”Ys­tä­vyys lop­pui kuin sei­nään”

”Tu­tus­tuin kol­le­ga­y­rit­tä­jään työ­hank­kees­sa. Sa­mal­la ys­tä­vys­tyim­me ai­ka no­pe­as­ti. Olim­me te­ke­mi­sis­sä va­paal­la ja pu­huim­me pal­jon työ­a­si­ois­ta­kin.

Yh­täk­kiä eräs asi­ak­kaa­ni ker­toi, et­tä ys­tä­vä­ni lä­hes­tyi hei­tä ja myi pal­ve­lui­taan. Mi­nua är­syt­ti! Oli­si­han hän voi­nut en­sin edes ky­syä, kan­nat­taa­ko sin­ne ol­la yh­tey­des­sä. Otin asi­an pu­heek­si ja jut­te­lim­me sen läpi.

Joi­den­kin kuu­kau­sien pääs­tä sel­vi­si, et­tä hän oli hy­vää vauh­tia ku­to­mas­sa tois­ta­kin epä­lo­jaa­lia työ­ku­vi­o­ta. Häm­men­nyin, mut­ta luo­tin, et­tä kes­kus­tel­len sel­vit­täi­sim­me asi­an. Ei sii­tä mi­tään tul­lut. Kol­le­ga hyök­kä­si ja lu­jaa. Ka­vah­din sel­lais­ta. En ha­lua rii­del­lä ys­tä­vien kans­sa kuin rak­ki­koi­ra, vaik­ka olen tem­pe­ra­ment­ti­nen. Ve­täy­dyin yh­tey­den­pi­dos­ta ja ys­tä­vyys lop­pui kuin sei­nään.”

An­ni, 58, muo­toi­li­ja

”Tu­tus­tuin työ­pai­kal­la vai­moo­ni­kin”

”Ny­kyi­sel­lä työ­pai­kal­la­ni on kak­si hy­vää ys­tä­vää. Jo­kai­sel­ta työ­pai­kal­ta on jää­nyt ys­tä­viä, tu­tus­tuin työ­pai­kal­la vai­moo­ni­kin. Työ­pai­kat ovat tär­keä paik­ka saa­da ys­tä­viä. Vaik­kei sään­nöl­li­seen yh­tey­den­pi­toon en­tis­ten työ­paik­ko­jen ys­tä­vien kans­sa ai­na rii­tä ai­kaa, on to­del­la mu­ka­vaa, jos joku jär­jes­tää jo­ta­kin ja ta­va­taan taas.”

Mik­ko, 47, am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lun opet­ta­ja

”Työ­ka­ve­ri on sie­lun­kump­pa­ni­ni”

”Mi­nul­la on ys­tä­viä jo po­lii­si­kou­lus­ta as­ti. Osa on jää­nyt eläk­keel­le, mut­ta pi­däm­me yh­teyt­tä.

Työ­pai­kal­la on hyvä ys­tä­vä, Har­ri. Hän on kuin sie­lun­kump­pa­ni­ni. Työs­ken­te­lim­me kau­an yh­des­sä vä­ki­val­ta­puo­lel­la ja sek­su­aa­li­ri­kok­sis­sa. Hen­ki­ses­ti ran­kas­sa työs­sä työ­pai­kan ih­mis­suh­teet tu­le­vat to­del­la tär­keik­si. Se joh­tuu var­mas­ti sii­tä­kin, et­tei ku­kaan muu voi ym­mär­tää nii­tä kaik­kia ti­lan­tei­ta ja pai­nei­ta eri suun­tiin.

Ny­ky­ään työs­ken­te­lem­me Har­rin kans­sa eri osas­toil­la. Nä­em­me sil­ti vii­koit­tain työ­pai­kal­la.

Vuo­sien var­rel­la Har­ri on aut­ta­nut mi­nua ja nyt jo ai­kui­sia lap­si­a­ni mo­nis­sa käy­tän­nön asi­ois­sa, myös ko­to­na. Muu­ten­kin olen saa­nut re­mon­teis­sa, muu­tois­sa ja mo­nes­sa muus­sa käy­tän­nön asi­as­sa apua työ­ka­ve­reil­ta­ni.

On myös yk­si syy, mik­si am­mat­ti­kun­nas­sa­ni ys­tä­vyy­det kes­tä­vät. Meil­lä ei käy­dä yt-neu­vot­te­lu­ja. Olen näh­nyt, kuin­ka sel­lai­set muu­tok­set kuor­mit­ta­vat ja syö­vät ih­mis­ten ys­tä­vyyk­siä.”

He­le­na, 54, po­lii­si