Fiat Tipo oli ajettavuudeltaan tutunomainen.
Oskari Pentti
Koeajossa Fiat Tipo – tuttua kaavaa ja ajettavuutta
Väljät tilat tarjoavan Tipon tunnistaa ajettavuuden perusteella helposti Fiatiksi.
Tipo on tuttu Fiatin mallinimi vuosien takaa. Tätä Ritmon seuraajaa valmistettiin vuosina 1988–95, ja se saavutti myös Suomessa kohtalaisen suosion. Bravon ja Stilon jälkeen Tipo-mallinimi on nyt herätetty jälleen henkiin.
Fiatin konseptiin on perinteisesti kuulunut alemmassa keskiluokassa hyvät tilat ja varsin kilpailukykyinen hinta – ja tätä samaa kaavaa myös uusi Tipo pyrkii noudattamaan.
Uusi Tipo on nuorekkaan ja tuoreen näköinen. Konepellissä keskipokkaus on ylöspäin, katolla alaspäin.
Oskari Pentti
Ensisilmäyksellä Tipo on varsin tavanomaisen näköinen, mutta hieman pidemmän tarkastelun jälkeen erilaisiin yksityiskohtiin alkaa kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota. Huomio kiinnittyy perän, keulan ja konepeiton pokkauksiin, jotka antavat Tipolle oman ilmeensä. Kattopellissä oleva pokkaus on tavallisuudesta poikkeava, mutta se tuo muotoihin sopivasti lisää särmää.
Silmää miellyttävä kokonaisuus näyttää varsinkin korin takaosan osalta varsin kookkaalta. Näyttää siltä, että kattolinja taittuu, pääntilaa verottaen, takalaidastaan voimakkaasti alapäin. Vaikutelma johtuu kuitenkin sivulasien muotoilusta, sillä katto jatkuu melko vaakasuorana takaluukkuun saakka.
Kelvollinen ajoasento
Ovien ja takaluukun avaamisen jälkeen varmistuu, että kyseessä on Fiatille tutulla konseptilla tehty kokonaisuus. Jo silmämääräisesti arvioituna tilaa on reilusti – ja niin sitä myös on. Vaisusti muotoiltujen istuimien ”ansiota” on se, että penkit sopivat kohtuullisen hyvin erikaliiberisille istujille.
Fiat Tipon etuistuimien toppaukset ovat pehmeät, joten sivuttaistuki jää hieman heikoksi. Istuimen etunurkassa olevaa ristiseläntuen säätökytkintä voi luulla istuinlämmittimen kytkimeksi.
Oskari Pentti
Kuljettaja saa ajoasennon helposti kelvolliseksi. Viimeisin hienosäätö täydellisine reisitukineen ja reilun sivuttaistuen tarjoilevine istuimineen jää tosin puuttumaan. Tilaa on kuitenkin varsin reilusti, sillä 180-senttisen etuistujan takana on vielä reilut tilat samankokoiselle, ja jopa kookkaammalle, matkustajalle.
Tilaa mukavasti
Takaistuin on muotoiltu miedosti, joten se sopii varsin hyvin jopa kolmelle matkustajalle. Istuimen antama tuki on hieman heikko, ja myös takana kaipaa hieman enemmän reisitukea. Korkeammalla olevan keskipaikan istuintyyny on hieman kovempi kuin laitapaikoilla. Katon omaleimainen sisäänpäin pokattu muotoilu verottaa valitettavasti hieman keskipaikkalaisen pääntilaa, vaikka keskitunneli onkin jalkatilan kannalta maltillisen kokoinen.
Tavaratila on perusmuodossaan 440 litraa, mikä on hyvä lukema alemman keskiluokan 5-ovisessa autossa. Tavaratilan laajentaminen on helppoa – vain selkänojat kipataan nurin – mutta laajennettuna kontin pohja ei ole aivan tasainen: nojan kohdalle jää porras, ja laajennusosan lattia on myös vino.
440 litraa on tässä autoluokassa oiva tavaratilan koko. Laajennettuna tavaratilan pohja ei ole aivan tasainen, eikä laajennetun tavaratilan litramäärä ole tiedossa.
Oskari Pentti
Enemmän tilaa tarvitsevan kannattaa suunnata katseensa farmarimalliin, joka on noin tuhat euroa 5-ovista kalliimpi. Pidempien tavaroiden kuljettamista ajatellen suksiluukku olisi oiva varuste myös 5-ovisessa.
Onko se edullinen?
Tipon hinnoittelu ei ehkä ole aggressiivista, mutta se tekee joka tapauksessa tästä Fiat-mallista kiinnostavan.
5-ovisten hinnat alkavat 16 913 eurosta – silloin keulalla on ahtamaton 95-hevosvoimainen 1,4-litrainen. Koeajoautossa voiman tuottamisesta huolehti 1,4-litrainen turbo – maahantuoja arvelee, että tämä 120-hevosvoimainen tulee olemaan Tipon suosituin moottorivaihtoehto.
Varustetasoja on kaksi. Koeajoauto oli paremmin varusteltu Lounge, johon oli vielä otettu lähes kaikki tarjolla olevat lisävarusteet. Lounge-varustellun Tipon hinta ilman lisävarusteita on 21 934 euroa, mutta koeajoauton hinta oli jo 26 058 euroa.
Auton peruskäyttöä ajatellen vähemmilläkin varusteilla tulee toimeen. Tipon kohdalla tilat ja kohtuullinen hinta lienevät kuitenkin merkitsevämpiä kuin kaikki mahdolliset varusteet, joten odotettavissa on, että edullisempi Pop-varustelumalli nousee Tipoissa myydyimmäksi. Pop-varustellun 120-hevosvoimaisen manuaalin hinta on 18 945 euroa. Kolmas bensiinimoottori on 1,6-litrainen 110 hevosvoiman E-torq. Dieselvaihtoehto on 1,6-litrainen 120 hevosvoiman turbo.
Fiat Tipon kojelaudan ja ohjauspyörän painikkeet tuovat heti mieleen Fiatin. Yleisilme on siisti, ja hallintalaitteet löytyvät helposti.
Oskari Pentti
Lisävarusteista kannattaa mainita ainakin mukautuva vakionopeudensäädin – tai ainakin Fiatin ”vakionopeudensäädinfilosofia”: kruiseri on mahdollista kytkeä päälle myös niin, että se ei mukauta ajonopeutta edellä menevän ajoneuvon mukaan vaan toimii perinteisenä vakionopeudensäätimenä.
Tuttu tuntuma
Kuljettajan paikalla ja ajaessaan Tipon tunnistaa helposti Fiatiksi, vaikka ohjauspyörän embleemiä ei näkisikään. Kojelaudan painikkeet tuovat heti mieleen Fiatin, ja viimeistään lämmityslaitteen säätimen yläpuolella oleva ohjauksen CITY-painike ravistaa muistoista Fiatin.
Ohjaus saa risuja keskialueen hieman teennäisestä tunnosta, eikä tuo mainittu CITY-asentokaan paranna tuntoa. Tuo napin käyttö jäi muutamaan kokeiluun, sillä jo ihan perusasennossa Tipon ohjauksella pärjää taajama-ajossakin ilman suurempaa voimankäyttöä.
Muotoilu antaa ounastella, että Tipossa on Fiatille tyypilliseen tapaan hyvät tilat.
Oskari Pentti
Jo ensimmäisestä kiihdytyksestä lähtien käy selväksi, että moottori antaa hyvän käytännön suorituskyvyn. 1,4-litrainen turbomoottori vetää terhakkaasti ja kakomatta jo tyhjäkäynnin tuntumasta lähtien. Sammutus- ja käynnistysautomatiikan toiminta tuntuu myös luontevalta, eikä se aiheuta kiihdytyksen aluissa viivyttelyä, kun moottori jaksaa hyvin jo alakierroksilta lähtien.
Normaalikäyttöön sopiva
Moottori ja välityssuhteet on onnistuttu nivomaan sopivasti yhteen juuri normaalikäyttöä ajatellen. Moottori jaksaa vetää hyvin laajalla kierroslukualueella, mikä vähentää varsin tuntuvasti vaihtamistarvetta. Hyvä niin, sillä kytkinpoljin ja vaihteenvalitsin ovat varsin pitkäliikkeiset. Kookkaalla ajokengällä varustettu kuljettaja joutuu hieman totuttelemaan kytkimen käyttöön, jotta kengällä ei paina polkimen vartta.
Moottori jaksaa moitteetta myös maantieajossa. Jousituksesta sen sijaan löytyy ominaisuus, jota tulee tunnusteltua turhan herkästi. Jousitus ei ole kivirekimäisen kova, mutta pienet epätasaisuudet tuntuvat herkästi ohjaamossa kevyenä pompotuksena. Nämä mitättömät pystyliikkeet ovat kumimaisen kimmoisia, ja meikäläisellä tiestöllä niitä esiintyy varsin usein. Suuremmissa epätasaisuuksissa jousitus toimii moitteetta, eikä ajossa tunnu ylimääräisiä vavahteluita tai täräyksiä.
Jousituksen pieni hermostuneisuus tuo Tipoon lisää omanlaista fiilistä. Yhdessä jouhevasti toimivan moottorin kanssa jousitus tekee ajamisesta mutkapätkillä urheilullisella tavalla viihdyttää. Myös varsin alhainen rengasmelu lisää matkustusmukavuutta.
Mikä ärsyttää ja miellyttää?
Miellyttää: Tilat. Kokoluokka huomioiden Tipossa on varsin väljät ja konstailemattomat tilat.
Ärsyttää: Kimmoisuus. Jousituksen herkkyys pompottamiseen pienissä epätasaisuuksissa tuntuu häiritsevimmältä ominaisuudelta.
Yllättää: Melutaso. Renkaista ja ajoviimasta syntyvä melu on subjektiivisesti arvosteltuna varsin alhainen.
Yhteenveto: Varusteista riippuen Tipo tarjoaa kohtuulliseen hintaan reilusti tilaa ja sopivasti temperamenttia. Tipo on yleiskäyttöön sopiva perusauto, ja 1,4-litraisen bensaturbon ominaisuudet saavat sen tuntumaan terhakkaalta matkakumppanilta.
Tähdet: 4
Fiat Tipo HB 1.4 T-Jet 120 hv Lounge
Moottori: R4, turbo, 1368 cm3, 88 kW (120 hv)/5000 r/min, 215 Nm/2500 r/min
Suorituskyky: 0−100 km/h 9,6 s, huippunopeus 200 km/h
Kulutus: 6,0 l/100 km, bensiini CO2-päästöt 139 g/km
Voimansiirto: M6, etuveto
Mitat: p. 4368 mm, l. 1792 mm, k. 1465 mm, akseliväli 2638 mm, omamassa 1 275 kg, kantavuus 500 kg, vetomassa 1200/500 kg, tavaratila 440 l, tankki 50 l
Hinta: 21 934 euroa, koeajoauto 26 058 euroa
Oskari Pentti
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Oletko onnistunut selättämään kotisi tavarakaaoksen? Vastaa Koti ja keittiön kyselyyn
Putkia ja bittejä
Mäntyharjulla vietetään huvilajoulua Marikin tapaan
Nyt on kova uutinen
Yksi eteen, kahdeksan taakse
Hybridivahvistin digitoituu
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI