Sis­ko­jen ja vel­jien kans­sa opet­te­lem­me elä­mään. Si­sa­ruk­set, tai ys­tä­vät, jos si­sa­ruk­sia ei ole, ovat lap­suu­tem­me ver­tais­ryh­mä.

Hei­dän kans­saan muo­dos­tam­me kä­si­tys­tä it­ses­täm­me ja ym­pä­röi­väs­tä maa­il­mas­ta. ”Työ­ter­veysp­sy­ko­lo­gi­na tämä tu­lee usein esiin: Mi­ten olen op­pi­nut ole­maan sa­man­lais­ten, ver­tais­te­ni kans­sa? Mil­lai­set val­ta-ase­tel­mat oli­vat? Mi­ten tär­ke­ä­nä mie­li­pi­det­tä­ni pi­det­tiin?” psy­ko­lo­gi Pia Kau­lio sa­noo.

Vii­meis­tään omien van­hem­pien kuo­le­ma pa­kot­taa mei­dät kat­so­maan taak­se­päin. Mis­tä olem­me tul­leet?

Si­sa­rus­ten suh­teet toi­siin­sa ja van­hem­piin nou­se­vat pin­taan.

”On hyö­dyl­lis­tä kä­si­tel­lä näi­tä asi­oi­ta, mut­ta ei vält­tä­mät­tä si­sa­rus­ten kes­ken. Ei­vät kaik­ki ole sii­hen val­mii­ta, ja jo­kai­sel­la on oma to­tuu­ten­sa. Eri asia on, jos kaik­ki ovat mo­ti­voi­tu­neet poh­ti­maan men­nyt­tä ja ra­ken­ta­maan ko­ko­nai­suut­ta kuin pa­la­pe­liä.”

Kau­lio kiin­nos­tui tut­ki­maan si­sa­rus­suh­tei­ta me­ne­tet­ty­ään 30-vuo­ti­aa­na oman, nel­jä vuot­ta it­se­ään nuo­rem­man si­sa­ren­sa.

”Si­sa­rus­suh­de ide­a­li­soi­tui mie­les­sä­ni. Aloin poh­tia, mitä oi­ke­as­taan me­ne­tin, kun me­ne­tin sis­ko­ni”, Kau­lio ker­too.

Si­sa­rus­suh­de ero­aa ys­tä­vyys­suh­tees­ta py­sy­vyy­ten­sä ja lä­hei­syy­ten­sä ta­kia. ”Ys­tä­vyys­suh­teis­sa voim­me ha­lu­tes­sam­me loi­ton­taa it­sem­me, mut­ta em­me si­sa­rus­suh­teis­ta. Ne py­sy­vät, vaik­ka vä­lit oli­si­vat huo­not ja yh­teyt­tä ei pi­det­täi­si.”

Lap­suus on ki­vi­jal­ka

Sil­lä, kuin­ka van­hem­mat lap­sen­sa kas­vat­ti­vat tai mikä on kun­kin paik­ka si­sa­rus­sar­jas­sa, on mer­ki­tys­tä vie­lä ai­kui­suu­des­sa.

”Lap­suu­den ase­tel­mat tup­paa­vat py­sy­mään, el­lei joku nii­tä läh­de muut­ta­maan. Usein esi­koi­nen tai muu­ten vas­tuun­kan­ta­jan roo­liin aset­tu­nut he­rää ky­sy­mään, on­ko tä­män pak­ko men­nä näin, on­ko mi­nun kan­net­ta­va kaik­ki vas­tuu.”

Usein käyt­täy­ty­mis­mal­lit ovat opit­tu­ja, ei­vät per­soo­nas­ta joh­tu­via. Voi ol­la vai­kea yh­dis­tää, et­tä käyt­täy­ty­mi­sem­me 55-vuo­ti­aa­na pe­rus­tuu sii­hen, mis­sä roo­lis­sa olim­me lap­se­na per­hees­säm­me.

Esi­koi­sen vas­tuun­kan­ta­jan, kuo­puk­sen mas­ko­tin tai kes­kim­mäi­sen lap­sen dip­lo­maa­tin roo­lit siir­ty­vät hel­pos­ti mu­ka­nam­me. Ja voim­me to­teut­taa näi­tä roo­le­ja vie­lä suh­tees­sa puo­li­soom­me tai lap­siim­me.

”Aja­tel­laan, et­tä lap­suus oli sil­loin ja nyt on nyt, mut­ta ei­hän se niin mene. Lap­suus on ki­vi­jal­ka, jol­le ra­ken­nam­me.”

Ai­kui­si­än si­sa­rus­suh­tei­siin vai­kut­taa esi­mer­kik­si se, kuin­ka lap­suu­den­ko­dis­sa on rat­kot­tu on­gel­mia. On­ko on­gel­mat la­kais­tu ma­ton al­le? Vai­ku­tus­ta on myös sil­lä, mi­ten tär­ke­ä­nä per­het­tä pi­de­tään.

”Jos per­heen on­gel­mat on vai­et­tu, on niis­tä vai­kea pu­hua ai­kui­se­na­kaan. Ei­vät­kä kaik­ki pidä tar­peel­li­se­na pi­tää yh­teyt­tä si­sa­ruk­siin­sa, jos su­ku­lais­suh­tei­ta ei ole opit­tu ar­vos­ta­maan.”

Vel­jek­set etäi­sim­mät

Län­si­mais­sa lä­hei­sin si­sa­rus­suh­de on sis­kos­ten vä­li­nen, mut­ta mo­nis­sa muis­sa kult­tuu­reis­sa vel­jek­set ovat lä­hei­sim­piä. Län­si­mais­sa vel­jek­set ovat etäi­sim­mät ja sis­ko-veli-pari jos­tain si­sa­rus­ten ja vel­jes­ten vä­lil­tä.

”Toi­saal­ta sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien vä­lil­lä suh­de on haas­ta­vin, myös van­hem­man ja lap­sen suh­tees­sa. Ol­laan sa­man­lai­sia, mut­ta kui­ten­kin eril­li­siä.”

Jos si­sa­ruk­sil­la on suu­ri ikä­e­ro, yli 6 vuot­ta, he ovat to­den­nä­köi­ses­ti elä­neet hy­vin eri­lai­sen lap­suu­den. Van­hem­pien elä­män­ti­lan­ne ja esi­mer­kik­si ra­ha­ti­lan­ne voi ol­la toi­sen­lai­nen.

”Si­sa­rus­ten vä­li­sil­tä yh­tey­de­no­toil­ta on eh­kä väl­tyt­ty. Mo­lem­mat ovat ol­leet kuin ai­noi­ta lap­sia, mut­ta ka­teut­ta voi tul­la sii­tä, jos toi­nen on saa­nut enem­män kuin toi­nen; voi­nut vaik­ka­pa har­ras­taa.”

Ka­teut­ta van­hem­pien huo­mi­os­ta

Ka­teut­ta si­sa­rus­ten vä­lil­le syn­tyy kui­ten­kin enem­män puo­lu­eel­li­ses­ta koh­te­lus­ta kuin ma­te­ri­as­ta tai toi­sen me­nes­tyk­ses­tä. Lap­set ovat luon­nos­taan hy­vin oi­keu­den­mu­kai­sia. Jos tois­ta on hoi­det­tu enem­män ja hän on saa­nut enem­män huo­mi­o­ta, ko­kee toi­nen jää­neen­sä vä­hem­mäl­le.

Kau­lio ker­too nai­ses­ta, joka koki ol­leen­sa ai­na äi­tin­sä sil­mis­sä si­sa­rus­sar­jan syn­ti­puk­ki. Kun alet­tiin poh­tia van­hem­pien ti­lan­net­ta hä­nen syn­ty­es­sään, asia sai loo­gi­sia se­li­tyk­siä. Äi­ti oli tul­lut no­pe­as­ti uu­del­leen ras­kaak­si. Hän oli toi­vo­nut poi­kaa, mut­ta sai­kin ty­tön. Elä­män­ti­lan­ne oli ol­lut muu­ten­kin vai­kea.

”Tar­koi­tus ei ole mi­tä­töi­dä epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den ko­ke­muk­sia, mut­ta aut­taa, jos asi­at saa­vat se­li­tyk­set. Äi­ti ei ol­lut ta­hal­laan il­keä ei­kä lap­si oi­ke­as­ti paha, ei­vät­kä si­sa­ruk­set­kaan voi­neet ti­lan­tee­seen vai­kut­taa. Se ei ol­lut hei­dän syyn­sä.”

Si­sa­rus­ka­teut­ta ei sai­si käyt­tää nor­mi­se­li­tyk­se­nä, kun puo­lus­taa oi­keuk­si­aan. ”On oi­kein pro­tes­toi­da epä­koh­tia, ei sil­loin kyse ole ka­teu­des­ta vaan oi­keu­den­ta­jus­ta. Ka­teu­den tun­ne voi myös mo­ti­voi­da hy­viin suo­ri­tuk­siin: kyl­lä minä, kun tuo­kin…”

Seit­se­män kää­pi­ö­tä

Si­sa­ruk­sil­la on tai­pu­mus­ta ko­ros­taa omia per­soo­nal­li­suu­den piir­tei­tään. Näin jo­kai­nen voi vah­vis­taa omaa iden­ti­teet­ti­ään ja tun­tea it­sen­sä ai­nut­laa­tui­sek­si.

”On myös tyy­pil­lis­tä, et­tä per­hees­sä to­teu­tuu niin sa­not­tu seit­se­män kää­pi­ö­tä -il­miö, jos­sa lap­set luo­kit­te­le­vat it­sen­sä kuin kää­pi­öt. Yk­si on jörö, toi­nen lys­ti­käs ja kol­mas vil­kas. Kun yk­si on jon­kin­lai­nen, ei­vät muut voi enää ol­la sel­lai­sia.”

Vaa­tii poh­dis­ke­lua ym­mär­tää, et­tä it­se­kin voi ol­la äly­käs, vaik­ka sis­ko on eh­kä ol­lut pa­rem­pi kou­lus­sa ja ikään kuin va­ran­nut per­heen äly­kön tit­te­lin. Tämä voi joh­taa ali­suo­riu­tu­mi­seen. Mik­si pon­nis­tel­la, kun toi­nen on kui­ten­kin hi­tu­sen pa­rem­pi, kau­niim­pi, ur­hei­lul­li­sem­pi?

Muut voi­vat ih­me­tel­lä, mik­si ih­mi­nen vie­lä ai­kui­se­na­kin mää­rit­te­lee it­sen­sä epä­ur­hei­lul­li­sek­si, vaik­ka mui­den sil­mis­sä on­kin hy­vin lii­kun­nal­li­nen.

Toi­nen syy ali­suo­riu­tu­mi­seen voi syn­tyä per­heis­sä, jois­sa joku si­sa­ruk­sis­ta on va­ka­vas­ti sai­ras.

”Ter­veel­le si­sa­ruk­sel­le tu­lee syyl­li­nen olo omas­ta pa­rem­pi­o­sai­suu­des­taan. Hän voi al­kaa ke­hit­tää it­sel­leen sa­man­lai­sia oi­rei­ta kuin sai­raal­la. Tämä on tyy­pil­lis­tä var­sin­kin sa­maa su­ku­puol­ta ole­vil­la si­sa­ruk­sil­la”, sa­noo ai­hees­ta li­sen­si­aat­ti­työn teh­nyt Pia Kau­lio.

Lap­si voi toi­saal­ta myös lap­sil­le tyy­pil­li­seen ta­paan suo­jel­la van­hem­pi­aan koko ikän­sä. Hän voi pii­lot­taa su­run­sa ja te­key­tyä reip­paak­si sel­viy­ty­jäk­si.

Si­sa­rus­ten idyl­li elää

Mo­net haa­vei­le­vat Vaah­te­ra­mä­en Ee­me­lin per­heen kal­tai­ses­ta per­hei­dyl­lis­tä, jos­sa koko suku sis­koi­neen, vel­ji­neen ja ky­län­mie­hi­neen ko­koon­tuu sun­nun­tai­päi­väl­li­sil­le. Meil­lä on tar­ve kuu­lua jouk­koon. Help­poa se ei ai­na ole. Oman li­sän­sä per­hei­dyl­liin tuo­vat si­sa­rus­ten puo­li­sot, apet ja ano­pit.

Joku voi ko­kea yh­tey­den­pi­don si­sa­ruk­seen­sa ras­kaa­na ja uh­rau­tu­mis­ta vaa­ti­va­na. Ai­na men­nään si­sa­ruk­sen eh­doil­la.

”Sil­ti yh­teyt­tä ha­lu­taan pi­tää. Se ko­e­taan tär­ke­äm­mäk­si kuin uh­rau­tu­mi­nen. Ei­kä sii­nä mi­tään, jos se on tie­toi­nen pää­tös”, Pia Kau­lio sa­noo”

Si­sa­rus­suh­de muut­taa iän myö­tä muo­to­aan. Ikään­ty­es­sä mo­nil­la on tar­ve el­vyt­tää haa­lis­tu­nei­ta si­sa­rus­suh­tei­ta. Omaa elä­mää käy­dään läpi ja si­sa­rus­ten muis­ti­ku­vat täy­den­tä­vät auk­ko­ja his­to­ri­as­sa, vaik­ka jo­kai­sel­la on­kin oma to­del­li­suu­ten­sa ja muis­ti­ku­van­sa. Ikä ja etäi­syys muut­ta­vat suh­det­ta ja usein suh­de al­kaa muis­tut­taa ys­tä­vyyt­tä.

Lap­suu­den per­heen roo­lit is­tu­vat tiu­kas­sa, mut­ta useim­mat meis­tä ha­lu­a­vat kuu­lua tut­tuun ja tur­val­li­seen ku­vi­oon. Si­sa­rus­suh­det­ta ar­vos­te­taan, kai­kes­ta huo­li­mat­ta. Lä­heis­tä ih­mis­tä, elä­män pi­sin­tä ih­mis­suh­det­ta, ei ha­lu­ta me­net­tää.

Mies, 52

”En tun­ne ka­teut­ta”

Olen nuo­rin kol­mes­ta vel­jek­ses­tä. Äi­ti­ni kuo­li, kun olin pie­ni ja isä­ni­kin, kun olin tei­ni-iäs­sä. Jäin sil­loin asu­maan kah­des­taan kes­kim­mäi­sen vel­jen kans­sa.

Van­hin veli oli jo omil­laan. Ai­ka nuo­re­na on siis pi­tä­nyt it­se­näis­tyä ja huo­leh­tia omis­ta asi­ois­ta. Vaik­ka kak­si van­hem­paa vel­je­ä­ni ovat­kin ol­leet enem­män te­ke­mi­sis­sä kes­ke­nään, en koe jää­nee­ni ul­ko­puo­li­sek­si.

Suh­teem­me ovat ol­leet hy­vät, mut­ta ny­ky­ään em­me pidä ko­vin tii­viis­ti yh­teyt­tä. Olem­me pär­jän­neet elä­mäs­sä ta­sa­ve­roi­ses­ti.

Kai­kil­la on per­heet ja ta­lou­del­li­ses­ti tu­lem­me toi­meen mu­ka­vas­ti. Ka­teut­ta ei ole tar­vin­nut tun­tea. Se on mi­nul­le vie­ras­ta.”

Nai­nen, 54

”Iso­sis­ko kuin äi­ti”

Lap­se­na koin, et­tä iso­sis­ko­ni oli mi­nul­le kuin äi­ti. Vaik­ka van­hem­mat huo­leh­ti­vat­kin meis­tä, tun­ne­ta­sol­la he ei­vät ol­leet läs­nä. Eni­ten tu­kea ja kan­nus­tus­ta sain juu­ri sis­kol­ta­ni.

Sis­ko­ni on syn­ty­mäs­tään saak­ka ol­lut va­ka­vas­ti sai­ras. Nyt ai­kui­se­na olen ko­ke­nut ter­vey­des­tä­ni ja per­hees­tä­ni syyl­li­syyt­tä, kos­ka hä­nel­lä ei ole kum­paa­kaan.

Eh­kä juu­ri täs­tä syys­tä roo­lim­me ovat kään­ty­neet. Minä hoi­dan nyt pal­jon hä­nen asi­oi­taan.

Olen myös ko­ke­nut, et­tä ter­vey­te­ni ei ai­na ole hyvä, vaik­ka mi­tään ei ole vai­vo­ja, jot­ta mi­nul­la­kin oli­si nii­tä, ei­kä vain sis­kol­la­ni?

Nuo­rem­pi vel­je­ni on ot­ta­nut ti­lan­tee­seen vä­li­mat­kaa. Myös lap­suu­des­sa vel­je­ni pää­si vä­hem­mäl­lä. Hä­nel­tä ei vaa­dit­tu sa­mal­la ta­val­la kuin meil­tä.

Sis­ko­ni oli van­hem­pien sil­mis­sä per­heen älyk­kö ja minä kes­kim­mäi­se­nä jäin vä­hem­mäl­le huo­mi­ol­le. Kai­kes­ta huo­li­mat­ta koen, et­tä me si­sa­ruk­set olem­me lä­hei­siä ja ha­lu­am­me ol­la tois­tem­me kans­sa te­ke­mi­sis­sä.”

Nai­nen, 64

”Meil­lä oli eri lap­suus”

Sis­ko­ni on yh­dek­sän vuot­ta nuo­rem­pi, ei­kä yh­tei­siä lap­suus­muis­to­ja juu­ri­kaan ole. Sen muis­tan, et­tä hoi­din hän­tä pal­jon. Pe­rus­tin per­heen nuo­re­na ja lap­sen­lap­se­ni ovat sa­maa ikä­luok­kaa kuin sis­ko­ni lap­set.

Ai­em­min tun­sin pien­tä kat­ke­ruut­ta sii­tä, et­tä nuo­ruu­tem­me oli niin eri­lai­nen. Mi­nul­la oli an­ka­rat sään­nöt, mut­ta hän sai elää va­paam­min.

Muu­ten­kin ko­ke­muk­sem­me ovat toi­sen­lai­set, kos­ka sis­ko­ni on teh­nyt enem­män asi­oi­ta isän kans­sa ja minä äi­din. Isä oli eh­kä toi­vo­nut hä­nes­tä poi­kaa. Muu­ten mei­tä on koh­del­tu yh­den­ve­roi­ses­ti, kan­nus­tet­tu ja tu­et­tu. Nyt mei­tä yh­dis­tää huo­li ikään­ty­vis­tä van­hem­mis­tam­me.

Sis­ko­ni on mi­nul­le sa­mal­la ta­val­la lä­hei­nen kuin muut ys­tä­vä­ni. En ker­ro hä­nel­le huo­li­a­ni, mut­ta ta­pa­na­ni ei ole avau­tua muil­le­kaan. Vai­kea sa­noa, mikä lä­hei­syy­des­täm­me on si­sa­ruut­ta ja mikä ys­tä­vyyt­tä.”

ANU VIR­NES-KAR­JA­LAI­NEN TEKS­TI / LEH­TI­KU­VA, 123RF KU­VAT

Oma Ai­ka 1/2014