Akkuja on monenlaisia, ja autoon tulee aina valita siihen sopiva akku.
Auto Bild Suomi
Ajele täydellä akulla - Kaikki käynnistysakuista ja apuvirrasta
Tarjolla on useita erilaisia käynnistysakkuja, eikä autoon sopivan akun valitseminen ole aina helppoa. Ulkoiset mitat ja akun kapasiteetti eivät enää riitä oikean akun löytämiseksi. Myös akun lataamiseen on vaihtoehtoja.
Autojen sähköntarve on lisääntynyt suuresti lähinnä sähkölaitteiden määrän kasvun vuoksi, ja nykyautossa saattaakin olla useita akkuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Yksi merkittävä tekijä akkujen kehitykselle on ollut moottorin sammutusautomatiikan yleistyminen. Start&Stop-automatiikka edellyttää akulta muun muassa hyvää syklistä kestävyyttä.
Myös polttoainekäyttöinen lisälämmitin kuormittaa hieman käynnistysakkua käyttäessään auton omaa lämmityspuhallinta sisätilojen lämmittämiseen. Jos autolla ajetaan paljon lyhyttä ajoa, akku ei ehdi latautua täyteen, ja silloin joudutaan turhan usein akkukaupoille. Tältä välttyy lataamalla ylläpitolaturilla auton käynnistysakkua täyteen riittävän usein.
Akuissa eroja
Autoissa on perinteisesti käytetty käynnistysakkuina lyijyakkuja. Nykytarjonta on kuitenkin huomattavasti laajempaa. Sammutusautomatiikalla varustetut autot käyttävät AGM- tai EFB-akkuja, mutta myös perinteisemmistä avoimista käynnistysakuista on nykyään olemassa monenlaisia versioita. Kalliimmissa avoimissa käynnistysakuissa kennostojen levyt on saatettu pinnoittaa akun ominaisuuksien parantamiseksi.
Litiumioniakut ja geeliakut ovat yleistyneet viime aikoina muussa käytössä, mutta autojen käynnistysakkuina ne ovat yhä kohtuullisen harvinaisia. Litiumioniakun heikkoutena on sen ominaisuuksien voimakas heikkeneminen sekä kuumassa että kylmässä. Geeliakun ongelmana on mahdollinen vaurioituminen yliladattaessa. Toisaalta geeliakut kestävät syväpurkausta erinomaisesti.
Tarjolla on sekä huollettavia että huoltovapaita akkuja. AGM-, geeli- ja litiumioniakut ovat kaikki huoltovapaita. Tästä huolimatta niidenkin riittävästä varauksesta tulee pitää huolta lataamalla niitä joko ylläpitolaturilla ajojen välissä tai ajamalla riittävän pitkiä matkoja.
Varmista kapasiteetti
Käynnistysakun kennoston pinta-ala on tärkeä energian luovutuskyvyn kannalta, ja siksi perinteisissä käynnistysakuissa on useista ohuista levyistä valmistettu kennosto. Ne eivät kuitenkaan sovellu kovin hyvin sammutusautomatiikalla varustettuihin autoihin, sillä ohuet levyt vaurioituvat herkästi varauksen päästessä liian alhaiseksi.
Perinteisen avoimen akun voi korvata yleensä kaikilla mainituilla akkutyypeillä. Myös akun vaihto onnistuu vanhemmissa autoissa vielä varsin yksinkertaisesti. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä valmistajan ohjeisiin saattaa kuulua esimerkiksi apuvirran antaminen akun vaihtamisen ajan, jotta sähköiset muistit eivät pääse tyhjenemään. Akun koodaus on tarpeen jo osassa 2000-luvun alun autoista.
On tärkeää varmistaa vähintään akun fyysiset mitat sekä akun kapasiteetti. Kaikkein tunnetuimpiin akkumerkkeihin lukeutuvat Bosch, Exide ja Varta. Suomessa myydään lisäksi paljon esimerkiksi Bilteman, Hankookin ja Sznajderin akkuja. Hintaa perinteiselle avoimelle akulle tulee viidestäkympistä muutamaan sataan euroon itse ostettuna tai valmiiksi paikalleen asennettuna.
AGM- ja EFB-alut
Sammutusautomatiikka vaatii akulta syklinkestävyyttä. Tästä syystä Start&Stop-automatiikalla varustetuissa autoissa käytetään järjestään AGM- tai EFB-akkuja, jotka ovat käynnistysakkujen saralla uusinta teknologiaa.
AGM- ja EFB-akut toimivat tavallista käynnistysakkua luotettavimmin vielä usean, lähes perättäisen, käynnistyksen jälkeenkin. Lisäksi niillä on hyvä varauksen vastaanottokyky, joka on vaatimus jarrutusenergian tehokkaalle talteenotolle. Ne myös kestävät perinteistä akkua pidempään. Nämä akut pitää aina korvata saman tyypin akulla, jotta auton sähköjärjestelmien oikeanlainen toiminta on taattu.
AGM-akut on suunniteltu sellaisia autoja varten, joissa on sammutusautomatiikka ja jarruenergian talteenotto. Niiden suurin vahvuus on syväpurkautumisen kesto. AGM-akku on kuitenkin herkkä oikeanlaiselle latausjännitteelle, joten hieman temppuilevan laturin kanssa sitä ei välttämättä ole järkevää käyttää.
AGM- akut ovat tällä hetkellä teknisesti huippua. Niitä käytetään monissa uusissa sammutusautomatiikalla varustetuissa autoissa.
Auto Bild Suomi
EFB-akku voidaan nähdä jatkokehityksenä perinteisestä lyijyakusta. Teknisillä parannuksilla on kehitetty erityisesti käynnistystehoa vajaana. EFB-akut ovat tavallisesti AGM-akkuja edullisempia. EFB-akku on myös vaihtoehto perinteisen käynnistysakun tilalle, mikäli autolla ajetaan paljon lyhyitä matkoja. EFB-akuista käytetään myös kirjainlyhenteitä AFB ja ECM.
AGM- ja EFB-akkujen vaihto onnistuu harvemmin enää perinteisin menetelmin. Syynä eivät suinkaan ole itse akut, vaan autojen kehityksen mukana tulleet älykkäät latauksen- ja varauksenohjausjärjestelmät. Nämä asettavat vaatimuksia akkujen lisäksi myös vaihtotyölle, joka kehotetaan usein tekemään antamalla autoon varavirtaa vaihdon ajan.
Toisinaan autoon tulee tämän jälkeen vielä koodata uuden akun tiedot. AGM- ja EFB-akut ovat perinteisiä avoimia akkuja arvokkaampia, ja niiden hinnat liikkuvat hieman reilusta sadasta eurosta muutamaan sataan euroon. Akun voi saada näillä summilla myös asennettuna paikalleen, eikä akun koodaus autoon maksa akun vaihdon yhteydessä muutamaa kymppiä enempää.
Apuvirtaa ei saa antaa
Valitettavasti tänä päivänä ajoneuvovalmistajat kieltävät lähes poikkeuksetta apuvirran antamisen. Tätä perustellaan hienojen sähköjärjestelmien herkkyydellä. Apuvirtaa antaessa on olemassa pienoinen riski, että uusien autojen sähköjärjestelmistä yksi tai useampi vaurioituu virtapiikin seurauksena.
Useimmat autonvalmistajat ovat sysänneet vastuun kuluttajalle. Näin ollen toisesta autosta apuvirran antamista on vaikea suositella. Turvallisempaa on irrallisesta akusta tai modernista akkukäyttöisestä apukäynnistimestä annettava apu. Omalla riskillä voi antaa apuvirtaa myös autosta toiseen, kunhan sen tekee oikein. Mikäli molemmat kyseessä olevat autot ovat omia, on myös riski itsellä. Tilanne on hankala, jos toisen osapuolen auto sattuu vaurioitumaan apuvirtaa annettaessa.
Akku ei välttämättä ole moottoritilassa, joten vaihtoa tehtäessä se pitää ensin löytää. Akun sijainti on kerrottu auton ohjekirjassa. Vaihto saattaa vaatia akun koodausta.
Auto Bild Suomi
Kuinka ladata?
Pitämällä akusta hyvää huolta voi vaikuttaa merkittävästi sen käyttöikään. Paljon lyhyttä ajoa tekevän, ja erityisesti polttoainekäyttöistä lisälämmitintä hyödyntävän, auton akkua olisi hyvä ladata täyteen tasaisin väliajoin. Myös esimerkiksi takalasinlämmitin kuluttaa merkittävästi energiaa. Lyhyessä ajossa akun varaustaso saattaa laskea, kunnes se ei enää jaksa käynnistää auton moottoria.
Laturia tulisi käyttää ennen kuin akku on tyhjä. Vaikka akkulaturi maksaa, niin hankinnan jälkeen parasta säästöä on sen käyttäminen. Näin ollen auton käynnistysakun saa kestämään pidempään. Yksikin vältetty akkuhankinta korvaa akkulaturin hankinnasta aiheutuneet kustannukset.
Ammattimaisilla työkaluilla voidaan tarkistaa akun kunto ja lataustarve.
Auto Bild Suomi
Pitkäksi aikaa käyttämättömäksi jäävän auton akku tulisi irrottaa sähköjärjestelmästä, sillä pienikin virrankulutus tyhjentää akun pidemmällä aikavälillä. Akun kapasiteetti laskee, mikäli se pääsee tyhjenemään. Jännite tulisi pitää vähintään 12,4 voltissa.
Akun varaaminen kylmässä on myös vaikeampaa. Tämä johtuu kylmän akun suuremmasta sisäisestä vastuksesta, jolloin se ei ota vastaan yhtä paljon virtaa. Modernit kalliimman hintaluokan älylaturit osaavat nostaa varausjännitettä lämpötilan mukaan kylmässä lataamisen nopeuttamiseksi.
Akkua kannattaisi ladata mahdollisuuksien mukaan lämpimässä. Hyvä kiertotie talvella voi olla akun kytkeminen lataukseen heti ajon jälkeen, jolloin akku on vielä lämmin. Akkulaturi ja johdot tulee silloin sijoittaa tarkasti niin, että sulamisen riskiä ei synny.
Akkulatureita
Perinteinen akkulaturi tulee kytkeä irti akusta siinä vaiheessa, kun akku on ladattu täyteen. Tällaisella laturilla voi ladata akkua myös pidemmän seisomisen aikana tai lyhyiden ajojen välissä, jos ymmärtää, mitä on tekemässä. Tärkeintä on varmistaa, että käytettävä akkulaturi sopii ladattavan akun kanssa yhteen.
Helpotusta elämään ovat jo useamman vuoden ajan tuoneet älykkäät ylläpitolaturit. Parhaimmillaan älykäs akkulaturi voidaan kytkeä akkuun kiinni ja unohtaa siihen.
Akun käyttöikää voi pidentää helposti ja vaivattomasti älykkäällä akkulaturilla.
Auto Bild Suomi
Markkinoiden kehittyneimmät älylaturit valitsevat itse sopivan lataustilan ja vaihtavat sitä tarpeen mukaan esimerkiksi akun täyttyessä. Parhaat laturit ovat lisäksi oikosulkusuojattu väärän kytkennän varalta, ja ne jatkavat latausta itsenäisesti sähkökatkoksen jälkeen. Laturia ulkona käytettäessä kannattaa huomioida myös sääsuojaus.
Perinteisempiä akkulatureita saa muutamalla kympillä, ja samalla rahalla saa jo edullisimpia ylläpitolatureita. Halvimmat ylläpitolaturit eivät välttämättä sovellu kaikille akuille koon tai akkutyypin vuoksi. Ominaisuuksiltaan kehittyneempiä ylläpitolatureita saa 50–100 eurolla. Laturien hinnat nousevat ominaisuuksien myötä äkkiä yli sataan euroon, ja yksityis- ja ammattilaiskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden raja on silloin häilyvä.
Muistilista: Apuvirran antaminen autosta toiseen
1. Tarkista käynnistyskaapelit. Huonokuntoinen johto saattaa aiheuttaa tulipalovaaran.
2. Puhdista akun navat.
3. Varmista, että autot eivät kosketa toisiaan.
4. Sammuta virtaa antava auto. Poista virta-avain virtalukosta, jotta sähköt ovat varmasti poissa päältä.
5. Kytke punainen kaapeli tyhjentyneen akun positiiviseen (+) napaan.
6. Varo, että käynnistyskaapelien päät eivät osu toisiinsa tai mihinkään kohtaan autossa, johon ne eivät kuulu.
7. Kytke punaisen kaapelin toinen pää avustavan auton akun positiiviseen (+) napaan.
8. Kytke mustan kaapelin pää avustavan auton miinusnapaan (-) .
9. Kytke mustan kaapelin toinen pää avustettavan auton maapisteeseen (moottorin nostokorvake tai muu maalaamaton runkoon kiinnittyvä osa).
10. Käynnistä avustava auto ja käytä sitä tyhjäkäynnillä riittävän pitkään (vähintään 10–15
11. Sammuta avustava auto.
12. Irrota käynnistyskaapelit käänteisessä järjestyksessä.
13. Käynnistä avustettava auto.
Henri Posa
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Renaultin pieni paholainen.
Renaultin pieni paholainen.
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa
Kia EV3 on vuoden auto 2025
Kia EV3 on vuoden auto 2025
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Auto Bild 6/2025 on kaupoissa
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Volvo Cars aloittaa EX30-mallin tuotannon Euroopassa
Kia EV3 voitti arvostetun muotoilupalkinnon
Romutuspalkkio jäi piippuun – autoala pettyi
World Car Awards: Volvo EX90 on voittanut World Luxury Car -palkinnon
Suomeenkin tullut uusi kiinalaisbrändi XPENG vannoo tekoälyn nimeen
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Koeajossa Honda ZR-V Hybrid Advance: Nuorekas täydennys
Koeajossa BMW iX1 xDrive30 Charged Plus: Pettämättömällä tyylillä
Koeajossa Polestar 2 BST edition 230: Sähköpirulainen
Koeajossa Honda e:NY1 Advance: Periaatteessa loistava
... Lisää
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
... Lisää
FOKUS MEDIA
Taitelijapariskunnan koti Kööpenhaminassa yhdistää pohjoismaista muotoilua ja japanilaista estetiikkaa
Häiriötöntä verkkoyhteyttä
Ortofon Concorde -sarjalle jatkoa
Cd-pyöritin Ranskasta
Canor Virtus A3
Genelec Münchenissa
Kuvataiteilija, kuraattori Hannu Palosuo: ”Less is bore, se on sisustusmottoni”
Kun entiset koulukaverit rakastuivat, yhteinen koti perustettiin Pispalaan
Kulminaatiopiste
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
KOEAJOT
Koeajossa BMW i7 xDrive60: Uuden aallon huipulla
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Koeajossa Citroën ë-C4 Full Electric 156 Shine 54 kWh A: Matkamukava
Koeajossa Jeep Avenger Summit 54 kWh 156 hv: Ensimmäinen täyssähköinen Jeep
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Citroën on esitellyt seuraavan sukupolven C5 Aircrossin
Saako työsuhdeautolla lähteä ulkomaille?
Harrasteautokausi on käsillä – vanha auto vaatii erityistä huomiota liikenteessä
Volvo Cars aloittaa EX30-mallin tuotannon Euroopassa
Kia EV3 voitti arvostetun muotoilupalkinnon
World Car Awards: Volvo EX90 on voittanut World Luxury Car -palkinnon
Suomeenkin tullut uusi kiinalaisbrändi XPENG vannoo tekoälyn nimeen
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
smart #5 haastaa markkinat hinnalla ja huippuominaisuuksillaan
Bensiini kuluttajakyselyn suosituin käyttövoima – ero on selvä täyssähköautoja suosiviin työsuhdeautoilijoihin verrattuna
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Tullisodan yllätyskäänne: Hankoon aiotaan rakentaa Chrysler-autotehdas!
Teslan Cybertruck on ollut täysi katastrofi
Volkswagen testasi – sähköautolla peräkärryn kanssa Lappiin kovassa pakkaskelissä
Citroënin sähköautojen hintavallankumous voimistuu – uusi ë-C3 You Limited on Suomen halvin sähköauto
Koeajossa Renault Espace E-Tech full hybrid 200 techno esprit Alpine 4Control: Uuteen kategoriaan
Koeajossa Volkswagen ID.7 Pro Business Max: Tyylikäs sedan
Volkswagenin ID.4-mallisto laajenee uusilla edullisemmilla Comfort-versioilla
Koeajossa BMW i5 M60 xDrive Sedan: Edustavaan ajoon
Volkswagen alkuvuoden Suomen suosituin sähköautomerkki – 25 000 euron ID.2 tulossa
Mercedes-Benz puolittaa tuotannon CO2-päästöt 2030-luvulla
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL
Suurin huijaus autoalalla 2020-luvulla?
Moottoriurheilu digitaalisessa maailmassa: Parhaat autopelit
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI
Autolainan merkitys taloudellisessa päätöksenteossa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi