Eri­lai­suus te­kee ih­mis­suh­teis­ta kieh­to­via ja vai­kei­ta. Esi­mer­kik­si ve­täy­ty­vä ih­mi­nen ja it­se­ään va­paas­ti il­mai­se­va tun­neih­mi­nen saat­ta­vat ol­la jat­ku­val­la tör­mäys­kurs­sil­la, kos­ka he tul­kit­se­vat tois­ten­sa käyt­täy­ty­mis­tä vää­rin.

Si­sään­päin kään­ty­nyt int­ro­vert­ti voi ko­kea ulos­päin­suun­tau­tu­neen ekst­ro­ver­tin tun­kei­le­vak­si. Ekst­ro­vert­ti puo­les­taan saat­taa pi­tää int­ro­vert­tia tor­ju­va­na ja louk­kaan­tua.

Yk­si vah­vim­mis­ta puo­lus­tus­me­ka­nis­meis­tam­me on pro­ji­soin­ti, jol­la tar­koi­te­taan ti­lan­net­ta, jos­sa hei­jas­tam­me omia epä­mie­lui­sia omi­nai­suuk­si­am­me tai tun­tei­tam­me mui­hin.

Pei­laam­me it­se­äm­me toi­ses­ta ih­mi­ses­tä. Toi­sen käyt­täy­ty­mi­ses­sä är­syt­tää juu­ri se asia, jota em­me sal­li tai huo­li it­seem­me, vaik­ka se meis­sä on­kin.

Tun­teen ta­ka­na on toi­nen tun­ne

Meis­sä kai­kis­sa on kaik­ki eri tun­teet ja puo­let. Niin­pä meis­sä on myös jo­kai­sen luon­teen­piir­teem­me vas­ta­piir­re, oli se sit­ten tor­jut­tu­na tai tie­toi­se­na.

– Jos em­me hy­väk­sy tois­ta ih­mis­tä hä­nen jon­kin piir­teen­sä tai käyt­täy­ty­mi­sen­sä vuok­si, em­me to­si­a­si­as­sa hy­väk­sy it­se­äm­me. Em­me ai­na sa­mas­tu niin­kään tiet­tyyn käy­tök­seen kuin sen al­la ole­vaan mer­ki­tyk­seen tai mo­tii­viin, vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­kou­lut­ta­ja Vuok­ko Tra­van­ti sa­noo.

Jos ys­tä­vän jat­ku­va myö­häs­te­ly är­syt­tää, kan­nat­taa ky­syä it­sel­tään, mik­si minä it­se myö­häs­te­len. Jos tämä ei re­so­noi, pi­tää men­nä sy­vem­mäl­le ja poh­tia, mikä tun­ne tai ole­tus mi­nul­la on är­ty­myk­sen ta­ka­na.

Se voi ol­la esi­mer­kik­si ole­tus, et­tei myö­häs­te­li­jä ar­vos­ta mi­nua, kun tuh­laa ai­kaa­ni vä­lin­pi­tä­mät­tö­mäs­ti. Vä­hek­sy­tyk­si tu­le­mi­sen ko­ke­mus sa­tut­taa. Ki­pei­tä tun­tei­ta ti­lan­tees­sa voi­vat ol­la suru, hy­lä­tyk­si tu­le­mi­sen pel­ko, suut­tu­mus, hä­peä tai vaik­ka ne kaik­ki. Nii­den tun­nis­ta­mi­nen ja ni­me­ä­mi­nen tuo asi­an tie­toi­suu­teen, pois taus­tal­ta jäy­tä­mäs­tä ener­gi­aa.

Han­ka­lil­le ih­mis­suh­teil­le kan­nat­taa ol­la kii­tol­li­nen, kos­ka ne li­sää­vät it­se­tun­te­mus­tam­me ja opet­ta­vat pal­jon.

Tut­ki, ih­met­te­le ja hy­väk­sy

Voi­mia vie­vis­sä ih­mis­suh­teis­sa on vii­sain­ta py­säh­tyä tut­ki­maan ja ih­met­te­le­mään tois­ta sekä lo­pul­ta hy­väk­syä tämä.

Käyt­täy­ty­mi­nen ja hen­ki­lö pi­tää erot­taa toi­sis­taan. Toi­sen käyt­täy­ty­mis­tä ei tar­vit­se hy­väk­syä, vaik­ka hy­väk­syy­kin ih­mi­sen. Nä­kö­kul­ma pe­rus­tuu aja­tuk­seen, et­tä kai­ken käyt­täy­ty­mi­sen ta­ka­na on jo­kin myön­tei­nen tar­koi­tus – ai­na­kin käyt­täy­ty­jäl­le it­sel­leen.

Vai­ke­ak­si ko­ke­mas­taan ih­mi­ses­tä kan­nat­taa et­siä jo­tain hy­vää. Jo­kai­ses­ta ih­mi­ses­tä löy­tyy myös myön­tei­siä puo­lia. Hy­vään kes­kit­ty­mi­nen kään­tää oman mie­len pois ikä­vis­tä ko­ke­muk­sis­ta ja va­paut­taa ener­gi­aa.

Käyt­täy­ty­mi­nen on seu­raus­ta aja­tuk­sis­ta. Voim­me muut­taa omaa käyt­täy­ty­mis­täm­me muut­ta­mal­la ajat­te­lu­am­me.

Omia aja­tuk­si­aan kan­nat­taa ky­see­na­lais­taa

Jos ih­mis­suh­de vie voi­mia, kan­nat­taa miet­tiä, mit­kä omat aja­tuk­se­ni mah­dol­lis­ta­vat sen, et­tä toi­nen vie ener­gi­aa­ni.

Aja­tuk­set ei­vät ole to­si­a­si­oi­ta. Voin ku­vi­tel­la esi­mer­kik­si, et­tä toi­nen käyt­tää mi­nua hy­väk­seen, ei vä­li­tä mi­nus­ta tai ha­lu­aa kos­taa. En­tä mitä ajat­te­len hä­nen ajat­te­le­van mi­nus­ta? Omiin aja­tuk­siin­sa saa etäi­syyt­tä, kun muis­taa, et­tä ne ovat vain mie­len­si­säi­siä ta­pah­tu­mia.

Kaik­ki nämä aja­tuk­set vai­kut­ta­vat vuo­ro­vai­ku­tuk­seen. Em­me ole vas­tuus­sa sii­tä, mitä muut te­ke­vät, mut­ta olem­me vas­tuus­sa sii­tä, mi­ten it­se re­a­goim­me.

Vuok­ko Tra­van­ti us­koo, et­tä elä­män tar­koi­tus on pait­si fyy­si­nen myös hen­ki­nen kas­vu. Sii­hen tar­vit­sem­me tois­ta ih­mis­tä. Kas­vam­me vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa. Sik­si tar­vi­taan myös vai­kei­ta ih­mis­suh­tei­ta.

Toi­nen ih­mi­nen opet­taa mei­tä. Jos­kus kui­ten­kin kiin­nym­me näi­hin ih­mis­suh­tei­siim­me huo­maa­mat­ta, et­tä tar­vit­ta­va op­pi on jo saa­tu ja on ai­ka pääs­tää ir­ti.