Kaj Kun­nas, 54, ja hä­nen per­soo­nal­li­nen ää­nen­sä ovat eten­kin ur­hei­lua seu­raa­vil­le suo­ma­lai­sil­le tut­tu­a­kin tu­tum­pia. Ural­le on mah­tu­nut muun mu­as­sa 13 olym­pi­a­lais­ten se­los­ta­mi­nen, jää­kie­kon maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­so­ja ja eri­lai­sia ur­hei­lu­ma­ka­sii­ni­oh­jel­mia.

Pa­ras­ta ai­kaa mies vä­lit­tää TV 5:llä Suo­men lei­jo­nien tun­nel­mia olym­pi­a­lai­sis­sa Py­eongc­han­gis­sa.

Töi­tä riit­tää, mut­ta eri tah­tiin kuin en­nen. Kaj ir­ti­sa­nou­tui vii­me hel­mi­kuus­sa 27 työ­vuo­den jäl­keen Yleis­ra­di­os­ta. Pää­tös oli lop­pu­jen lo­puk­si help­po, vaik­ka Kaj oli unel­ma­työs­sä, hom­mas­sa joka ei työl­tä tun­tu­nut­kaan.

– Olin miet­ti­nyt asi­aa jo use­am­man vuo­den ajan, mut­ta ai­voin­fark­ti va­jaat kak­si vuot­ta sit­ten si­ne­töi rat­kai­sun.

Ki­pu­ja ei ol­lut

Tou­ko­kui­se­na aa­mu­na 2016 Kaj he­räi­li aa­mu­toi­miin­sa ta­val­li­seen ta­paan. Hän oli pa­lan­nut edel­li­se­nä päi­vä­nä työ­mat­kal­ta Puo­las­ta. Kyl­py­huo­neen pei­lin edes­sä ham­pai­den har­jauk­sen ja de­o­do­ran­tin lait­ta­mi­sen vä­lis­sä tuli tun­ne kuin läm­min sii­rap­pi oli­si va­lu­nut pit­kin pään tois­ta lai­taa. Ki­pua ei ol­lut. Pei­lis­tä nä­kyi­vät kas­vot, joi­den toi­nen puo­li oli va­lah­ta­nut.

– En oli­si it­se pys­ty­nyt soit­ta­maan hä­tä­kes­kuk­seen, kos­ka puhe oli niin sam­mal­ta­vaa. Me­nin naa­pu­riin, jos­ta Aar­ne ja Tel­ler­vo soit­ti­vat am­bu­lans­sin, Kaj ker­taa ta­pah­tu­mia te­le­vi­si­o­per­soo­naan­sa rau­hal­li­sem­paan tyy­liin.

Moni asia on piir­ty­nyt mie­leen tar­kas­ti.

– Kel­lo 7.42 juok­sin Lei­no­sil­le. 7.50 tuli am­bu­lans­si ja 8.59 aloi­tet­tiin Mei­lah­den sai­raa­las­sa liu­o­tus­hoi­to, ur­hei­lu­toi­mit­ta­ja pu­dot­te­lee kel­lo­nai­ko­ja niin kuin vain nu­me­roi­ta ra­kas­ta­va toi­mit­ta­ja osaa.

On­ne­a­kin oli mat­kas­sa. Kaj on usein miet­ti­nyt, kuin­ka oli­si käy­nyt, jos in­fark­ti oli­si is­ke­nyt edel­li­se­nä päi­vä­nä Puo­las­sa tai edel­li­se­nä yö­nä. Toi­pu­mi­sen kan­nal­ta olen­nais­ta on, et­tä liu­o­tus­hoi­to pääs­tään aloit­ta­maan no­pe­as­ti.

Mu­reh­din Rioa

Mis­sään koh­taa hän ei pe­län­nyt. Hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan am­mat­ti­tai­to loi tur­val­li­suut­ta.

– Se oli kuin lei­jo­nien pu­ku­ko­pis­sa. Kaik­ki tie­tä­vät, mitä pi­tää teh­dä. Kai­kil­la on oma roo­lin­sa.

Mie­leen hii­pi kui­ten­kin aja­tus ”en­tä, jos tämä on­kin täs­sä. En­tä, jos en sel­viä”.

Ma­ri­an­ne-vai­mo oli in­fark­tin sat­tu­es­sa työ­mat­kal­la Lon­toos­sa ja eh­ti pai­kal­le seu­raa­va­na päi­vä­nä. Mo­lem­mat tyt­tä­ret asu­vat ul­ko­mail­la, toi­nen Ka­na­das­sa ja toi­nen Bel­gi­as­sa.

– Mu­reh­din sitä, jos en eh­ti­si sa­noa heil­le, kuin­ka pal­jon hei­tä ra­kas­tan. Mu­reh­din myös sitä, et­ten pää­si­si elo­kuus­sa se­los­ta­maan Rion olym­pi­a­lai­sis­sa.

Kun in­fark­ti saa­tiin py­säy­tet­tyä ja Kaj tie­si sel­vi­ä­vän­sä, aja­tuk­set muut­tui­vat. Vai­mon ja tyt­tä­rien kans­sa on nyt pu­hut­tu kaik­ki tär­ke­ät asi­at. Sen si­jaan Rio ei enää tun­tu­nut­kaan niin tär­ke­äl­tä.

– Ajat­te­lin, et­tä on mah­ta­vaa, et­tä olen saa­nut ol­la 13 olym­pi­a­lai­sis­sa mu­ka­na. Tämä riit­tää. En tar­vit­se enää mi­tään muu­ta. I´m done.

Syy jäi mys­tee­rik­si

Suu­ria tun­tei­ta ja asen­net­ta on tar­vit­tu myös ai­voin­fark­tis­ta pa­ra­ne­mi­ses­sa. Toi­pu­mi­nen läh­ti su­ju­maan alun jäl­keen hy­vin. Lää­kä­ri ke­hot­ti tans­si­maan. Se on pa­ras­ta mah­dol­lis­ta tree­niä, kos­ka tar­vi­taan kun­toa, muis­tia ja mu­ka­na on myös tun­ne. Pa­rin vuo­den ta­kai­nen osal­lis­tu­mi­nen Tans­sii täh­tien kans­sa -ki­saan tu­tus­tut­ti la­jiin. Nyt sii­tä oli hyö­tyä.

– Tein mitä käs­ket­tiin. Kol­meen kuu­kau­teen en saa­nut ajaa au­toa. Nel­jän kuu­kau­den ku­lut­tua pa­la­sin osa-ai­kai­se­na ta­kai­sin töi­hin.

Kaj us­koo, et­tä po­si­tii­vi­ses­ta asen­tees­ta on myös apua.

– Py­rin ajat­te­le­maan kuin edes­men­nyt su­ku­lai­se­ni. Hän ta­pa­si sa­noa, et­tä ”Ei sitä aa­mul­la tie­dä, mi­ten ki­vaa il­lal­la on.”

Ai­voin­fark­tin syy jäi mys­tee­rik­si. Ta­val­li­sim­mat ris­ki­te­ki­jät ku­ten tu­pa­koin­ti, yli­pai­no, al­ko­ho­li tai kor­kea ve­ren­pai­ne puut­tui­vat. Isoa elä­män­ta­pa­re­mont­tia ei siis tar­vit­tu, mut­ta suu­rin re­mont­ti ta­pah­tui kor­vien vä­lis­sä.

Ar­vo­maa­il­mas­sa työ pu­to­si yk­kös­si­jal­ta vii­den­nek­si ja ter­veys nou­si yk­kö­sek­si. Sit­ten tu­le­vat vai­mo, lap­set ja raha. Elä­mä on täs­sä ja nyt, ei­kä on­nel­li­suu­teen tar­vi­ta jat­ku­vas­ti uu­sia saa­vu­tuk­sia.

– Olin luul­lut osaa­va­ni elää het­kes­sä en­nen­kin, mut­ta ei­hän se niin ol­lut. Koko ajan piti ta­voi­tel­la jo­ta­kin ja jo­ten­kin sitä ajat­te­li ole­van­sa kuo­le­ma­ton.

En­ke­lei­tä maan pääl­lä

Aja­tus kuo­le­mas­ta ei Kajs­ta ¬tun­nu ah­dis­ta­val­ta. Elä­män­ha­lu on kova, mut­ta jos toi­sin käy, niin mi­kään ei jää kes­ken. Suh­det­ta us­kon­toon sai­raus ei ole muut­ta­nut. Mies on omal­la ta­val­laan us­ko­vai­nen ei­kä hän us­ko, et­tä kaik­ki on sat­tu­maa tai sä­kää.

– En­ke­lei­tä var­mas­ti on, mut­ta en ole var­ma ovat­ko ne tai­vaas­sa. Eh­kä en­nem­min­kin kans­saih­mi­si­nä kes­kuu­des­sam­me.

Moni on tul­lut pu­hu­maan Kajl­le omis­ta vai­keis­ta ko­ke­muk­sis­taan. Se on li­sän­nyt yh­tei­söl­li­syy­den tun­net­ta.

–Kun tun­te­ma­ton mies huik­kaa au­ton ik­ku­nas­ta ’kiva, et­tä oot tol­pil­las’ tai toi­nen in­fark­tin ko­ke­nut sa­noo, et­tä ’ kyl­lä me pär­jä­tään’. niin on­han se päi­vä kul­tai­nen.