Aloi­tin työt Hel­sin­gin Kä­ti­lö­o­pis­tol­la mää­rä­ai­kai­se­na työn­te­ki­jä­nä 2013. Työs­ken­te­lin eri osas­toil­la ja jo muu­ta­man vii­kon ku­lut­tua aloit­ta­mi­ses­ta sain sil­mä­oi­rei­ta. Sil­mis­sä oli jat­ku­vas­ti ros­kan tun­ne. En osan­nut aja­tel­la sii­tä sen kum­mem­paa.

Kun pa­la­sin 2014 hoi­to­va­paal­ta, oi­rei­ta tuli li­sää. Oi­ke­an puo­len käsi ja jal­ka al­koi­vat puu­tua. Olin ym­mäl­lä­ni ja ajat­te­lin, et­tä kyse on neu­ro­lo­gi­sis­ta oi­reis­ta. Pian tu­li­vat myös muut oi­reet. Olin koko ajan fluns­sas­sa. Töis­sä ar­vel­tiin sen joh­tu­van il­mas­toin­nis­ta.

Kun li­hak­se­ni al­koi­vat ny­kiä, kuin niis­sä oli­si ol­lut jat­ku­vas­ti elo­hii­riä, ja tuli li­has­heik­kout­ta, ha­keu­duin hoi­toon Me­hi­läi­seen. Lää­kä­ri pas­sit­ti mi­nut sa­man tien neu­ro­lo­gi­sel­le vuo­de­o­sas­tol­le ja ar­ve­li, et­tä kyse on ag­g­res­sii­vi­ses­ta MS-tau­dis­ta. MS-tau­ti saa­tiin ra­jat­tua pois ja tun­sin pa­ra­ne­va­ni hie­man saa­tu­a­ni le­vä­tä. Di­ag­noo­sik­si tuli fyy­si­nen yli­ra­si­tus, mikä kuu­los­ti mi­nus­ta to­del­la ou­dol­ta.

Vas­ta pa­lat­tu­a­ni töi­hin äi­tiys­po­lil­le ta­ju­sin, et­tä oi­rei­den syy­nä oli ra­ken­nus. Hen­gi­tys­vai­keuk­sien ta­kia jou­duin me­ne­mään par­vek­keel­le hen­git­tä­mään.

Työ­ter­veys­lää­kä­ri kiel­si, et­tä oi­ree­ni voi­si­vat joh­tua kos­teus­vau­ri­ois­ta. Sel­vit­te­lin asi­aa omin päin ja otin yh­teyt­tä asi­aan pe­reh­ty­nee­seen Tu­run yli­o­pis­ton pro­fes­so­ri Tuu­la Pu­tuk­seen. Hän näki heti oi­rei­de­ni ja kos­teus­vau­ri­oi­sen ra­ken­nuk­sen yh­tey­den.

HU­Sil­la ei ol­lut ni­me­tä yh­tään ter­vet­tä ra­ken­nus­ta, jos­sa voi­sin työs­ken­nel­lä. Olin sai­raus­lo­mal­la mää­rä­ai­kai­suu­te­ni lop­puun.

Toi­pu­mi­sen kan­nal­ta tär­kein­tä on, et­tei al­tis­tuk­sia enää tule. Py­rin syö­mään mah­dol­li­sim­man puh­das­ta ruo­kaa, väl­tän li­sä­ai­nei­ta ja so­ke­ria. Puo­len vuo­den pääs­tä aloin ol­la jo hie­man pa­rem­mas­sa kun­nos­sa. En ole ter­ve edel­lään­kään, mut­ta ti­lan­tee­ni on nyt toi­veik­kaam­pi. Aloi­tin lii­ke­ta­lou­den opin­not ja toi­von, et­tä voin tu­le­vai­suu­des­sa työs­ken­nel­lä ter­veis­sä ra­ken­nuk­sis­sa. Vaik­ka tun­nen sai­raat ra­ken­nuk­set kro­pas­sa­ni, en pel­kää liik­kua ko­din ul­ko­puo­lel­la.

Tun­nen vel­vol­li­suu­dek­se­ni pu­hua täs­tä. Tie­dän, et­tä en ole asi­an kans­sa yk­sin.