Lii­kun 4–5 ker­taa vii­kos­sa, kos­ka se tuo hy­vän olon fii­lik­sen. Mut­ta voin ihan yh­tä hy­vin ol­la muu­ta­man vii­kon har­ras­ta­mat­ta lii­kun­taa ja sil­ti voi­da hy­vin. Lii­kun oman fii­lik­se­ni mu­kaan, en­kä ole sen suh­teen eh­do­ton. Tyk­kään lenk­keil­lä, ve­dän body pump -tun­te­ja ja käyn sa­lil­la.

Olen ai­ka le­vo­ton luon­ne, mut­ta olen huo­man­nut liik­ku­mi­sen rau­hoit­ta­van mi­nua. Vaik­ka olen muu­ten no­pea ja tou­hu­kas, niin krii­sin tai yl­lät­tä­vän ti­lan­teen het­kel­lä olen täy­sin rau­hal­li­nen ja tie­dän mitä teh­dä.

Kaa­va­mai­suus ei sovi mi­nul­le ol­len­kaan. Olen ol­lut töis­sä, mis­sä työs­ken­nel­tiin toi­mis­to­työ­ai­ka­na 8-16. Se ei ol­lut hyvä. Epä­sään­nöl­li­syys tuo ener­gi­aa. Yleen­sä mi­nul­la on­kin mon­ta rau­taa tu­les­sa, jo­ten asi­oi­den pääl­lek­käi­syys ei ole on­gel­ma, päin­vas­toin. Koen ole­va­ni par­haim­mil­la­ni, kun on kii­ret­tä ja me­noa. Ka­len­te­ri on ai­na täyn­nä, mut­ta so­pi­vas­ti.

Ter­veys­kes­kus­te­luis­sa häi­rit­see se, et­tä nii­hin ote­taan hy­vin no­pe­as­ti ul­ko­nä­kö­kes­kus­te­lu mu­kaan. Ei ul­ko­nä­kö ker­ro vält­tä­mät­tä mi­tään hen­ki­lön ter­vey­den­ti­las­ta. Mie­les­tä­ni ul­ko­nä­kö­kes­kei­syy­del­le an­ne­taan ai­van lii­kaa ti­laa me­di­as­sa ja ää­ri­päät ko­ros­tu­vat tur­han pal­jon.

Nuo­rem­pa­na lii­kuin pa­ko­no­mai­ses­ti ja tark­kai­lin syö­mi­si­ä­ni. Van­hem­pa­na tämä on on­nek­si muut­tu­nut ja lii­kun, kos­ka se on mu­ka­vaa ja saan sii­tä ai­dos­ti hyvä olon.

Mi­nus­sa on tur­ha­mai­nen puo­li. Tyk­kään sii­tä, mil­tä näy­tän hoi­kem­pa­na ja hy­vä­kun­toi­se­na. Pi­dän mei­keis­tä, kau­niis­ta vaat­teis­ta ja lait­tau­tu­mi­ses­ta, mut­ta voin ai­van yh­tä hy­vin men­nä lä­hi­kaup­paan il­man meik­kiä ja ihan rönt­tö­vaat­teis­sa.

Luon­teel­ta­ni olen spon­taa­ni. Ikä ja van­hem­muus on tuo­nut vas­tuul­li­suut­ta myös tä­hän spon­taa­niu­teen. Ei sitä ihan yh­tä hel­pos­ti jätä päi­vä­työ­tään ja pää­tä os­taa esi­mer­kik­si nak­ki­kis­kaa.

En unel­moi suu­res­ti vaan unel­ma­ni ja ta­voit­tee­ni ovat ai­na sa­man­ko­koi­sia. Unel­moin esi­mer­kik­si yk­sin ko­to­na­o­los­ta, jol­loin syön vain va­nil­ja­va­nu­kas­ta ja luen kym­me­nen kir­jaa, tai sii­tä et­tä viet­täi­sim­me per­heen kans­sa tal­ven jos­sa­kin läm­pi­mäs­sä. Nämä mo­lem­mat ovat mah­dol­li­sia, jo­ten unel­moin siis ai­ka re­a­lis­ti­ses­ti.

Ar­ki­va­paa­päi­vi­nä saa­tan is­tua tun­te­ja kah­vi­las­sa, ur­hei­len, vie­tän ai­kaa ys­tä­vie­ni kans­sa tai sit­ten ihan vain sii­voi­len. Lop­pu­jen lo­puk­si olen ai­ka lais­ka ja nau­tin rau­hal­li­sis­ta aa­muis­ta. Tyk­kään käy­dä kau­pas­sa sil­loin, kun siel­lä ei ole ko­vaa ryy­sis­tä. Se on yk­si ar­jen pie­nis­tä luk­sus­ju­tuis­ta mis­tä nau­tin. Ar­jen ilo­jen ei tar­vit­se ol­la sen suu­rem­pia.

Ham­paa­ni ovat ol­leet ter­veet, mut­ta nyt 44-vuo­ti­aa­na niis­tä löy­tyi en­sim­mäi­nen rei­kä. Aloi­tin­kin vuo­den alus­sa kark­ki­la­kon, kos­ka nii­den syö­mi­ses­sä olen ai­van mah­do­ton. Jot­kut voi­vat huo­nos­ti jo muu­ta­mien kark­kien jäl­keen. Ehei! En minä. Kat­so­taan kau­an­ko lak­ko pi­tää, jos­ko koko vuo­den.

Syön kas­vis-ja ka­la­pai­not­tei­ses­ti, ja ym­mär­rän hy­vin myös eet­ti­sen puo­len kas­vis­ruo­an suo­si­mi­ses­sa. Aa­mui­sin nau­tin avo­ka­dos­ta ja yr­teis­tä teh­dyn smoot­hien.