Tor Spiik, 65, kul­ki pit­kän tai­pa­leen elä­mää ai­van lu­kos­sa. Elä­mää hal­lit­si tun­ne­kyl­myys. To­ril­la ei ol­lut em­pa­ti­a­ky­kyä. Pie­nes­tä po­jas­ta teh­tiin edel­li­sen su­ku­pol­ven su­ru­jen kan­ta­ja ja syn­ti­puk­ki. Ai­noa tapa kes­tää sitä oli kuo­let­taa kaik­ki tun­teen­sa.

- Ih­mi­set oli­vat mi­nul­le kuin käyt­tö­ta­va­raa ja ih­mis­suh­teet epä­on­nis­tui­vat. Kun jos­ta­kin ih­mi­ses­tä oli saa­tu ir­ti se, mikä piti, hä­net saat­toi hy­lä­tä, Tor Spiik ku­vai­lee.

Asi­at ei­vät su­ju­neet, vaik­ka yrit­te­li­äi­syyt­tä riit­ti vaik­ka muil­le ja­kaa.

- Mi­nul­la oli 14 yri­tys­tä ei­kä mi­kään niis­tä on­nis­tu­nut kun­nol­la.

Äi­din lau­se ”mah­taaks tos­ta­kaan mi­tään tul­la” kul­ki To­rin mu­ka­na. Hän sai kyl­lä yri­tyk­sen hy­vin käyn­tiin, mut­ta sii­hen se ai­na lo­pah­ti.

Tor muis­taa ta­pauk­sen nuo­ruu­des­ta. Hän näki hur­jan on­net­to­muu­den, jos­sa ih­mi­nen me­neh­tyi. Se­kään ei tun­tu­nut mil­tään. Tun­teet oli­vat jääs­sä.

Tun­ne­kyl­myys oli lap­suu­den pe­rua. Tor ajat­te­lee, et­tä kaik­ki ih­mi­sen mie­les­sä tu­lee lap­suu­des­ta. Moni suo­ma­lai­nen on jää­nyt vail­le ai­toa rak­kaut­ta ei­kä ole tul­lut näh­dyk­si ja kuul­luk­si. Li­säk­si kan­nam­me pu­hu­mat­to­muu­den kult­tuu­ria, jos­sa esi­mer­kik­si so­tien trau­mat on la­kais­tu mat­to­jen al­le.

Te­ra­peut­ti hoi­taa myös it­se­ään

Tor it­se­kään ei syn­ty­nyt on­nel­lis­ten täh­tien al­le. Hä­nen isän­sä oli kuol­lut puo­li vuot­ta en­nen po­jan syn­ty­mää ja isoi­sä kuo­li pian To­rin syn­ty­män jäl­keen. Äi­dil­le pie­ni poi­ka oli taak­ka ja muis­tu­tus ras­kais­ta me­ne­tyk­sis­tä.

Ko­to­na ei pu­hut­tu tun­teis­ta. Pie­ni poi­ka ei saa­nut läm­pöä ja ra­kas­ta­vaa hy­väk­syn­tää. Koti oli va­ra­kas mut­ta vii­leä.

Ai­kui­se­na, 1990-lu­vul­la Tor al­koi opis­kel­la te­ra­peu­tik­si. Hän on pe­reh­ty­nyt sit­tem­min lu­kui­sis­sa eri kou­lu­tuk­sis­sa ih­mi­sen mie­len toi­min­taan. Te­ra­pi­a­työ on in­nos­ta­vaa.

Tor on hoi­ta­nut te­ra­peut­ti­na mui­ta mut­ta myös it­se­ään.

Tor al­koi pur­kaa tun­ne­luk­ko­jaan. Hän kir­joit­ti kuol­leel­le isäl­leen lu­kui­sia kir­jei­tä. Hän kä­sit­te­li ko­ke­muk­si­aan psy­kod­raa­mas­sa. Omas­sa mie­les­sä ja men­nei­syy­des­sä ole­vien vai­kei­den asi­oi­den sel­vit­te­ly on ol­lut iso työ, mut­ta se kan­nat­ti.

- Otin vas­tuun elä­mäs­tä­ni. Sain tun­teet elä­mään. Aloin aja­tel­la myös isäs­tä hy­vää. Olin elä­nyt hä­pe­än ja hyl­kää­mi­sen tun­teen kes­kel­lä, nyt ne ovat men­nei­tä.

Äi­ti kuu­li mut­tei ha­lun­nut muut­tua

Tor pys­tyi pu­hu­maan vai­keis­ta asi­ois­ta myös äi­tin­sä kans­sa en­nen tä­män kuo­le­maa. Äi­ti kuun­te­li, mut­ta hän ei it­se ha­lun­nut muut­tua.

- Mi­nul­le oli tär­ke­ää, et­tä pys­tyin ker­to­maan äi­dil­le, mi­ten asi­at koin. Sa­mal­la ky­ke­nin an­ta­maan hä­nel­le an­teek­si.

Äi­din vii­meis­tä jou­lua vie­tet­tiin yh­des­sä su­vun kes­ken. Tor oli lait­ta­nut jou­lun, ja tun­nel­ma oli lep­poi­sa. Kun pääs­tiin jou­lu­kah­viin, äi­ti to­te­si pe­län­neen­sä, et­tä jou­lus­ta ”ei tu­li­si mi­tään”, kun kaik­ki val­mis­te­lut oli­vat ol­leet To­rin vas­tuul­la.

- En enää louk­kaan­tu­nut hä­nen sa­nois­taan, kos­ka olin asi­at kä­si­tel­lyt. Si­sa­ruk­sil­le­ni to­te­sin, et­tä huo­maat­te­ko nyt, mi­ten mi­nut näh­dään.

Ny­kyi­sin Tor elää hy­vää elä­mää. Hän iloit­see sii­tä, et­tä hä­nel­lä on mo­nia hy­viä ih­mis­suh­tei­ta ja ai­van lois­ta­vat ai­kui­set lap­set, joi­den kans­sa suh­teet ovat nyt kun­nos­sa. Elä­mäs­sä on pal­jon iloa.

- On mah­ta­vaa, kun voi sekä it­keä et­tä iloi­ta, sa­noo Tor Spiik.

- Te­ra­pi­a­työ­tä ai­on teh­dä niin pit­kään kuin pys­tyn. On mah­ta­vaa näh­dä, mi­ten suu­ria muu­tok­sia ih­mi­sis­sä ta­pah­tuu, kun he läh­te­vät työs­tä­mään omia tun­tei­taan.

Mitä tun­ne­lu­kot ovat?

- Lap­suu­den ko­ke­muk­sis­ta syn­ty­nei­tä sel­viy­ty­mis- ja re­a­goin­ti­ta­po­ja, jois­ta on hait­taa it­sel­le

- Eri­lai­set ti­lan­teet voi­vat saa­da tun­ne­lu­kon ak­ti­voi­tu­maan, ja sil­loin lu­ki­tum­me toi­mi­maan lap­suu­den sel­viy­ty­mis­kei­noin

- Tun­ne­lu­kot joh­ta­vat tois­tu­viin han­ka­luuk­siin ih­mis­suh­teis­sa ja suh­tees­sa omaan it­seen

- Tun­ne­lu­kot voi­vat ai­heut­taa eri­lai­sia oi­rei­ta: ma­sen­nus, ah­dis­tus, pa­niik­ki, hol­tit­to­muus, riip­pu­vuu­det, tyh­jyy­den tun­ne

- Tun­ne­luk­ko­jen tun­nis­ta­mi­nen ja kä­sit­te­ly tuo hel­po­tus­ta elä­mään

- Tun­ne­luk­ko­ja on vai­kea muut­taa, kos­ka ne ovat juur­tu­neet var­hain

- Tun­ne­luk­ko-kä­si­te kuu­luu skee­ma­te­ra­pi­an vii­te­ke­hyk­seen. Se poh­jau­tuu kog­ni­tii­vi­seen psy­ko­te­ra­pi­aan.

- Tun­ne­luk­ko-kä­sit­teen ot­ti käyt­töön ame­rik­ka­lai­nen psy­ko­te­ra­peut­ti Jef­f­rey E. Yo­ung, skee­ma­te­ra­pi­an ke­hit­tä­jä

- Tun­ne­luk­ko­ja on mää­ri­tel­ty 18 eri­lais­ta