Missä kaikkialla autonomisilla autoilla saa maailmassa tätä nykyä ajaa? Yhdysvaltain osavaltioista Kaliforniassa, Floridassa, Texasissa, Nevadassa sekä Washingtonissa saa testata autonomisia autoja erityisehdoin. Washingtonin osavaltiossa ollaan asiassa pisimmällä: siellä on 7. kesäkuuta 2017 lähtien saanut testata julkisilla teillä autonomisia autoja, joissa ei ole mukana ihmsiä. Ensimmäisen testauslisenssin hankki vuonna 2012 Google. Saksassa esimerkiksi Audi testaa autonomista kalustoa A9-moottoritiellä Saksassa.

Missä kaikkialla autonomisilla autoilla saa maailmassa tätä nykyä ajaa? Yhdysvaltain osavaltioista Kaliforniassa, Floridassa, Texasissa, Nevadassa sekä Washingtonissa saa testata autonomisia autoja erityisehdoin. Washingtonin osavaltiossa ollaan asiassa pisimmällä: siellä on 7. kesäkuuta 2017 lähtien saanut testata julkisilla teillä autonomisia autoja, joissa ei ole mukana ihmsiä. Ensimmäisen testauslisenssin hankki vuonna 2012 Google. Saksassa esimerkiksi Audi testaa autonomista kalustoa A9-moottoritiellä Saksassa.

Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?

Euro NCAP testasi ensimmäistä kertaa automaattisesti ajavia autoja. Selvitettiin, mitkä asiat ovat mahdollisia, miten pitkällä eri valmistajat tällä hetkellä ovat ja millainen on tilanne liittyen ajotur­val­li­suuteen, moraaliin ja vastuuseen. Auto Bild antaa vastauksia päivänpolttaviin kysymyksiin aiheesta autonominen ajaminen!

Auto Bild.Testit

Tuo­reen ky­se­lyn pe­rus­teel­la yli 70 pro­sent­tia sak­sa­lai­sis­ta au­toi­li­jois­ta us­koo voi­van­sa jo tänä päi­vä­nä voi­van­sa hank­kia au­to­no­mi­ses­ti aja­van au­ton.

Us­ko ei kui­ten­kaan ole tie­don väär­ti. Eu­ro NCAP:n suo­rit­ta­mas­sa au­to­no­mis­ten au­to­jen en­si­tes­tis­sä ha­vait­tiin, mi­ten suu­ri täl­lai­nen ajat­te­lu­vir­he on­kaan. Eu­roop­pa­lai­ses­sa uu­sien au­to­jen ar­vos­te­luoh­jel­mas­sa ase­tet­tiin au­to­ma­ti­soi­tu aja­mi­nen en­sim­mäis­tä ker­taa suu­ren­nus­la­sin al­le.

Tes­tiin osal­lis­tui 10 au­to­mal­lia avus­ti­mi­neen: Au­di A6 (Adap­ti­ve Crui­se As­sist), BMW 5 (Ac­ti­ve Dri­ving As­sis­tant Plus), DS7 Cros­s­back (Con­nec­ted Pi­lot), Ford Fo­cus (Co-Pi­lot 360), Hy­un­dai Nexo (Smart Crui­se Cont­rol ja ak­tii­vi­nen kais­tal­la­pi­to­a­vus­tin), Mer­ce­des-Benz C-sar­ja (Dist­ro­nic Plus ja Ac­ti­ve Stee­ring As­sist), Nis­san Leaf (Pro Pi­lot), Tes­la Mo­del S (Au­to­pi­lot), To­yo­ta Co­rol­la (Sa­fe­ty Sen­se) sekä Vol­vo V60 (Pi­lot As­sist).

Audi testaa autonomista ajamista Saksan A9-moottoritiellä.

Audi testaa autonomista ajamista Saksan A9-moottoritiellä.

Lop­pu­pää­tel­mä­nä yk­si­kään täl­lä het­kel­lä mark­ki­noil­la ole­va au­to­mal­li ei tar­joa täy­del­lis­tä au­to­ma­tiik­kaa tai au­to­no­mis­ta aja­mis­ta. Kul­jet­ta­ja tar­vit­see edel­leen täy­del­li­sen kes­kit­ty­mi­sen ja vas­tuun, jo­ten unel­ma ren­tou­tu­mi­ses­ta oh­jaus­pyö­rän ta­ka­na on tois­tai­sek­si silk­ka unel­ma.

Eu­ro NCAP viit­taa myös tes­tat­tui­hin jär­jes­tel­miin kul­jet­ta­jan avus­tus­tek­no­lo­gi­a­na, ei­vät­kä ne ole it­se­näi­siä ei­vät­kä ne myös­kään mah­dol­lis­ta au­to­no­mis­ta aja­mis­ta. Useim­mat niis­tä voi­daan ak­ti­voi­da kul­jet­ta­jan na­pin pai­nal­luk­sel­la, mi­kä­li ul­koi­set olo­suh­teet ovat so­pi­vat.

Tes­tat­tui­hin lu­keu­tui­vat mu­kau­tu­vat va­ki­o­no­peus­sää­ti­met (Adap­ti­ve Crui­se Cont­rol), joi­den on myös var­mis­tet­ta­va tur­val­li­nen etäi­syys eteen­päin kul­ke­vaan ajo­neu­voon, sekä kais­tal­la­pi­to­a­vus­ti­met, jot­ka es­tä­vät va­el­te­lun kais­tal­la tai jopa kais­tal­ta pois­tu­mi­sen. Eu­ro NCAP:n mu­kaan kai­kil­le jär­jes­tel­mil­le on tär­ke­ää hyvä ta­sa­pai­no tuen ja kul­jet­ta­jan oman vas­tuun kes­ken.

Va­ka­via vi­ko­ja ohi­tuk­sis­sa ja ohi­tuk­sis­ta pa­lat­ta­es­sa

Vaa­ti­vim­pia oli­vat kak­si ti­lan­net­ta, jot­ka au­toi­li­jat tun­te­vat muu­al­ta­kin kuin moot­to­ri­teil­tä: en­sin­nä­kin oman au­ton leik­kaa­mi­nen edes­sä aja­van au­ton eteen ohi­tuk­sen jäl­keen sekä toi­sek­seen edel­lä aja­van au­ton suo­rit­ta­ma odot­ta­ma­ton väis­tö, jos esi­mer­kik­si edes­sä kais­tal­la on­kin yh­täk­kiä py­säh­ty­nee­nä ajo­neu­vo.

Visionäärit, kuten Rinspeedin Frank Rinderknecht (Sveitsi) näkevät tulevaisuuden autot liikkuvina olohuoneina.

Visionäärit, kuten Rinspeedin Frank Rinderknecht (Sveitsi) näkevät tulevaisuuden autot liikkuvina olohuoneina.

Lop­pu­tu­lok­se­na kaik­ki tes­ta­tut jär­jes­tel­mät ky­ke­ni­vät avus­ta­maan mai­ni­tuis­sa ti­lan­teis­sa vain al­keel­li­ses­ti. Tör­mäyk­set voi­daan väis­tää, jos mah­dol­lis­ta, ai­no­as­taan tar­kan kul­jet­ta­jan avul­la.

Li­säk­si to­si­a­si­a­na DS:n ja BMW:n mu­kau­tu­va va­ki­o­no­peus­sää­din tar­jo­si vä­hi­ten avus­tus­ta ja kul­jet­ta­jan osuus val­von­nas­sa oli suu­rin. Au­di, Ford, Hy­un­dai, Mer­ce­des, To­yo­ta, Nis­san ja Vol­vo tar­jo­si­vat ta­sa­pai­non kul­jet­ta­jan ja jär­jes­tel­mä­as­sis­ten­tin kes­ken. Tes­lan S-mal­li tuu­dit­ti suu­rim­man osan mat­kus­ta­jis­taan tur­val­li­suu­teen, jopa kais­tal­la­py­sy­mis­tes­tis­sä neu­lan­sil­mä­mut­kas­sa - pe­tol­li­sel­le tur­val­li­suu­del­le..

Mo­ni­ko uu­sis­ta au­tois­ta voi­si vuon­na 2030 kul­kea au­to­no­mi­ses­ti?

Ai­na­kin mitä tu­lee suu­riin au­ton­val­mis­ta­jiin, ku­ten For­diin, Volks­wa­ge­niin sekä Mer­ce­des-Ben­ziin, vii­meis­tään vuo­teen 2030 men­nes­sä osa nii­den uu­sis­ta mal­leis­ta tu­lee kul­ke­maan au­to­no­mi­ses­ti. Sil­loin kul­jet­ta­jas­ta tu­lee mat­kus­ta­ja. Mut­ta sii­hen on vie­lä ai­kaa, ja au­ton­val­mis­ta­jil­la on, ku­ten po­lii­ti­koil­la, vie­lä pal­jon työ­sar­kaa edes­sään.

Jot­kut au­to­mal­lit ky­ke­ne­vät jo aja­maan osin it­se­näi­ses­ti ja mo­net ovat ver­kot­tu­nei­ta. Säh­kö­au­to­jen edel­lä­kä­vi­jä Tes­la, ku­ten myös Mer­ce­des-Benz, Au­di, BMW, Vol­vo, Le­xus, Ca­dil­lac sekä tek­no­lo­gi­a­kon­ser­nit Ap­p­le ja Goog­len ty­tä­ryh­tiö Wa­y­mo työs­ken­te­le­vät par­hail­laan kor­ke­a­pai­neel­la ke­hit­tääk­seen täy­sin au­to­no­mi­sia au­to­ja.

Itsestään kulkevalla Mercedes-Benz 500 SEL:llä, joka tunsi lyhenteen VaMP, ajettiin jo vuonna 1994 testejä Saksassa moottoriteillä. VaMP on Münchenin Bundeswehr-yliopiston kehittämä Mercedes-Benz 500 SEL (vastaavanlainen kuin kuvassa), jolla ajettiin toista tuhatta kilometriä ilman onnettomuuksia ja täysin itsenäisesti 158 kilometrin matka.

Itsestään kulkevalla Mercedes-Benz 500 SEL:llä, joka tunsi lyhenteen VaMP, ajettiin jo vuonna 1994 testejä Saksassa moottoriteillä. VaMP on Münchenin Bundeswehr-yliopiston kehittämä Mercedes-Benz 500 SEL (vastaavanlainen kuin kuvassa), jolla ajettiin toista tuhatta kilometriä ilman onnettomuuksia ja täysin itsenäisesti 158 kilometrin matka.

Au­to­no­mi­sen aja­mi­sen vii­si vai­het­ta:

* Taso 0 Kul­jet­ta­ja suo­rit­taa kaik­ki toi­min­not it­se. Hän ajaa, oh­jaa, jar­rut­taa, pai­naa kaa­sua ja tark­kai­lee ym­pä­ris­tön ta­pah­tu­mia. Au­to ei puu­tu pe­liin, ei­kä sil­lä ole sel­lai­seen tek­ni­siä edel­ly­tyk­siä.

* Taso 1 Kul­jet­ta­ja tu­ke­vat mää­rä­tyt avus­tin­jär­jes­tel­mät, ku­ten kuol­leen kul­man va­roi­tus­jär­jes­tel­mä, kais­ta­vah­ti tai mä­ki­läh­tö­a­vus­tin. 

* Taso 2 Täl­lä ta­sol­la au­to hoi­taa eri­näi­siä teh­tä­viä kul­jet­ta­jan puo­les­ta. Useim­mat au­ton­val­mis­ta­jat ovat täl­lä het­kel­lä täl­lä ta­sol­la. Py­sä­köin­ti­a­vus­tin tai kais­tal­la­pi­to­a­vus­tin lu­keu­tu­vat yh­tei­siin jär­jes­tel­miin. Ruuh­ka-as­sis­tent­ti voi il­man kul­jet­ta­jan puut­tu­mis­ta kiih­dyt­tää tai jar­rut­taa ruuh­kas­sa tai seu­ra­ta edes­sä kiih­dyt­tä­vää au­toa.

* Taso 3 Tätä ta­soa kut­su­taan huo­mat­ta­van au­to­ma­ti­soi­duk­si aja­mi­sek­si. Au­to pys­tyy käyt­tä­mään oma­toi­mi­ses­ti esi­mer­kik­si vilk­ku­ja, vaih­ta­maan kais­taa tai so­vit­ta­maan ajo­no­peu­den muun lii­ken­teen mu­kai­sek­si. Kul­jet­ta­ja pys­tyy sil­ti ai­na ohit­ta­maan au­to­pi­lo­tin ja ot­ta­maan au­ton oh­jaa­mi­sen omaan hal­lin­taan­sa.

* Taso 4 Tämä taso mää­ri­tel­lään täy­sau­to­maat­ti­sek­si. Au­to hoi­taa kaik­ki aja­mi­seen liit­ty­vät toi­min­not ja an­taa ne kul­jet­ta­jan hal­tuun yk­si­no­maan sel­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa, mis­sä jär­jes­tel­mä ei ky­ke­ne hal­lit­se­maan ti­lan­net­ta.

* Taso 5 Täl­lä ta­sol­la kul­jet­ta­jas­ta tu­lee pe­ri­aat­tees­sa mat­kus­ta­ja. Au­to ja jär­jes­tel­mä tar­vit­se­vat vain maa­li­pis­teen mää­rit­tä­mi­sen sekä lu­van läh­teä liik­keel­le.

Mil­lai­sia ovat tä­män het­ki­set tek­ni­set ra­joit­teet?

Jo vuon­na 2030 ole­te­taan ih­mis­ten voi­van hy­pä­tä au­toon, mää­rit­tä­vän au­tol­le mää­rän­pään ja an­ta­van au­ton ajaa au­to­no­mi­ses­ti pe­ril­le. Näin siis ai­na­kin au­to­te­ol­li­suu­den suun­ni­tel­mis­sa, mut­ta mis­sä au­to­no­mi­sen aja­mi­sen tek­no­lo­gia on täl­lä het­kel­lä?

Ote­taan esi­merk­ki­nä uu­den Mer­ce­des-Ben­zin S-sar­jan fa­ce­lift-mal­li. Dist­ro­nic-va­ki­o­no­peus­sää­ti­men suu­rim­man no­peu­den raja on ko­ho­tet­tu E-sar­jan ta­sol­le 210 km/h (ai­em­min 200 km/h) ja S-sar­ja­lai­nen py­syy sekä kais­tal­laan et­tä säi­lyt­tää etäi­syy­den edel­lä aja­vaan. Au­ton saa­mi­sek­si oma­toi­mi­ses­ti siir­ty­mään kais­tal­ta riit­tää vil­kun käyt­tö. Tek­no­lo­gia ei tois­tai­sek­si mah­dol­lis­ta nä­ke­mis­tä riit­tä­vän etääl­le ja jar­rut­ta­mis­ta yh­tä peh­me­äs­ti kuin ih­mi­nen te­ki­si. 

Täysautomatisoidussa ajamisessa (Taso 4) kuljettajan ei tarvitse valvoa tilannettta tai puuttua ajamiseen, vaan auto selvittää määrätyt tilanteet itsenäisesti.

Täysautomatisoidussa ajamisessa (Taso 4) kuljettajan ei tarvitse valvoa tilannettta tai puuttua ajamiseen, vaan auto selvittää määrätyt tilanteet itsenäisesti.

En­tä eet­ti­set ky­sy­myk­set? Oi­keus­tur­va? Vas­tuu?

Eet­ti­set ky­sy­myk­set, ku­ten se, päät­tää­kö au­to­no­mi­ses­ti aja­va au­to väis­tä­mät­tö­mäs­sä on­net­to­muu­si­lan­tees­sa esi­mer­kik­si sen, ajaa­ko se las­ten pääl­le tai vaa­ran­taa­ko se au­tos­sa is­tu­jien tur­val­li­suu­den, ovat ai­van yh­tä epä­sel­viä kuin vas­tuu­ky­sy­myk­set. Täs­sä koh­din on po­li­tii­kan kei­noin luo­ta­va oi­keu­del­li­ses­ti tur­val­li­nen vii­te­ke­hys.

Sak­san kat­sas­tus­kont­to­ri TÜV Süd ha­lu­aa kui­ten­kin ai­na­kin var­mis­taa, et­tä au­to­no­mi­set au­tot täyt­tä­vät mää­rä­tyt tur­val­li­suus­nor­mit. Yh­des­sä Sak­san DFKI-tut­ki­mus­kes­kuk­sen kans­sa se tut­kii jär­jes­tel­mien käyt­täy­ty­mis­tä te­ko­ä­lyn avul­la, jot­ta TÜV-al­go­rit­mien pe­rus­ta saa­tai­siin luo­duk­si. Toi­sin sa­no­en au­to­no­mis­ten au­to­jen pi­täi­si lä­päis­tä jon­kin­lai­nen "ajo­kort­ti" -koe ja esi­mer­kik­si käy­tän­nön ko­kees­sa tyyp­pi­hy­väk­syn­nän yh­tey­des­sä to­dis­tet­ta­va, et­tä ne pys­ty­vät te­ke­mään oi­kei­ta pää­tök­siä.

Mi­ten pit­käl­lä tes­tit ovat Yh­dys­val­lois­sa?

Yh­dys­val­tain osa­val­ti­ois­sa, ku­ten Ka­li­for­ni­as­sa, Ne­va­das­sa, Te­xa­sis­sa, Flo­ri­das­sa ja Was­hing­to­nis­sa tes­ta­taan par­hail­laan au­to­no­mi­ses­ti aja­via au­to­ja. Goog­len ty­tä­ryh­ti­ön Wa­y­mon tai Ube­rin au­to­no­mi­sia au­to­ja nä­kee jo useis­sa USA:n län­si­ran­ni­kon kau­pun­geis­sa.

Kaik­ki­aan 31:llä yh­ti­öl­lä (ti­lan­ne ke­sä­kuus­sa 2017) oli au­to­no­mi­ses­ti aja­via au­to­ja tes­teis­sä Ka­li­for­ni­an teil­lä, ja Was­hing­to­nin osa­val­ti­ois­sa yh­ti­öi­tä oli tuol­loin jo enem­män kuin 20.

Nii­hin lu­keu­tu­vat esi­mer­kik­si VW, Mer­ce­des-Benz, Tes­la, Ap­p­le, Nis­san, Bosch, Fa­ra­day Fu­tu­re, mik­ro­pii­ri­val­mis­ta­ja NVI­DIA, Ford sekä GM.

Mercedes-Benz F015 -tutkielma on täysin autonominen auto, joka on suunnattu liikkuvaksi olohuoneeksi. Vuonna 2018 sen kaltaisia kokonaan itsenäisesti ajavia autoja ei toistaiseksi ole saatavilla.

Mercedes-Benz F015 -tutkielma on täysin autonominen auto, joka on suunnattu liikkuvaksi olohuoneeksi. Vuonna 2018 sen kaltaisia kokonaan itsenäisesti ajavia autoja ei toistaiseksi ole saatavilla.

Was­hing­to­nin osa­val­tio kul­kee etu­ne­näs­sä mui­den edel­lä. Se on sal­li­nut jo 7. ke­sä­kuu­ta 2017 lu­kien au­to­no­mi­ses­ti aja­vien au­to­jen tes­tauk­sen jul­ki­sil­la teil­lä, il­man au­tos­sa ole­via ih­mi­siä. Täs­sä ta­pauk­ses­sa tek­nii­kan on ol­ta­va hie­nos­tu­nut­ta, kos­ka au­ton täy­tyy pys­tyä py­säh­ty­mään tur­val­li­ses­ti sil­loin­kin, kun elekt­ro­niik­ka oli­si täy­sin vi­kaan­tu­nut.

Yh­dys­val­tain lii­ken­ne­mi­nis­te­riö (NHTSA) suun­nit­te­lee yh­te­näi­siä sään­tö­jä au­to­no­mi­ses­ta aja­mi­ses­ta eri puo­lil­la Yh­dys­val­to­ja. Hel­mi­kuus­ta 2016 al­ka­en Yh­dys­val­lois­sa vi­ra­no­mai­nen tun­nus­taa tie­to­ko­neen pe­ri­aat­tees­sa au­ton kul­jet­ta­ja­na.

Sa­ma­nai­kai­ses­ti vi­ra­no­mai­nen ra­joit­ti sitä, et­tä ny­kyi­set sään­nöt tie­tyis­sä koh­din vaa­ti­vat sel­ke­äs­ti ih­mi­sen au­ton kul­jet­ta­ja­na sekä vas­taa­vat oh­jaus­me­ka­nis­mit, ku­ten pol­ki­met.

Kuin­ka pit­käl­lä Sak­sas­sa ol­laan au­to­no­mi­ses­sa aja­mi­ses­sa?

Sak­sas­sa­kin au­to­no­mis­ta au­toi­lua tes­ta­taan ah­ke­ras­ti. Esi­mer­kik­si Au­di tes­taa tek­niik­kaan­sa erääl­lä A9-moot­to­ri­tien osuu­del­la ja pys­tyy to­den­nä­köi­ses­ti vie­lä ku­lu­van vuo­den ai­ka­na tuo­maan pit­käl­le au­to­ma­ti­soi­dun aja­mi­sen ties­töl­le. Reit­ti­lii­ken­teen laa­jen­ta­mi­sen on jo vah­vis­ta­nut liit­to­val­ti­on lii­ken­ne­mi­nis­te­ri Dob­rindt (CSU).

Ala-Sak­sin osa­val­tio ha­lu­aa ra­ken­taa moot­to­ri­tei­den A2:n, A7:n ja A39:n tes­ti­ren­kaan Han­no­ve­rin, Braunsch­wei­gin ja Salz­git­te­rin vä­lil­lä tes­ta­tak­seen au­to­no­mis­ten au­to­jen mo­ni­mut­kais­ta tek­no­lo­gi­aa. Reit­tiä hoi­ta­vat Ae­ros­pa­ce Cent­re (DLR), Volks­wa­gen sekä au­to­jen toi­mit­ta­ja Con­ti­nen­tal.

Myös In­gols­tad­tis­sa ja Wolfs­bur­gin alu­eel­la on suun­nit­teil­la eh­kä vie­lä ku­lu­van vuo­den ai­ka­na uu­si tes­ti­ra­ta au­to­no­mi­sil­le au­tol­le.

Juha Pel­to­nen

Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!

Renaultin pieni paholainen.

Renaultin pieni paholainen.

Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisu­pe­rur­hei­luauto

Auto Bild.Uutiset
Renaultin pieni paholainen.

Renaultin pieni paholainen.

Renault 5 Turbo 3E – maailman ensimmäinen minisu­pe­rur­hei­luauto

Auto Bild.Uutiset
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa

Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa

Näin selviät sähköauton lataamisesta talvipakkasilla

Auto Bild.Uutiset
Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa

Talvi aiheuttaa pieniä haasteita sähköauton latauksessa

Näin selviät sähköauton lataamisesta talvipakkasilla

Auto Bild.Uutiset
Kia EV3 on vuoden auto 2025

Kia EV3 on vuoden auto 2025

Vuoden Auto Suomessa 2025 on Kia EV3

Auto Bild.Uutiset
Kia EV3 on vuoden auto 2025

Kia EV3 on vuoden auto 2025

Vuoden Auto Suomessa 2025 on Kia EV3

Auto Bild.Uutiset

AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN