Uudesta, Euroopassa vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla esiteltävästä Mitsubishi Outlander PHEV:stä saatiin vahvoja viitteitä maaliskuussa Suomessa. Valmistaja esitteli Kuusamossa järjestetyssä kansainvälisessä lehdistötapahtumassa Pohjois-Amerikan markkinoilla myytävän Mitsubishi Outlander PHEV MY23 -malliversion. Euroopassa myyntiin tuleva malli tulee kuitenkin päivittymään täällä nähdyistä autoista niin sisältä kuin ulkoakin. Auton tekniset yksityiskohdat paljastetaan lähempänä lanseerausta.
Astara Finland
Mitsubishi Outlander esiteltiin vuonna 2001: Eurooppaan saapuva uusin Mitsubishi Outlander PHEV viitoittaa mallin neljättä sukupolvea
Mitsubishi Outlander on ollut isossa roolissa Mitsubishi-mallistossa. Mallia on myyty yli 60 maassa.
Euroopassa vuoden toisella puoliskolla esiteltävän uuden Mitsubishi Outlander PHEV -mallin juuret ulottuvat aina vuosituhannen alkuun saakka.
Ensimmäisen sukupolven Mitsubishi Outlander esiteltiin Euroopassa vuonna 2001. Kyseessä oli merkin ensimmäinen SUV-malli, josta tuli vuosikymmenten saatossa maailmanlaajuinen myyntimenestys. Mallia on myyty yli 60 maassa.
Ensimmäisen sukupolven Mitsubishi Outlanderia myytiin Japanissa Airtrek-nimellä. Suomeen ensimmäiset Mitsubishi Outlanderit ennättivät loppuvuodesta 2002.
Toinen sukupolvi
Toisen sukupolven Mitsubishi Outlander esiteltiin jo verraten pian, lokakuussa 2005. Malli keräsi suurta kiinnostusta heti esittelyn jälkeen. Valmistaja sai uudesta mallista yli 10 000 tilausta alle kahdessa kuukaudessa.
Mitsubishi Outlanderia myytiin vuonna 2001 Japanissa malinimellä Airtrek.
Mitsubishi
Mitsubishi Outlander 2005.
Mitsubishi
Pystyäkseen vastaamaan auton kysyntään, Mitsubishi Motors aloitti toisen sukupolven Mitsubishi Outlanderin tuotannon Hollannissa vuonna 2008.
Kolmas sukupolvi
Mitsubishi Outlanderin kolmas sukupolvi saapui Eurooppaan vuonna 2013. Mallista esiteltiin markkinoiden ensimmäinen ladattava hybridi-SUV, joka oli pitkään luokkansa myydyin ladattava hybridiauto.
Mitsubishi Outlander PHEV:stä saatiin ensimaistiaiset Suomessa syyskuussa 2013, jolloin Vantaalla pidetyssä Mitsubishi-jälleenmyyjäkokouksessa esiteltiin Saksasta lainattu auto.
Asiakastoimitukset alkoivat Suomessa marraskuussa 2013.
Kolmannen sukupolven Mitsubishi Outlander PHEV oli ladattavien hybridi-SUV-mallien edelläkävijä. Kahdella sähkömoottorilla ja nelivedolla varustetusta autosta tuli maailmanlaajuinen myyntimenestys.
Kesällä 2020 Mitsubishi Outlander PHEV:n myynti ylitti 250 000 kappaleen rajan.
Ensimmäinen Mitsubishi Outlander PHEV matkalla Saksasta Suomeen vuonna 2013.
Astara
Mitsubishi Outlanderin vuosimallit 2013 ja 2019.
Astara
Suomen Mitsubishi Outlander PHEV -kanta on yli 10 000 kappaletta.
Viimeiset kolmatta korisukupolvea edustavat Mitsubishi Outlander-mallit (PHEV) saapuivat Suomeen heinäkuussa 2020. Sen jälkeen autoa on tuotu runsaasti käytettynä ulkomailta Suomeen.
Yhteensä Mitsubishi Outlanderia myytiin globaalisti yli 2,6 miljoonaa kappaletta kolmen ensimmäisen sukupolven (2001-2020) aikana.
Neljäs sukupolvi
Mitsubishi Outlanderin historiassa kääntyi uusi luku vuonna 2021, kun neljännen sukupolven Mitsubishi Outlander, toisen sukupolven Mitsubishi Outlander PHEV tuli myyntiin Japanissa.
Vuoden 2022 aikana PHEV-mallin myynti käynnistyi myös Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, mutta ei vielä Euroopassa.
Uudesta, Euroopassa vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla esiteltävästä Mitsubishi Outlander PHEV:stä saatiin kuitenkin vahvoja viitteitä maaliskuussa Suomessa.
Valmistaja esitteli Kuusamossa järjestetyssä kansainvälisessä lehdistötapahtumassa Pohjois-Amerikan markkinoilla myytävän Mitsubishi Outlander PHEV MY23 -malliversion.
Euroopassa myyntiin tuleva malli tulee kuitenkin päivittymään täällä nähdyistä autoista niin sisältä kuin ulkoakin. Auton tekniset yksityiskohdat paljastetaan lähempänä lanseerausta.
Uuden Mitsubishi Outlander PHEV -mallin tuotanto alkaa tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Suomeen ensimmäiset autot saapuvat alkuvuodesta 2025.
Mitsubishi-lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Näin luot järjestystä jääkaappiin ja vähennät samalla ruokahävikkiä
Mekaaninen jakosuodin
Kun kotina on iso koulutalo, kaikkien harrastuksille riittää huoneita
Pro-Jectin uusi pikkuboksi
Virtasuotimia Virosta
Grimm Audiolta uusi RIAA
Denonilta uusi sa/cd-soitin
Mc-äänirasia sisäisellä stepup-muuntajalla
Nyt on kova uutinen
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI