Akkuongelmat vaanivat, jos pakkanen kiristyy
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Vuosi 2024 alkoi jääkylmänä, mikä hyydytti tuhansia autoja. Pitkät joulunpyhät voivat aiheuttaa nytkin haasteita varsinkin, jos kelit kylmenevät paukkupakkasiksi. Monet ongelmat olisi mahdollista välttää pienellä ennakkovalmistautumisella.
Pakkaset näkyvät Autoliiton tiepalvelussa aina avustusmäärien kasvuna. Etenkin jos kylmä ilma yltää myös Etelä-Suomeen, jossa on eniten ihmisiä ja autoja. Viime vuosi vaihtui uuteen kovissa pakkaskeleissä koko maassa, mikä aiheutti ennenkokemattoman ruuhkan avustuksissa.
”Tammikuun ensimmäisen yhdeksän päivän aikana me teimme lähes 8 000 avustusta, mikä oli enemmän kuin koskaan aiemmin”, Autoliiton hinausverkostosta vastaavan AL-palvelut Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Lehtinen kertoo.
Pakkasten autoja hyydyttävää vaikutusta lisäsi se, että vuodenvaihteen pyhien aikana monet autot seisoivat useita päiviä paikallaan. Kun niitä sitten alettiin käynnistellä, olikin akun varaus loppu tai ilmennyt muita ongelmia. Tulevat joulun- ja uudenvuodenpyhät ovat vielä viime vuottakin pidemmät, joten ainekset tammikuun kaltaisille avustusruuhkille ovat olemassa. Jokainen voi kuitenkin pienillä ennakoivilla toimenpiteillä varmistaa, että ei itse joudu tien pientareelle värjöttelemään.
”Nyt olisi korkea aika tarkistaa akun kunto ja vaihdattaa akku, jos se alkaa olla elinkaarensa päässä. Kannattaa hankkia lisäksi laadukas akkulaturi ja käyttää sitä säännöllisesti”, Lehtinen opastaa.
Polttomoottoriautoissa olisi tärkeää käyttää moottorin esilämmitystä ennen liikkeellelähtöä. Siihenkin liittyy toki omat vaaransa.
”Jos auto on seissyt pitkään paikallaan tai jos sillä on ajettu vain lyhyitä matkoja, saattaa akun varaus olla alhainen ja polttoainekäyttöinen lisälämmitin imee loputkin virrat. Hyvä nyrkkisääntö on, että autolla kannattaa ajaa vähintään sama aika, kuin mitä lisälämmitin on ollut päällä. Pelkkien lyhyiden matkojen ajamista kannattaa joka tapauksessa välttää.”, Lehtinen toteaa.
Vaikka kylmällä kaudella lähes puolet kaikista avustuksista liittyy käynnistysongelmiin, niin muitakin syitä matkan tyssäämiseen löytyy.
”Ovien lukituksen jäätyminen, lukitusjärjestelmän vikaantuminen ja polttoaineen jäätyminen sekä erityisesti sähköautojen latausluukkujen jäätyminen työllistävät tiepalvelua. Kovilla pakkasilla myös kauko-ohjainavainavaimen paristo saattaa tyhjentyä yllättävän nopeasti. Se kannattaakin vaihtaa ennen joulunviettoon lähtemistä”, Lehtinen suosittelee.
Autoliiton vinkit pakkasautoiluun:
- Tarkista akun kunto ja vaihdata akku tarvittaessa
- Hanki ylläpitolaturi ja käytä sitä säännöllisesti
- Vältä lyhyiden matkojen ajamista, akku ei ehdi latautua niillä
- Vaihda paristot kauko-ohjainavaimeen
AutoBild / Autoliitto
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Pro-Jectin uusi pikkuboksi
Virtasuotimia Virosta
Nyt on kova uutinen
Hybridivahvistin digitoituu
PMC:ltä uusi Prophecy-kaiutinsarja
Muotoilija Eemeli Sahimaa luottaa vanhoihin työkaluihin
Näyttelijä Ella Pyhältö: Joulu alkaa näyttämöltä
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI