”Kehitämme palveluitamme jatkuvasti vastaamaan ihmisten toiveita ja tarpeita. Opel on yksi suomalaisten suosikkimerkeistä ja vahvistaa entisestään tarjontaamme taloudellisten ja kustannustehokkaiden autojen osalta”, linjaa toimitusjohtaja Juha Rusama Autoverkkokaupasta.
Autoverkkokauppa
Autoverkkokauppa: Aloittaa Opelin jälleenmyyjänä ja huoltoedustajana
Autoverkkokauppa.fi:n brändivalikoima laajenee. Yritys aloittaa Opelin jälleenmyyjänä ja huoltoedustajana Tampereella, Turussa ja Vantaalla sekä huoltoedustajana Helsingissä ja Hämeenlinnassa.
Opel-mallisto on uudistunut ja sähköistynyt vauhdikkaasti. Vuonna 2023 näköpiirissä onkin merkittäviä tuotelanseerauksia ja uutuuksien saatavuus tulee olemaan hyvä. Tuoreimpana uutuutena on juuri lehdistölle Suomessa esitelty sporttinen Opel Grandland GSe.
Autoverkkokauppa.fi:n tavoitteena on, että Opelin ja muiden Stellantis-brändien, eli Peugeotin ja Citroënin markkina-asema vahvistuu tulevana vuonna selvästi uuden yhteistyön ja uudistuvan tuotevalikoiman ansiosta.
Myös verkkokaupan rooli tulee olemaan vahva Opel-autojen myynnissä ja liisaamisessa. Esimerkiksi täyssähköisten Opelien valikoima tulee olemaan hieno lisä suositussa #uusivuodeksi-tuotevalikoimassa.
Autoverkkokauppa.fi on digitaalisen autokaupan edelläkävijä
Autoverkkokauppa on Suomen suurimpia uusien autojen vähittäiskauppiaita. Kyseessä on myös Suomen ensimmäinen verkkokauppa, jossa asiakas voi aidosti ostaa autonsa verkossa alusta loppuun ja samalla myydä vanhan autonsa vaihdossa. V
Verkkokaupan lisäksi Autoverkkokauppa palvelee henkilö- ja tavara-autoasiakkaitaan autoliikkeissä Espoossa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Lisäksi asiakkaiden palveluksessa on täyden palvelun huoltoliike Helsingissä. Autoverkkokauppa haluaa tarjota asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta.
Autoverkkokaupassa myydään kaikkia kahtatoista Bassadone Automotive Nordic Oy:n maahantuomaa automerkkiä. Tulossa on pian vielä kolme merkkiä lisää. Autoverkkokauppa työllistää yli 200 vähittäiskaupan ja huollon ammattilaista.
Autoverkkokauppa-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
Skottilaisella, käsityönä valmistettavalla Munrolla mainitaan olevan poikkeuksellisen etevät maasto-ominaisuudet.
Munro Vehicles
Skottilaisella, käsityönä valmistettavalla Munrolla mainitaan olevan poikkeuksellisen etevät maasto-ominaisuudet.
Munro Vehicles
Jeep Avengerissa on vakiona SelectTerrain-ajotilavalitsin ja Hill Descent Control -alamäkihidastin, mikä yhdessä erinomaisten lähestymis- ja jättökulmien sekä reilun maavaran kanssa tuo segmenttiin vakuuttavaa suorituskykyä.
Jeep

Erityisen huomattavana seikkana, kun puhutaan ylipäätään AC Cobrasta, uuden mallin ohjaamoon mahtuvat kaiken mittaiset kuljettajat.
AC Cars
Erityisen huomattavana seikkana, kun puhutaan ylipäätään AC Cobrasta, uuden mallin ohjaamoon mahtuvat kaiken mittaiset kuljettajat.
AC Cars
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Mitsubishi Colt: Täysin uusi malli Suomeen loppuvuodesta
Tesla laajentaa pohjoiseen – avaa kokonaisvaltaisen Tesla Centerin Ouluun
Koeajossa Fiat 500 3+1: Lisäovellinen
Land Rover Defender: Legenda täytti 75 vuotta!
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Volkswagenin Dresdenin tehtaan 150 000. valmistunut auto: Luovutettiin Tampereella!
Astara Auto Finland: Lahjoitti kuusi Kia-autoa koulutuskäyttöön Suomessa
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
Auto-Bon Oy: Vahvistaa Citroënin, Opelin ja Peugeotin jakelua vahvojen yhteistyökumppaneidensa kanssa
Škoda Enyaq Laurin & Klement: Lisää toimintamatkaa ja päivitetty tekniikka
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Fiat 500 3+1: Lisäovellinen
Koeajossa Renault Clio TCe 90 X-Tronic A Intens: Pikkuylellisesti variaattorilla
Koeajossa BMW iX3 Charged Plus: Sähköinen välimalli
Koeajossa Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG: Moderni mittapuu
Koeajossa Dacia Sandero TCe 90 A Comfort: Pirteä perusauto
Koeajossa Fiat 500 La Prima HB 118 hv 42 kWh: Ilman käyntimurinaa
Koeajossa Hyundai Santa Fe Plug-In 1.6 T-GDI 265 hv 4WD 6AT Premium: Amerikan malliin
Ensikoeajossa Renault Arkana E-Tech 145 Hybrid Intens: Kahdenlainen näkemys
Koeajossa Mercedes-Benz Sprinter: Suuri ja mahtava
Koeajossa Mazda MX-5 2.0 (184) Skyactiv-G 100th Anniversary MT: Juhlapainos
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
McIntoshin uusi vintage-kaiutin
Likainen viikonloppu
Huonekaluvalmistajan dipolikaiutin
Vahvistin joka myös näyttää hyvältä
Amphion Krypton3X
Dali EPIKORE 11
Pro-Jectin seinäräkki
Audio Physicin uusi Classic Line
Yamahalta kaksi uutta verkkovastaanotinta
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
KOEAJOT
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Mitsubishi Colt: Täysin uusi malli Suomeen loppuvuodesta
Tesla laajentaa pohjoiseen – avaa kokonaisvaltaisen Tesla Centerin Ouluun
Land Rover Defender: Legenda täytti 75 vuotta!
Volkswagenin Dresdenin tehtaan 150 000. valmistunut auto: Luovutettiin Tampereella!
Astara Auto Finland: Lahjoitti kuusi Kia-autoa koulutuskäyttöön Suomessa
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
Auto-Bon Oy: Vahvistaa Citroënin, Opelin ja Peugeotin jakelua vahvojen yhteistyökumppaneidensa kanssa
Škoda Enyaq Laurin & Klement: Lisää toimintamatkaa ja päivitetty tekniikka
Skotlannin nelivetonyrkki iskee: Munro Mk.1 Pick-Up on kovaa luokkaa
Mitsubishin suomalainen työntekijä valittiin uskomattomaan Dakar-seikkailuun!
LUETUIMMAT
Toyota Yaris: Huipulle uusi 130 hv hybridivoimalinja vuosimalliin 2024
Škoda: Julkaisi ensimmäiset kuvat uusista Superb Liftback- ja Combi-malleista, sekä uudesta Kodiaqista
Volvo XC60 Black Edition: Erikoisversio saapui
Opel Grandland GSe 300 PHEV AWD A8: Urheilullinen nelivetoinen katumaasturi myynnissä yhtenä varustetasona
Koeajossa Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG: Moderni mittapuu
Renault Austral: Kadjarin ja Koleosin seuraaja
Škoda Enyaq Laurin & Klement: Lisää toimintamatkaa ja päivitetty tekniikka
Koeajossa BMW iX3 Charged Plus: Sähköinen välimalli
Goodyear: Suunnittelee renkaan Lancian konseptiautoon
Mitsubishin suomalainen työntekijä valittiin uskomattomaan Dakar-seikkailuun!
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN