Mercedes-Benzin mukaan uudistunut S-sarja määrittelee uudelleen automaailman standardit esimerkiksi ajamisessa ja matkustusmukavuudessa.
Pekka Virtanen
Ykkösluokan tekniikkaa koeajossa - 5 tähden veroinen Mercedes-Benzin S-sarja
Yksi maailman parhaista autoista on saanut uudet 6-sylinteriset rivimoottorit ja ajattelevan vakionopeudensäätimen – ja menettänyt perinteisen Mercedes-viiksen.
Mercedes-Benzin lippulaivamalli oli myös vuonna 2016 maailman eniten myyty luksusmalli. Vuodesta 2013 lähtien S-sarjalaisia on myyty yli 300 000 kappaletta. Viime vuoden aikana myydyistä S-sarjan autoista useampi kuin joka kymmenes oli malliltaan Mercedes-Maybach, jonka tärkeimmät markkina-alueet ovat Kiina, Venäjä ja Korea.
Mercedes-Benzin mukaan uudistunut S-sarja määrittelee uudelleen automaailman standardit ajamisessa, matkustusmukavuudessa ja ylellisyydessä sekä voimanlähteissä, autoilun ekologisessa kestävyydessä ja autonomisessa ajamisessa.
Jos taloudelliset rahkeet sallivat, näiden väittämien oikeellisuutta voi käydä jo nyt arvioimassa Mercedes-liikkeissä, sillä osa vuonna 2013 ensiesitellyn nyky-Ässän faceliftatuista malleista saapui Suomeen elokuussa. Sedanin saa lyhyenä (512,5 cm) ja pitkänä (525,5 cm), ja tarjolla on myös coupé, cabriolet ja Mercedes-Maybach (546,2 cm).
Älykästä nopeutta
Mercedes-Benzin S-sarjan tekniikkapainotteisen faceliftin huomaa ehkä helpoiten niinkin yllättävästä paikasta kuin ohjauspyörästä. Mercedes-Benzille ominainen, mielipiteitä jakava pyyhkimien käyttöviiksi on edelleenkin ohjauspylvään vasemmalla puolalla, mutta sen alla aiemmin ollut vakionopeudensäätimen käyttöviiksi on siirtynyt Ässässä historiaan.
Sähkötoimisesti säätyvä uusi ratti istuu hyvin käteen. Molemmissa vaakapuolisissa on ”sopivasti” säätimiä, joiden logiikka on kohdallaan. Vakionopeudensäädintä käytetään luontevasti vasemman käden peukalolla, ja säädetty ajonopeus heijastetaan selkeälle tuulilasinäytölle. Molemmissa puolissa on touchpad-kosketuspainike, joka tottelee myös pyyhkäisyliikkeitä.
Kuljettajan edessä on uusi ratti ja kaksi 12,3-tuumaista näyttöä. Automaattivaihteiston käyttöviiksi on ohjauspylväässä.
Pekka Virtanen
Uutta käyttötapaakin merkittävämpi käytettävyyttä lisäävä uudistus on se, että aktiivisen vakionopeudensäätimen uusi kehitysversio hyödyntää kartta- ja navigointitietoja aiempaa monipuolisemmin. Järjestelmä hidastaa
tietysti edellä menevän ajoneuvon tahdissa, mutta se hidastaa oikeaoppisesti – siis samalla tavalla, kuin mitä ennakoiva kuljettaja tekisi – myös mutkiin, liikenneympyröihin ja T-risteyksiin.
Väistämisvelvollisuutta edellyttävissä tilanteissa se ei vielä huomioi risteävää liikennettä, mutta kaarreajo hoituu erittäin miellyttävästi – mutkissa ei tule tunnetta, että nopeutta pitäisi hillitä jarruttamalla.
Kaikissa Mercedes-Benzin S-malleissa on uusi etusäleikkö. Multibeam led -ajovalojen yhteydessä etuvaloumpioissa on kolme soihtumaista valoa. Pidemmän ja lyhyemmän korimallin myyntisuhde on Suomessa 60:40.
Pekka Virtanen
Ohjattua ajojumppaa
Uudistunut Intelligent Drive -järjestelmä vie Ässää askeleen lähemmäs itseohjautuvaa ajamista. Aktiivinen ohjausavustin pitää auton melko luotettavasti – mutta ei vielä virheettömästi – omalla kaistalla, ja nopeusrajoitukset tunnistava uudistunut vakionopeudensäädin pitää nopeuden rajoitusten ja ajotilanteiden mukaisena.
Kädet voi pitää lyhyitä aikoja irti ratista, ja otepyynnön voi kuitata helposti pyyhkäisemällä sormella ratin kosketuspainiketta. Ässän eri toimintoja voidaan ensi kertaa ohjata ja muuttaa linguatronic-puheohjauksella. Äänikomentoja voidaan käyttää esimerkiksi ilmastoinnin, istuinlämmityksen/-tuuletuksen, sisävalaistuksen, istuinten hierontatoimintojen ja tuulilasinäytön ohjaamiseen. Käytettävissä on jopa 450 erilaista äänikomentoa kieliversion ja auton varustelun mukaan.
Ässän tietoviihdejärjestelmää voidaan ohjata puheohjauksen lisäksi myös keskikonsolista joko perinteisesti monitoimisäätimellä tai touchpad-kosketuslevyllä.
Mercedes-Benzin S-sarjalaiset ovat mitä suurimmassa määrin takapenkkimatkustajien autoja, joten syksystä alkaen tarjolle tulee uusi energizing-mukavuusjärjestelmä, joka yhdistää toisiinsa auton eri järjestelmät (parfymointi, istuinten lämmitys, tuuletus ja hieronta sekä valaistus ja äänentoisto) ja mahdollistaa omien mieltymysten ja tarpeiden mukaisten mukavuusasetusten valitsemisen. Tarjolla on kuusi 10-minuuttista teemaohjelmaa.
Luksusautossa on tyylikäs sisustus ja todella mainiot etutilat ja -istuimet.
Pekka Virtanen
Vireystilaa ylläpitävän järjestelmän vielä ymmärtää, mutta se, että laajennetun tunnelmavalaistuksen ansiosta auton sisälle voidaan luoda juuri haluttu tunnelma peräti 64 eri värisävyllä, on melkoista ylivarustamista. Niitä huomattavasti tärkeämpiin varusteuutuuksiin lukeutuvat jopa 650 metriin valaisevat ultra range -kaukovalot
Rivikoneiden aikaan
Käytettävyyden ja polttoainetalouden kannalta todella suuret uutuudet löytyvät moottoritilasta. Ässän täysin uudistuneeseen moottorivalikoimaan kuuluu taloudellisten 6-sylinteristen diesel- (2,9 litraa) ja bensiinirivimoottorien (3,0 litraa) lisäksi V8-kaksoisturbo (4,0 litraa), jossa on sylinterien lepuutustoiminto. V6-moottorit ovat siis historiaa.
Bensiinimoottorisissa S 450- (367 hv) ja S 500 -malleissa (435 hv) on 12 voltin sähköjärjestelmän rinnalla 48 V:n järjestelmä, johon virran generoi moottorin ja vaihteiston välissä oleva ISG:ksi nimetty sähkölaite. ISG:ssä yhdistyvät käynnistysmoottorin ja vaihtovirtageneraattorin toiminnot, ja generaattori voi antaa polttomoottorille lyhytaikaisesti lisää vääntöä (jopa 250 m) ja tehoa (16 kW). Eri järjestelmien sähköistäminen ja generaattorin integrointi voimansiirtojärjestelmään poistaa apulaitteiden hihnat, mikä lyhentää moottoria, vähentää melua ja parantaa toimintavarmuutta.
Mercedes-Benzin S-sarjan uudet led-takavalot on toteutettu kristallioptiikalla, ja kaikissa malleissa on uudelleenmuotoiltu takapuskurin alaosa.
Pekka Virtanen
Kevythybridijärjestelmä mahdollistaa muun muassa rullauksen moottori sammutettuna ja ennakoivasti tapahtuvan moottorin sammuttamisen auton ollessa pysähtymässä. Sähköinen lisäahdin poistaa turboviiveen, ja sähköisen kompressorin ansiosta ilmastoinnin toiminta on riippumaton moottorin pyörimisnopeudesta.
ISG-malleissa oleva eco-avustin antaa taloudellisen ajamisen vinkkejä opastamalla kuljettajaa ennakoivaan kaasupolkimen käyttöön. Polttoainetalouden parantamisessa hyödynnetään navigointi- ja liikennemerkkitietoja sekä ajoavustinjärjestelmistä saatuja tietoja.
Puhtaampi diesel
Suomen kannalta tärkeimmissä 350 d- (286 hv) ja 400 d -dieselmalleissa (340 hv) oleva uusi 6-sylinterinen on puhtain Daimlerin koskaan valmistama diesel. Bensiinimoottorin äänettömyydellä ja todella suurella nöyryydellä toimivassa uutuusdieselissä on kaksi perättäistä ahdinta, ja tyhjäkäynnistä käyntinopeuteen 2 400 r/min saakka käytössä on maksimivääntömomentti. Pakokaasujen takaisinkierrätys tapahtuu 3-vaiheisesti, ja EGR:n lisäksi pakokaasuja puhdistetaan SRC-ureakatalysaattorilla.
V8-voimaa edustavat S 560 (469 hv) ja Mercedes-AMG S 63 (612 hv). Suomi-malleissa on myöhemmin esiteltävää V12-moottorista AMG S 65:tä (630 hv) lukuun ottamatta aina 4Matic-neliveto. Vaihteistona on siististi toimiva 9-portainen automaatti.
Ajettavana Mercedes-Benzin S-sarjalainen on hintansa mukainen – siis luksustasoa. Ja maailman parhaisiin lukeutuvan auton takapenkillä viihtyy pidemmilläkin matkoilla.
Mercedes-Benzin S-sarjan mallin takaluukku toimii sähköllä.
Pekka Virtanen
Mikä miellyttää ja ärsyttää?
Miellyttää: Herraskaisuus. Luksusauto on viiden tähden arvoinen, arvioi sitä kuljettajan tai matkustajan näkövinkkelistä.
Ärsyttää: Autoverotus 32–92 000 euroa autoveroa on paljon, jos lompakko ei ole kunnossa.
Yllättää: Vakionopeudensäädin. Nopeuden sovittaminen tiestön muotoihin ja risteyksiin on hieno lis adaptiiviseen vakionopeudensäätimeen.
Yhteenveto: Hienoa luksusta – siihen voisi kiteyttää teknisen faceliftin kokeneen Mercedeksen luksusmallin niin ajettavuuden, varustelun kuin ominaisuuksienkin osalta. Onko Ässä maailman paras auto? Ainakin se lukeutuu vahvoihin mestarikandidaatteihin.
Tähdet: 5 tähteä
Mercedes-Benz S 400 d 4Matic
Moottori: R6, turbo, 2925 cm³, 250 kW (340 hv)/3600–4400 r/min, 700 Nm/1200–3200 r/min
Suorituskyky: 0–100 km/h 5,2 s, huippunopeus 250 km/h
Kulutus: 5,6 l/100 km, diesel CO2-päästöt 147 g/km
Voimansiirto: A9, neliveto
Mitat: p. 5125, l. 1899, k. 1493 mm, akseliväli 3035 mm, omamassa 2060 kg, tavaratila 510 l, tankki 70 l
Hinta: 138 938 euroa
Pekka Virtanen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
... Lisää
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
Koeajossa Peugeot E-308 SW Allure 54 kWh 156 A: Businesshenkinen
Koeajossa Volvo EX30 Twin Motor Performance Ultra: Pieneksi zoomattu
Koeajossa Toyota C-HR 2.0 Hybrid AWD-i GR Sport Premiere Edition: Onnistunut kokonaisuus
Koeajossa Mitsubishi Colt 1.6 HEV Instyle AT: Ajotalous edellä
Koeajossa Mercedes-Benz E-sarja 300 e T A: Moneen lähtöön
... Lisää
FOKUS MEDIA
Seitsemäs kierros
Pro-Ject liikkuville musiikin ystäville
Pro-Jectilta edullisempi kuulokevahvistin
Uutta Yorkshiresta
Oranssi soitin
Kun usb ei enää kelpaa
ELACin uusi aktiivikaiutin
Uusi optinen äänirasia
Cyruksen kompakti riaa-aste
UUTTA
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 600e 54 kWh La Prima Edizione: Hintavaa hauskuutta
Koeajossa Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 150 hv DSG: Perinteet velvoittavat
Koeajossa Mazda 3 2.0 M Hybrid e-Skyactiv X Nagisa MT: Erikoista tekniikkaa
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Koeajossa Opel Astra Electric GS 54 kWh 156 A: Ranskalaiset sukujuuret
... Lisää
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Liian moni laiminlyö turvavyön käytön linja-autossa
Kialle viisi Red Dot Award -tunnustusta mukaan lukien korkein ”Best of the Best”
Ylellinen latolöytö Mäntsälästä – Mercedes-Benz 300 SEL vm. 1968
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Volkswagen ID.3 GTX FIRE+ICE -konseptiauto siirtyy sarjatuotantoon
Uusi sähköautojen maailmanennätys – yhdellä latauksella ajettiin ”Helsingistä Lappiin”
Joka kolmas suomalainen ajaa, vaikka ei olisi ajokunnossa
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
Polestareja rekisteröitiin vuoden toisella neljänneksellä 38 % enemmän kuin vuosi sitten
Uusi Mazda CX-5 Suomeen vuodenvaihteessa
... Lisää uutisia
LUETUIMMAT
Polestar 7 tulossa – yhteistyössä Volvon kanssa
Suomen edullisin auto on Euroopan ostetuin
Tutkimus: Täyssähköisen Mercedec-Benz CLA:n hiilijalanjälki 40 prosenttia pienempi kuin edeltävässä mallissa
Hyundai lanseeraa oman sähköauton hankintatuen
Uudistunut Fiat 600e on nyt markkinoiden edullisin yli 400 km toimintamatkan sähköauto
Uudistunut Toyotan täyssähköinen bZ4X -mallisto laajenee uudella, edullisella malliversiolla
Koeajossa Mercedes-AMG 53 4Matic EQE SUV: Tehot kaakossa
Peugeotin mallisto täydentyy täyssähköisillä 325-hevosvoimaisilla nelivetoversioilla
Uusi 5-paikkainen sähköavolava-auto tulee Suomeen
Porschelta uudet Taycan ja Cayenne Black Edition -mallit
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YHDISTELYLAINA
Uusi vai käytetty auto? Yhdistelylaina voi ratkaista tilanteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILTARAHA.FI
Pidä yrityksesi liikkeessä – joustava autorahoitus auttaa
Kilpailuta autolaina – voit löytää sopivan koron lainallesi
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Väärät varaosat voivat tulla kalliiksi – miksi sopivuus on tärkeää?
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: CARVERTICAL