Uusi Kona Electric
Hyundai
Trumpin tuontitulleista kärsivät kaikki – eniten amerikkalaiset kuluttajat
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon asettamat 25 % tuontitullit ulkomaalaisille tuontiautoille tulevat voimaan 2. huhtikuuta. Tulleista kärsivät niin autoteollisuus kuin kuluttajatkin, sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
”Eniten tulleista kärsivät amerikkalaiset kuluttajat, sillä USA:ssa viime vuonna myydyistä autoista noin puolet eli 8 miljoonaa kappaletta tuli ulkomailta. Lisäksi amerikkalaisvalmistajien komponentteja, moottoreita ja kokonaisia autoja valmistetaan Yhdysvaltojen ulkopuolella, joten tullit nostavat myös amerikkalaisvalmistajien autojen hintaa”, kuvaa tullien vaikutusta Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
Autojen hintoihin Euroopassa Trumpin 2.4. asettamat tuontitullit eivät tule vaikuttamaan.
Tullit koettelevat Euroopan autoteollisuutta – kotimarkkinakysynnän ylläpitoon on keinoja
Autoteollisuus on Euroopalle äärimmäisen tärkeä. EU:sta viedään vuosittain autoja lähes 200 miljardin euron arvosta, kun tuontia Eurooppaan on 90 miljardin euron edestä. Autoteollisuuden vienti kattaa 7 prosenttia EU:n kaiken tavaraviennin arvosta. Tullit osuvat kipeästi Euroopan autoteollisuuteen, sillä Yhdysvallat on EU:n autoteollisuuden suurin vientimarkkina.
”Vastatulleja on harkittava tarkoin. Lähes kaikki autotuonti Yhdysvalloista EU:iin on eurooppalaisvalmistajien omien merkkien tuontia USA:ssa sijaitsevilta tehtailta. Tuplatullit heikentäisivät eurooppalaisen autoteollisuuden kilpailukykyä. Vastatullit on kohdistettava tuotteisiin, joita saamme jatkossa muualta kuin USA:n markkinalta” painottaa Kallio.
EU-komission on huolehdittava kotimarkkinakysynnästä. Kun vienti USA:n vähenee, tulee kotimarkkinan vetää. Jos tiukoista päästötavoitteista halutaan pitää kiinni, tulee komission pikavauhtia sorvata EU:n laajuinen sähköautojen hankintakannustin, romutuspalkkio ja investoida latausverkostoon, joka pohjoismaiden ulkopuolella on pääosin lapsen kengissä.
AutoBild
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Koeajossa Jeep Wrangler Sahara Power Soft Top 2.0 PHEV AT8: Aito asia
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
... Lisää
FOKUS MEDIA
AKM ja Dirac yhteistyöhön
Klipsch dinosauruspuistossa
Kitaravahvistinvalmistajan äänipalkki
Dalilta uusi subbari vaativille basson ystäville
Cyrus Audion uusi 80-sarja
QUADin uusvanha integroitu vahvistin
EgglestonWorks Andra uudistuu
Trendikäs sitruuna tuo iloa ja energiaa kotiin
Kaikki yhdessä - tai erikseen
UUTTA
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Yli 10 000 hevosvoimaa ja 280 suomalaiskuljettajaa - ainutlaatuinen Porsche World Road Show saapuu Suomeen
Kesäreissujen muistilista: varmista, että autosi ja renkaasi ovat valmiina turvalliseen matkantekoon
15-17-vuotiaat korostuvat traktorimönkijäonnettomuustilastoissa
Vehoniemen Automuseon uutuutena Tabe Slioorin legendaarinen Corvette
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Työautoilu vihertyy vauhdilla – verokohtelu laahaa perässä
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Lemmikki autossa helteellä? Useimmat ohikulkijat etsivät tietoa ilmastoinnista, joka kymmenes soittaa poliisille
Tuore suomalaistutkimus sähköautoilijoista: lähes 90 prosenttia aikoo hankkia täyssähköauton myös seuraavaksi autoksi
Ensipuraisu uudesta Audi Q3:sta
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Mercedes-Benz 450 SEL 6.9 - Oman aikansa ”paras auto” täyttää 50 vuotta
Toyota Mirai -polttokennoauton myynti alkaa Suomessa
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Moottori-lehti laski: Kannattaako vanha diesel-Volvo vaihtaa uudempaan – jopa sähköautoon?
Koeajossa Opel Astra Sports Tourer GS 180 PHEV: Vihdoinkin!
Tällainen on kuudennen sukupolven Toyota RAV4 - Suomeen ensi vuonna
Volkswagen sähköautojen markkinajohtaja – ID.4 Suomen suosituin nelivetoinen sähköauto
Kian historian tehokkaimman mallin hinnat ovat nyt julki
Uuden Mercedes-Benz CLA:n toimintamatka liki 800 kilometriä
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL