Toiseen mallisukupolveen siirtynyt Nissan Leaf on edeltäjäänsä näyttävämpi ja suorituskykyisempi.
Koeajossa Nissan Leaf: Edelläkävijän roolissa
Suomeen alkukeväällä 2018 saapuva täysin uusi Nissan Leaf on entistä kyvykkäämpi.
Monessa Euroopan suurkaupungissa halutaan nykyisin ripeästi eroon paikallisista päästöistä. Myös Suomessa autoverotuksen perusteet ovat onneksi muuttuneet niiden kahdeksan viime vuoden aikana, jonka ajan nykyaikaisten sähköautojen edelläkävijä Nissan Leaf on ollut markkinoilla.
Sähköautoa ei enää rokoteta tuntuvasti, vaan sen hankkimiseen kannustetaan 2 000 euron hankintatuella. Leafin hinnassa on suomalaisia autoveroa kuitenkin vain noin 1 100–1 300 euroa. Historialliset hetket ovat käsillä, sillä autovero saa luvan väistyä tulevaisuuden tieltä, kun hankintatuki ylittää autoveron määrän.
Perästä on karsittu edellismallin pyöreys, ja Leaf vaikuttaa nyt aiempaa sporttisemmalta.
Uuden Leafin hinnat ovat hieman aiempaa alemmat. Ja myös päästöttömyydelle on laskettava oma arvonsa, vaikka tämä seikka jätetään usein huomiotta. Noin 80 prosenttia Suomessa tuotetusta sähköstä on CO2-neutraalia, ja sen osuus on kasvussa.
Lisää toimintamatkaa
Sähköautojen akkujen kapasiteetit ovat kasvaneet vuosien saatossa, ja autojen toimintamatkat ovat pidentyneet reilusti. Mutta joko akut ovat sillä tasolla, että sähköautot alkavat kiinnostaa myös suomalaisia?
Leafin virallinen NEDC-toimintamatka on nyt 378 kilometriä. Akuston kapasiteetti on 40 kWh, ja Leafin toimintamatka on enemmän kuin kaksinkertaistunut yhden mallisukupolven aikana. Parannus on todella huomattava.
Leafin perusrakenne on entinen, ja esimerkiksi akseliväli on säilynyt muuttumattomana.
Jos kehitys jatkuu samanlaisena, niin vuonna 2025 tavallisenkin sähköauton toimintamatka on noin 750 kilometriä. Se on sama vuosi, jolloin monet autonvalmistajat uskovat, että sähköautot ovat samanhintaisia kuin perinteiset polttomoottoriautot.
Mutta mitä tapahtuu Suomen kohtalaisen kylmissä olosuhteissa? Uusi Leaf on ensimmäinen sähköauto, joka on läpikäynyt uuden, paremmin arkea vastaavan WLTP-testisyklin. Sen mukaan uudella Leafilla pitäisi täyslatauksen jälkeen taittaa matkaa noin 270 kilometriä.
Entä todellisuus? Ensitestin perusteella voi todeta, että 270 kilometrin toimintamatka ei ole utopiaa. Kahden raavaan miehen kuormalla – ilman sen kummempaa säästeliäisyystavoitetta ja energiaa kuluttavaa ilmastointia käyttäen – saavutettiin noin 250 kilometrin toimintamatkan.
Nokalta löytyvät latauspistokkeet ovat entistä käyttäjäystävällisemmässä kulmassa. Mutta sataako lumi avoinna olevaan luukkuun?
Leafin moottori tuottaa nyt tehoa 150 hevosvoimaa.
Suurin osa suomalaisista ajaa päivittäin alle 50 kilometriä työajoja, ja koko Euroopassa 90 prosenttia kaikista autoilijoista ajaa päivässä alle 80 kilometriä. Kovilla talvipakkasilla vakiovarusteisen lämpöpumppulämmittimen pariksi kannattaa hankkia polttoainetoiminen lisälämmitin. Erillisen lämmittimen polttoaineeksi käy vaikkapa suomalainen biodiesel, eikä sähköä tarvitse tuhlata lämmittämiseen vaan liike-energian tuottamiseen, johon sähkö sopii hyvin.
Entistä reippaampi
Uusi Leaf on edeltäjäänsä selkeästi suorituskykyisempi. Tehoa mitataan nyt 150 hevosvoimaa, ja vääntöäkin on tarjolla 320 Nm. Kiihtyvyys on rivakkaa.
Auton perusrakenne on käytännössä sama kuin ennen – sekä hyvässä että pahassa.
Matkustamon tilat ovat ennallaan. Pidemmän kuljettajan on vaikea löytää miellyttävä ajoasento, sillä istuimen pituussäätö jää vajaaksi ja polvet sen seurauksena koukkuun. Ohjauspyörässä ei ole etäisyyssäätöä. Istuimissa ei ole myöskään ristiseläntuensäätöä, eikä etumatkustajan puolella ole korkeussäätöä.
Pitkän kuljettajan voi olla vaikea löytää hyvä ajoasento, ja ohjauspyörä jää helposti ikään kuin lepäämään polvien päälle.
7-tuumainen kosketusnäyttö ei edusta aivan alan viimeisintä eturintamaa.
Taakse voi huoletta istuttaa myös aikuisia, vaikka etuistuimet olisivat taaimmassa asennossaan.
Toisaalta matkustamo on entistäkin hiljaisempi, ja se tarjoaa tavanomaisen perheauton tilat. Sisätilojen laatuilme täyttää odotetut perustarpeet. Mittaristo koostuu perinteisestä viisarinäytöstä ja digi-informaatiosta.
Tavaratila on kasvanut yli 400-litraiseksi. Useimmat pistänevät kuitenkin eniten merkille auton ulkonäön, joka on selkeästi kohentunut. Liiat sähköautoviitteet on onneksi karsittu pois.
Uusi Leaf on ajo-ominaisuuksiltaan leppoista fiilistä tavoitteleva. Ohjaustuntuma on hieman keinotekoinen ja tahmea, mutta kyllä sen kanssa toimeen tulee. Kaarrekäyttäytyminen on kunnossa. Alusta ja jousitus kantavat hyvin kuormattunakin olematta liian kovat, mutta kuopissa Leafin jousitus on hieman pintalöysä. Kaupunkiajoa ajatellen kääntöympyrä on keskinkertainen.
Etukäteen paljon rummutettu e-Pedal -vauhtipoljin osoittautui helpoksi käyttää: kun poljinpainetta vähennetään, auto jarruttaa selkeästi ja energiaa regeneroituu takaisin akustoon. Samalla tarve käyttää jarrua vähenee.
Entä lataus?
Sähköauton akun lataus ja siihen tarvittava aika ovat ratkaisevassa asemassa, kun tehdään vertailua perinteiseen tekniikkaan.
Leafin voi ladata hitaasti, puolinopeasti ja pikalatauksella. Autossa on vakiona kiinteä 6,6 kW:n laturi. Kotipistorasiasta 8 A:n syöttöteholla lataus kestää 21 tuntia, mutta parhaimmillaan ylletään tyhjästä täyteen akkuun 32 A:n wallbox-laturilla 7,5 tunnissa. Kotilatauksen etuna on, että matkaan voi aina lähteä autolla, jonka matkustamo on jäähdytetty tai lämmitetty haluttuun lämpötilaan.
Pidemmillä matkoilla ChaDeMo-pikalatausasemilla 80 prosentin varaus saavutetaan 40–60 minuutissa.
Riittääkö sähkö?
Sähköautoilusta puhuttaessa esitetään usein aiheellinen kysymys, onko Suomen sähköntuotanto valmis mittavaan sähköautoilun lisääntymiseen.
Huoli energian riittämisestä on turha. Jos kaikki Suomen liikenteessä olevat henkilöautot muutettaisiin nyt kerralla sähköautoiksi, niin sähköenergian kulutus kasvaisi noin kymmenen prosenttia. Näin ollen 250 000 sähköautoa kasvattaisi sähköenergian kulutusta vain noin yhden prosentin verran.
Tehon tarve on eri asia. Jos sähköautot ladataan älykkäästi (esimerkiksi yöllä ja viikonloppuina, kun sähkönkulutus on alhaisempaa), niin uusia tuotantolaitoksia ei tarvita. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan kantaverkko kestää hyvin sähköautot.
Paikallisissa jakeluverkoissa voi tulla tiettyihin paikkoihin pullonkauloja, mutta niihin voidaan vaikuttaa älykkäällä latauksella. Lisäksi jakeluverkkoyhtiöt tekevät parhaillaan verkkojen laajamittaista saneerausta, ja samalla on hyvä hetki varautua mm. sähköautoihin ja hajautetun tuotannon yleistymiseen.
Missä ladata?
Sähköauton käyttö ei ole järkevää, ellei myös tien päällä ole mahdollista ladata autoa luontevasti. Onneksi latausasemien määrä kasvaa jatkuvasti.
Tammikuussa 2018 Suomessa oli 530 testattua julkista latauspaikkaa. Näissä paikoissa oli latauspisteitä seuraavasti: Type2-liittimillä varustettuja 11–22 kW:n tehoisia 1 031 kpl, 16 A:n (11 kW) vaihtovirtaliittimiä 25 kpl, ChaDeMO-standardilla varustettuja pikalatauspaikkoja 97 kpl, eurooppalaisella CCS-standardilla varustettuja pikalatauspaikkoja 87 kpl ja Teslan SuperCharger-latauspaikkoja 38 kpl. Lisäksi Suomessa on vielä muutamia kymmeniä latauspaikkoja, joita ei ole vielä testattu tai varmennettu.
Fortum on yhteistyössä OP-Ryhmän kanssa laajentanut latausverkostoa lähes 50 eri paikkakunnalle Osuuspankin konttoreiden yhteyteen. Kevään mittaan on tulossa useampia kymmeniä paikkakuntia lisää. Osuuspankkien yhteyteen asennettavat latauspisteet ovat ns. keskinopeita latauspisteitä (22 kW).
Miellyttää
Toimintamatka
270 kilometrin totuudenmukaisempi WLTP-toimintamatka on hyvä parannus. Tämä taso alkaa hiljalleen riittää yhä useammalle arjen ajoihin myös ajoittain kylmässä Suomessa.
Ärsyttää
Perusrakenne
Leaf uudistui merkittävästi, mutta sen perusrakenne on käytännössä entisenlainen – sekä hyvässä että pahassa.
Yllättää
Hinnoittelu
Leafin akusto kapasiteetti on kasvanut huomattavasti, mutta auton hinta pikemminkin laskee. Tässä auttaa myös maltillinen autoveroprosentti.
Yhteenveto
Uusi Leaf ottaa ison harppauksen eteenpäin sähköautojen yleistymisessä – sitä on tilattu ennakkoon Pohjoismaihin yli 6 000 kappaletta.
(4 tähteä)
Nissan Leaf 40 kWh Tekna
Sähkömoottori
110 kW (150 hv)/3920–10000 r/min, 320 Nm/0–3920 r/min
Suorituskyky
0–100 km/h 7,9 s, huippunopeus 144 km/h
Kulutus
14,8 kWh/100 km, sähkö
CO2-päästöt
0 g/km
Voimansiirto
A1, etuveto
Akku
Litium-ioni, 40 kWh
Mitat
p. 4490, l. 1790, k. 1540 mm, akseliväli 2700 mm, omamassa 1580 kg, tavaratila 405 l
Hinta
41 460 euroa (2018)
Harry Kuurio
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Uusi Mini Cooper Cabriolet: Varustettu täysautomaattisella katolla
Hennessey H1000 Escalade-V -katumaasturi: Ahmii superautoja evääksi
Auto Bild 13/2024 on kaupoissa
Peugeotin uusi Long Range -mallisto: Peugeot E-3008 Long Range yltää jopa 700 km toimintamatkaan, yhdessä Peugeot E-5008 Long Range -mallin kanssa
Toyota Suomessa 60 vuotta: Vuodesta 1964 lähtien Suomeen on maahantuotu noin 955 000 Toyotaa – tiesitkö, että ensimmäinen yksilö kiidätettiin Suomeen lentorahtina!
Renault Emblème -konseptiauto: Sähkömoottori ja polttokenno - näin leikataan 90 % CO2-päästöistä
Täysin uusi Škoda Elroq: Sähköauto suosittuun kompaktien katumaasturien kokoluokkaan - toimintamatka jopa yli 570 kilometriä
Volkswagen ID.4 GTX ja ID.5 GTX -nelivetomallit: Hinnoiteltiin entistä edullisemmin ja kattavammin varustein – asiakasetu varusteet huomioiden jopa 11 500 euroa
Renault Estafette Concept: Kuormaus takaovista, purku sivuovista
Bentley Flying Spur: Tällainen on kaikkien aikojen tehokkain brändin sedan - maksimivääntö 1000 Nm!
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
Koeajossa Mitsubishi ASX 1.3 MHEV Intense AT: Salaneuvos
Koeajossa Toyota Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid GR Sport: Taloudellista suorituskykyä
Koeajossa Mercedes-Benz A 250 e A AMG Line: Hinnakas kasvojenkohotus
Koeajossa Peugeot 408 GT PureTech 130: Ässäkortti
Koeajossa Toyota Yaris Cross Hybrid 130 Premiere Edition: Runsaampi varustelu ja nyt saatavilla myös 130 hv täyshybridivoimalinja
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Ihana tulevaisuus värikkäänä töölöläismummona
Elämänmuutos ja remontti tulivat samassa paketissa: Lopputuloksena on unelmien koti
Näin puhdistat ja pidät lelut järjestyksessä
Pohjoismaista selkeyttä
Rakkaudella remontoitu torppa sisustettiin 1920-luvun tyyliin
Kansainvälistä ääntä
Kreikkalainen noita Prahasta
Pro-jectin evoluutioprosessit
Ullakkokoti Helsingin kattojen yllä on kotipesä korkeuksissa
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Uusi Mini Cooper Cabriolet: Varustettu täysautomaattisella katolla
Hennessey H1000 Escalade-V -katumaasturi: Ahmii superautoja evääksi
Auto Bild 13/2024 on kaupoissa
Peugeotin uusi Long Range -mallisto: Peugeot E-3008 Long Range yltää jopa 700 km toimintamatkaan, yhdessä Peugeot E-5008 Long Range -mallin kanssa
Toyota Suomessa 60 vuotta: Vuodesta 1964 lähtien Suomeen on maahantuotu noin 955 000 Toyotaa – tiesitkö, että ensimmäinen yksilö kiidätettiin Suomeen lentorahtina!
KOEAJOT
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
Koeajossa Lexus RX 450h+ AWD A Executive: Jyhkeä ilmestys
FOKUS MEDIA
Ihana tulevaisuus värikkäänä töölöläismummona
Elämänmuutos ja remontti tulivat samassa paketissa: Lopputuloksena on unelmien koti
Näin puhdistat ja pidät lelut järjestyksessä
Pohjoismaista selkeyttä
Rakkaudella remontoitu torppa sisustettiin 1920-luvun tyyliin
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Uusi Mini Cooper Cabriolet: Varustettu täysautomaattisella katolla
Hennessey H1000 Escalade-V -katumaasturi: Ahmii superautoja evääksi
Peugeotin uusi Long Range -mallisto: Peugeot E-3008 Long Range yltää jopa 700 km toimintamatkaan, yhdessä Peugeot E-5008 Long Range -mallin kanssa
Renault Emblème -konseptiauto: Sähkömoottori ja polttokenno - näin leikataan 90 % CO2-päästöistä
Täysin uusi Škoda Elroq: Sähköauto suosittuun kompaktien katumaasturien kokoluokkaan - toimintamatka jopa yli 570 kilometriä
Volkswagen ID.4 GTX ja ID.5 GTX -nelivetomallit: Hinnoiteltiin entistä edullisemmin ja kattavammin varustein – asiakasetu varusteet huomioiden jopa 11 500 euroa
Renault Estafette Concept: Kuormaus takaovista, purku sivuovista
Veho laajenee Ruotsissa: Veho ostaa Mercedes-Benzin jälleenmyyjän Uppsalasta
Polestar: Tuo Plug & Charge -toiminnon Polestar 3 -asiakkaille
Kia Picanto uudistui: Mallissa on kattavampi varustelu kuin koskaan aiemmin
LUETUIMMAT
Skoda Kodiaq ja Superb saivat uudet mallistot – Octavia koki faceliftin
Uusin Jeep Grand Cherokee rantautui Suomeen: Tarjoaa kehittyneen nelivedon ja ilmajousituksen ohella erittäin runsaan varustelun
Volkswagen ID.4 GTX ja ID.5 GTX -nelivetomallit: Hinnoiteltiin entistä edullisemmin ja kattavammin varustein – asiakasetu varusteet huomioiden jopa 11 500 euroa
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
VW ID.3 GTX Performance: Urheilullisin täyssähköinen Volkswagen tähän mennessä
Hyundai: Esitteli Suomessa uuden Santa Fen - sekä lisäksi facelift-mallistot Tucsonista ja Bayon Crossista
Täyssähköinen Kia EV3 -katumaasturi lanseerattiin Suomessa – samaa tyyliä kuin isossa Kia EV9:ssä
Täysin uusi Škoda Elroq: Sähköauto suosittuun kompaktien katumaasturien kokoluokkaan - toimintamatka jopa yli 570 kilometriä
Dacia Duster: Erittäin maastokelpoisen katumaasturin nelivetoversiossa on 217 mm maavaraa
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI
Rahan säästäminen vertailemalla eri lainavaihtoehtoja
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: RAHALAITOS.FI