vo­val­la tämä het­ki jää elä­mät­tä. MIKÄ HÄN­TÄ AUT­TAA? Men­nees­tä voi ot­taa op­pia ja es­tää sa­maa tois­tu­mas­ta. Jo­kai­nen te­kee vir­hei­tä ja epä­on­nis­tuu jos­kus. Omat ja tois­ten vir­heet voi ja saa an­taa an­teek­si. Men­neet ovat men­nei­tä, ei­kä nii­tä voi muut­taa jäl­keen­päin. Men­nees­tä kan­nat­taa pääs­tää ir­ti ja suun­na­ta tu­le­vaan yh­tä ko­ke­mus­ta rik­kaam­pa­na.   2 | Hä­täi­li­jä MI­TEN HÄN TOI­MII? Vil­kas mie­li­ku­vi­tus ai­heut­taa hä­täi­li­jäl­le har­mia. Hän maa­laa mie­len­sä mus­tak­si kau­hu­ku­vil­la. El­lei hän saa yh­teyt­tä lä­hei­sen­sä mat­ka­pu­he­li­meen, tämä on joko hy­län­nyt hä­net tai jou­tu­nut on­net­to­muu­teen. Hä­täi­li­jän eli­mis­tö on jat­ku­vas­sa stres­si­ti­las­sa, ja si­ten fyy­si­nen­kin ter­veys on vaa­ras­sa. MIKÄ HÄN­TÄ AUT­TAA? Pe­lot­ta­vien mie­li­ku­vien rin­nal­le kan­nat­taa ke­hi­tel­lä myön­tei­siä mie­li­ku­via ja kes­kit­tyä nii­hin: muis­tel­la, mitä edel­li­sel­lä ker­ral­la vas­taa­vas­sa ti­lan­tees­sa ta­pah­tui tai ku­vi­tel­la, mitä ki­vaa toi­nen par­hail­laan te­kee. Hä­täi­ly on lä­hes poik­keuk­set­ta tur­haa. Lä­hei­nen on to­den­nä­köi­ses­ti unoh­ta­nut ava­ta kän­nyk­kän­sä pa­la­ve­rin jäl­keen tai on par­hail­laan kii­rei­nen toi­saal­la.   3 | Va­roit­te­li­ja MI­TEN HÄN TOI­MII? Muis­ta tur­va­vyö, vi­ta­mii­nit ja pese kä­det! Va­roit­te­li­ja us­koo tur­vaa­van­sa lä­hei­sen­sä ja muis­tut­taa näi­tä ala­ti vaa­rois­ta. Muut vä­sy­vät va­roit­te­li­jaan. Ta­vas­ta voi muo­dos­tua muu­re­ja ih­mis­ten vä­lil­le. Va­roit­te­lu­jen koh­de suo­je­lee sekä it­se­ään et­tä va­roit­te­li­jaa, ei­kä ker­ro täl­le asi­ois­taan. Koh­de voi jopa al­kaa väl­tel­lä va­roit­te­li­jaa. MIKÄ HÄN­TÄ AUT­TAA? Elä­mäs­sä ei voi va­rau­tua kaik­keen, ei­kä toi­sen puo­les­ta voi elää. Pa­ras­kin va­ra­suun­ni­tel­ma voi pet­tää. Ren­nos­ti täs­sä het­kes­sä elä­vä ih­mi­nen sel­vi­ää vai­keuk­sis­ta yleen­sä vä­hin­tään yh­tä hy­vin kuin kaik­keen va­rau­tu­nut to­ve­rin­sa. Ren­nol­la jää ai­kaa ja voi­ma­va­ro­ja naut­tia elä­mäs­tä.   4 | Yli­vas­tuul­li­nen MI­TEN HÄN TOI­MII? Täy­del­li­syy­den ta­voit­te­li­ja on usein yli­vas­tuul­li­nen. Hän pyr­kii kai­kes­sa moit­teet­to­muu­teen ja ot­taa vas­tuun myös mui­den te­ke­mi­sis­tä. Yli­vas­tuul­li­nen hoi­taa omien­sa li­säk­si las­ten­sa ja iäk­käi­den van­hem­pien­sa asi­at. Työ­pai­kal­la hän paik­kaa mui­den vir­hei­tä ja ko­et­taa par­haan­sa mu­kaan es­tää ne. Hän uu­vut­taa it­sen­sä ja muut ali­tui­sel­la vah­ti­mi­sel­laan. MIKÄ HÄN­TÄ AUT­TAA? Omien ra­jo­jen tun­nis­ta­mi­nen ja hy­väk­sy­mi­nen on en­sim­mäi­nen as­kel pois yli­vas­tuul­li­suu­des­ta. Sen jäl­keen on otet­ta­va omat ra­jat käyt­töön. Jo­kai­nen on vas­tuus­sa omas­ta elä­mäs­tään ja te­ois­taan. Uh­rau­tu­mi­nen toi­sen puo­les­ta voi ol­la kar­hun­pal­ve­lus.   5 | Hös­söt­tä­jä MI­TEN HÄN TOI­MII? Hös­söt­tä­jä on kuin sin­ne tän­ne sin­koi­le­va kana: pöly len­tää, mut­ta mi­tään ei ta­pah­du, tai ta­pah­tuu lii­kaa. Hän esi­mer­kik­si puu­naa ja pa­ker­taa per­he­juh­lien pöy­tään seit­se­mää sort­tia, vaik­kei ku­kaan nii­tä toi­vo­kaan. Hän ei kysy tois­ten mie­li­pi­tei­tä ei­kä kuun­te­le nii­tä. Hä­nen elä­män­sä on täyn­nä pak­ko­ja. Niis­tä huo­leh­ti­mi­nen te­kee hä­nes­tä mart­tyy­rin ja uu­pu­neen. MIKÄ HÄN­TÄ AUT­TAA? Hös­söt­tä­jän kan­nat­taa kat­soa pei­liin ja ky­syä it­sel­tään, ketä ja mitä hä­nen te­ke­mi­sen­sä pal­ve­le­vat. Sil­mät saat­ta­vat avau­tua, kun per­he py­hien jäl­keen syö vii­kon sa­maa ruo­kaa ja lo­put vie­dään jä­te­as­ti­aan. Töis­sä hä­nen kan­nat­taa seu­ra­ta päi­vä­kir­jan avul­la, mi­hin ai­ka oi­ke­as­taan ku­luu ja ope­tel­la huo­maa­maan ai­ka­var­kaan eli tur­han tou­hun. En­nen kaik­kea hös­söt­tä­jän kan­nat­taa ope­tel­la ren­tou­tu­maan. Kii­re ruok­kii hös­sö­tys­tä.

ASI­AN­TUN­TI­JA: TE­O­LO­GI, KIR­JAI­LI­JA AN­NA-LII­SA VAL­TA­VAA­RA

Koh­taa huo­let ja jat­ka elä­mää

Mu­reh­ti­mi­seen voi jopa va­ra­ta mää­rä­a­jan – ja jat­kaa sen jäl­keen elä­mää ke­ve­äm­min mie­lin.

1| TUN­NIS­TA AJA­TUK­SE­SI. Ikä­vät aja­tuk­set ai­heut-ta­vat ikä­viä tun­tei­ta. Aja­tuk­set ovat kui­ten­kin vain aja­tuk­sia, ei­kä nii­tä kan­na­ta pai­su­tel­la. Kun huo­li­a­ja­tus seu­raa­van ker­ran pus­kee ta­jun­taan, sano it­sel­le­si ”mi­nul­la on aja­tus", ja li­sää pe­rään oma huo­le­si. Aja­tuk­sen ni­me­ä­mi­sen tar­koi­tuk­se­na on aut­taa erot­ta­maan mie­len tuo­tos to­si­a­si­as­ta. 2| AN­NA AJA­TUK­SEN TUL­LA JA MEN­NÄ. Ikä­vis­tä aja­tuk­sis­ta ja nii­den he­rät­tä­mis­tä tun­teis­ta pää­see koh­taa­mal­la ne. Nii­den kiel­tä­mi­nen ei kan­na­ta, se vain vah­vis­taa nii­tä. Kun ikä­vä aja­tus nou­see mie­leen, to­tea mie­lel­le­si ”Nyt mu­reh­din.” Älä kui­ten­kaan ta­ker­ru aja­tuk­seen, vaan kes­ki­ty hen­gi­tyk­see­si. Aja­tuk­set tu­le­vat, mut­ta myös me­ne­vät. Suh­tau­du nii­den liik­kee­seen ute­li­aas­ti ja pa­laa tar­vit­ta­es­sa uu­del­leen rau­hal­li­seen hen­gi­tyk­seen. 3| VA­RAA AI­KAA VAT­VO­MI­SEEN. Mie­li ha­lu­aa huo­mi­om­me, mut­ta se ei vaa­di koh­tuut­to­mia. Mo­nes­ti pa­ri­kym­men­tä mi­nuut­tia riit­tää. Va­raa tuo ai­ka huo­lil­le­si päi­vit­täin kah­den vii­kon ajan – ei enem­pää, mut­tei vä­hem­pää­kään. Vä­hi­tel­len mu­reh­ti­mi­seen käy­tet­ty ai­ka al­kaa tun­tua koh­tuut­to­man pit­käl­tä, ja mie­leen nou­se­vat aja­tuk­set me­net­tä­vät mer­ki­tys­tään. 4| TEE PA­HIM­MAS­TA HUO­LES­TA­SI ELO­KU­VA. Ku­vit­te­le it­se­si te­at­te­ri­kat­so­moon – älä val­ko­kan­kaal­le roo­liin. Saa­tat seu­ra­ta ti­lan­net­ta, jos­sa olet it­se sai­raa­la­po­ti­laa­na tai saa­nut lop­pu­ti­lin. Elo­ku­va­tek­niik­ka aut­taa ot­ta­maan mie­li­ku­viin etäi­syyt­tä. Sa­maa, pääs­sä pyö­ri­vää fil­miä kan­nat­taa kat­sel­la niin kau­an, kun­nes se kyl­läs­tyt­tää ja lak­kaa tun­tu­mas­ta pe­lot­ta­val­ta. 5| TES­TAA TU­LE­VA. Mu­reh­ti­jan mie­li tuot­taa en­nus­tei­ta tu­le­vas­ta. Nii­den osu­ma­tark­kuus on yleen­sä huo­no. Kun en­nak­koon huol­ta ai­heut­ta­nut het­ki on ohi, pa­laa sitä edel­tä­viin aja­tuk­sii­si. To­teu­tui­vat­ko en­nus­tee­si? Me­ni­kö ti­lan­ne pa­rem­min vai huo­nom­min kuin us­kot­te­lit it­sel­le­si? Kun seu­raa­van ker­ran sor­rut vat­vo­maan, pa­lau­ta tämä ta­paus mie­lee­si. Mie­ti, kuin­ka to­den­nä­köi­nen en­nus­tee­si on ja mit­kä sei­kat tu­ke­vat sitä. Luo­tat­ko enem­män omaan mie­lee­si vai ko­ke­muk­see­si?   ASI­AN­TUN­TI­JA: PSY­KO­TE­RA­PEUT­TI AR­TO PIE­TI­KÄI­NEN