Jou­lu­kui­se­na aa­mu­na Mark­ku hii­pi ko­toa töi­hin, jot­ta ei he­rät­täi­si Ma­ri­taa, joka oli sai­ras­tu­nut fluns­saan. Lie­väs­tä ast­mas­ta kär­si­neel­le vai­mol­le fluns­sa oli jo­ka­tal­vi­nen rie­sa. Hän kan­toi ma­kuu­huo­nee­seen aa­mi­ai­sek­si kah­via ja kar­ja­lan­pii­ra­koi­ta.

Kun Mark­ku pa­la­si töis­tä, koti oli pi­me­ä­nä. Hän ava­si oven ja näki kos­ke­mat­to­mat kar­ja­lan­pii­ra­kat.

– Ar­ve­lin hä­nen nuk­ku­van. Si­li­tin hä­nen pos­ke­aan.

Pos­ki tun­tui kyl­mäl­tä, ja niin myös puo­li­son keho. Mark­ku koki kuin siir­ty­vän­sä ta­pah­tu­mien ul­ko­puo­lel­le.

– Olim­me sak­sa­lais­ten po­lii­si­sar­jo­jen ys­tä­viä, ja niis­sä kut­sut­tiin ai­na po­lii­si pai­kal­le. En kek­si­nyt muu­ta kuin ava­ta läp­pä­rin ja goog­let­taa. Sit­ten ta­ju­sin soit­taa hä­tä­nu­me­roon.

”Kuo­le­man kans­sa ei neu­vo­tel­la”

Hä­tä­nu­me­ros­ta ke­ho­tet­tiin ko­kei­le­maan, tai­pu­vat­ko puo­li­son sor­met. Ne oli­vat jäy­kät. Mark­ku ym­mär­si, et­tä hän oli kuol­lut.

– Soi­tin kak­si elä­mä­ni ras­kain­ta pu­he­lua ja ker­roin lap­sil­le­ni, et­tä äi­ti on me­neh­ty­nyt. Kuo­le­man kans­sa ei neu­vo­tel­la, kun se as­tuu oves­ta si­sään. On läh­det­tä­vä sel­vi­ä­mään eteen­päin.

Kuo­lin­syy oli mo­lem­min­puo­li­nen keuh­ko­ve­ri­tulp­pa. Ma­ri­ta oli me­neh­ty­nyt se­kun­nis­sa.

Mar­ras­kuun en­si liuk­kail­la Ma­ri­ta kaa­tui ja mur­si kyy­när­pään­sä. Kyy­när­pää lei­kat­tiin, ja ope­raa­tio su­jui nor­maa­lis­ti.

Kym­me­nen vuot­ta ai­em­min Ma­ri­tal­la oli ol­lut pol­vi­mur­tu­man yh­tey­des­sä poh­kees­sa ve­ri­tulp­pa. Tuol­loin lää­kä­rit sa­noi­vat, et­tä ve­ri­tulp­pa voi uu­siu­tua luun mur­tu­ma­ta­pauk­sis­sa.

”Laa­din it­sel­le­ni sel­viy­ty­mi­soh­jel­man”

Jo Ma­ri­tan kuo­lin­päi­vä­nä Mark­ku laa­ti it­sel­leen sel­viy­ty­mi­soh­jel­man, joka si­säl­si lii­kun­taa, ruo­kai­lua ja puh­taut­ta. Hän leik­ka­si tuk­kan­sa ly­hy­ek­si ja ajoi par­ran pois.

Ma­ri­ta oli poh­ti­nut, et­tä hän yh­dek­sän vuot­ta puo­li­so­aan van­hem­pa­na me­neh­tyy to­den­nä­köi­ses­ti ai­kai­sem­min.

– Hän pai­not­ti mi­nul­le, et­ten te­ki­si sa­maa kuin hä­nen isän­sä, joka les­kek­si jää­ty­ään eli vai­mon­sa muis­tos­sa. Mi­nun pi­tää jat­kaa elä­mää ei­kä jää­dä näi­vet­ty­mään ja su­re­maan hän­tä.

Mark­ku on nuo­rem­man lap­sen kans­sa muut­ta­nut uu­teen ko­tiin per­heen oma­ko­ti­ta­los­ta. Muut­to oli suun­ni­tel­tu puo­li­son kans­sa.

– Olen iloi­nen, mut­ta taus­tal­la on su­ru­mie­li­nen aja­tus sii­tä, et­tä hän ei saa­nut näh­dä yh­teis­tä ko­ti­am­me kos­kaan val­mii­na.

”Vie­tim­me muis­to­ti­lai­suu­den pu­bis­sa”

Ma­ri­tan hau­ta­jai­set pi­det­tiin Hie­ta­nie­men pie­nes­sä kap­pe­lis­sa. Ty­tär ha­lu­si ti­lai­suu­teen pa­pin. Siu­naa­ja­na toi­mi nais­pap­pi.

– Ajat­te­lin, et­tä se oli­si ol­lut hä­nel­le mie­luis­ta. Hä­nen ko­tin­sa oli ol­lut us­kon­nol­li­nen, ja hän oli mur­tau­tu­nut siel­tä ulos. Mie­tin sil­ti, et­tä mie­len taus­tal­la oli jo­ta­kin us­kon­nol­lis­ta.

Kant­to­ri lau­loi Ma­ri­tan mie­li­aa­ri­an: Giu­sep­pe Gi­ar­do­nin sä­vel­lyk­sen Caro mio ben. Muis­to­ti­lai­suus jär­jes­tet­tiin pu­bis­sa, kos­ka pari piti oluis­ta.

Ma­ri­tan tuh­ka si­ro­tel­tiin ke­säl­lä me­reen, ku­ten esi­koi­nen muis­ti äi­din eri­tyi­ses­ti toi­vo­neen.

Luo myös: Muis­ti­sai­ras Juk­ka ja puo­li­so Min­na: "Kuin joka päi­vä hä­vi­äi­si jo­kin tai­to"

”Oli­si ol­lut jär­je­tön­tä ly­kä­tä tun­net­ta”

Las­ten­sa kans­sa Mark­ku ei juu­ri puhu äi­din kuo­le­mas­ta, jos­kin isän ja esi­koi­sen vä­lit ovat lä­hen­ty­neet. Mark­ku on saa­nut tu­kea työ­to­ve­reil­ta ja so­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta. Nuo­ret Les­ket ry:n su­ru­ryh­mäs­sä hän kävi pari ker­taa.

Tär­keim­mäk­si tu­ek­si muo­dos­tui hä­nen työ­to­ve­rin­sa Mir­ja, jon­ka mies me­neh­tyi pian Ma­ri­tan jäl­keen. He huo­ma­si­vat, et­tä on kyse enem­mäs­tä kuin ver­tais­tu­es­ta.

– Suh­de an­taa va­loa elä­mään. Se on yk­si tär­keim­mis­tä syis­tä, et­tä olen näin tuo­reek­si les­kek­si näin hy­vin­voi­va.

Kun pari koh­ta­si, tun­tui jär­jet­tö­mäl­tä ly­kä­tä tun­net­ta.

– Kos­ka on päi­vä­mää­rä, kun les­ken on sal­lit­tua ryh­tyä uu­teen suh­tee­seen? Ma­ri­tan kuo­le­ma oli myös muis­tu­tus elä­män hau­rau­des­ta ja ka­to­a­vai­suu­des­ta. Ei kan­na­ta aja­tel­la sit­ten kun, vaan jos ha­lu­aa teh­dä jo­ta­kin, se täy­tyy teh­dä nyt.

”En voi pe­rus­taa elä­mää­ni ikä­väl­le”

Mark­ku ja Mir­ja asui­vat yh­des­sä kak­si kuu­kaut­ta, kun oma­ko­ti­ta­lo oli myy­ty ei­kä uu­si asun­to ol­lut val­mis. Sen jäl­keen pari pa­la­si ta­kai­sin kah­den asun­non suh­tee­seen.

– Tämä on ol­lut hul­lu vuo­si. On ai­ka rau­hoit­tua ja va­kiin­tua.

Lap­set ovat suh­tau­tu­neet isän on­neen hy­vin. Esi­koi­nen on ky­sel­lyt, ei­kö hä­nel­lä ole ikä­vä äi­tiä.

– Vas­taan, et­tä on, mut­ta en voi pe­rus­taa elä­mää­ni ikä­väl­le. Mi­nul­la on oi­keus jat­kaa elä­mää­ni täy­si­pai­noi­ses­ti.

Mark­ku ke­hot­taa per­heel­li­siä les­kiä ter­vee­seen it­sek­kyy­teen.

– Voit jär­jes­tää elä­mä­si vie­lä ker­ran ja an­taa sil­le uu­den suun­nan. En­ti­seen­hän ei ole pa­luu­ta, kos­ka kump­pa­ni on kuol­lut. Suh­det­ta ei voi yl­lä­pi­tää yk­sin.

Luo myös:

”Va­ka­vas­ti sai­raan puo­li­so­ni kuo­le­ma oli hel­po­tus”

”Luu­lin, et­ten elä yh­tä kau­an kuin muut”