Tervetuloa Uuteenkaupunkiin!
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Markon ja Marcuksen Uudenkaupungin-kodissa syödään jouluna mitä tekee mieli ja tehdään mitä huvittaa. Mutta 1890-luvulla rakennettu ja vaaleaksi sisustettu paritalon puolikas puetaan aina kauniiksi. Kuusia kotiin hankitaan vähintään kaksi.
Mäen laella, korkean kivijalan päällä seisova yli satavuotias kulmatalo on ylväs näky. Koristeleikkaukset viimeistelevät vaalean hirsitalon ulkoasun. Jokaisella ikkunalla tervehtivät kyntteliköt.
Talo on sisältä samanlainen kuin ulkoakin: tyylikäs ja lämpimän charmantti. Merellisin sävyin sisustetussa kodissa myös joulu on sinivihreä. Kekseliäitä koristeita on hauska panna merkille: pyöreään peiliin on ripustettu havukranssi ja kirjahyllyssä seisoo rivi pieniä koristekuusia.
Kaunis veranta toivottaa tervetulleeksi. Kesällä kaikki ateriat syödään täällä tai pihalla. Koska tilassa ei ole lämmitystä, talvella siirrytään ruokailemaan saliin. Jouluksi pöytään katettiin punssit, kuten punssiverannalle kuuluu. Joulukuusi haetaan perinteisesti suoraan kasvattajalta Leo Koistiselta ja se koristellaan ohikulkijoiden iloksi jo hyvissä ajoin.
Jouluperinteenä syöminen
Marko Vikman ja Marcus Rantala kertovat, että heillä jouluperinteet liittyvät pelkästään ruokaan. Ja ehkä joulukuuseen, jonka koristeista löytyy muun muassa salamimakkaraa, kananmunaa ja ranskalaisia perunoita. Aattoa vietetään sukulaisten kanssa ja pöytään katetaan lähes aina kalaa.
– Tosin meillä kalapöytä kuuluu joka juhlaan joulusta vappuun ja juhannukseen. Vain snapsit ja koristekukat vaihtuvat sesongin mukaan, Marko sanoo ja nauraa.
Joulupäivänä taas syödään kolmen ruokalajin illallinen, pääruokana esimerkiksi riistaa. Jälkiruokana on koko joulun esillä oleva karkkibuffet, sillä heti ruoan perään kukaan ei jaksa muuta.
Lahjoja ei perheen kesken jaeta. Mutta jos hyvin käy, niin tämän joulun suurin lahja on keittiöremontin valmistuminen, jota Markon isä Seppo ja kaksoisveli Mikko ovat tehneet pieteetillä tunteja laskematta.
Marko ja Marcus viihtyvät Uudessakaupungissa kaikki vapaahetket.
Marko kokosi salongin seinälle hauskan taulukokoelman kasvikirjan sivuista. Kuvien taustalla on ruokasalista yli jäänyttä tapettia. Kultaiset kehykset ovat Ikeasta.
En koskaan muuta paritaloon
Kodin tarina alkaa jo olla sisustuslehdistä tuttu ”kuinkas sitten kävikään”. Kaksiossa Helsingin kantakaupungissa asuva pariskunta alkoi etsiä vapaa-ajan viettopaikkaa. Markolla oli haaveena kalliorantainen saaristomökki läheltä lapsuuden kotikaupunkia Uuttakaupunkia ja mielessä itselle tehty lupaus.
– Olen aina sanonut, että en tule koskaan muuttamaan paritaloon. Haaveilin omasta rauhasta merimaisemissa tyyliin oma tupa, oma lupa.
Nyt, talonpuolikkaan verannalla istuskellessa, ehdoton ajatus huvittaa. Ikkunoista näkyy vanha tammi ja naapuria moikataan iloisesti aina kun tavataan.
Ruokasali on kodin näyttävä keskipiste. Suurta ruokapöytää ja tuoleja etsittiin pitkään, lopulta ne tulivat eteen nettihuutokaupassa. Myös kristallikruunu on huuto-kauppalöytö.
Yksi asunnon parhaita piirteitä on se, miten tilasta näkyy seuraavaan. Kauniit listat ja huolella valitut tapetit tekevät oviaukoista kehyksiä huonenäkymille. Kaikki alakerran tapetit ovat Boråstapeterin Linen-mallistosta.
Saarimökistä keskustakotiin
Parin vuoden etsinnän jälkeen Markosta alkoi tuntua, että budjettiin sopivaa merenrantamökkiä ei meinaa löytyä. Silloin Marcus alkoi vaivihkaa puhua keskustakodista jossakin Uudenkaupungin vanhoista hirsitaloista.
– En ole mikään intohimoinen mökki-ihminen. Istun mieluummin tammen alla viinillä tai kävelen keskustaan kuin tyhjennän huussia kumisaappaat jalassa ja murehdin kaivon toimintaa, Marcus selittää.
Pikkuhiljaa Marko alkoi nähdä idean hyvät puolet: mahdollisuus ympärivuotiseen käyttöön, enemmän tilaa, palvelut lähellä, helpot yhteydet.
Myyntiin tuli lupaava kohde. Paritalo epäilytti, kunnes selvisi, että seinän toisella puolella asuu Markon entinen musiikinopettaja puolisoineen. Sijaintikin oli loistava; edessä kulkeva tie johtaa suoraan kaupungin torille, yli kaupunginlahden sillan ja ohi viehättävien rantaravintoloiden.
paikallisesta Antiikki Klaarasta hankitun kaapin erikoisuus on Arabian Munakana 1800-luvun lopulta. Marcus löysi esineen helsinkiläisestä Old Times -liikkeestä. Kävi ilmi, että samainen kana oli juuri ollut kuvattavana sisustuslehden antiikkipalstaa varten. Muutamaa viikkoa myöhemmin se komeilikin Koti ja keittiön pääsiäisnumeron sivulla.
Arabian sininen Maisema-astiasto on käytössä arjessa ja juhlassa. Orionin vanha lääkemortteli, myös Arabian valmistama, toimii mausteastiana.
Huutokauppoja ja heräteostoksia
150-neliöinen asunto piti kalustaa kokonaan. Huonekalujen ostamisesta muodostui Markolle ja Marcukselle uusi viikonloppuharrastus. Astioita Marko oli tosin kerännyt tulevaa kakkoskotia varten jo vuosia.
– Alussa lähti vähän käsistä. Innostuimme nettihuutokaupoista ja huusimme aina lauantai-iltaisin muutaman viinilasillisen jälkeen kaikkea tarpeellista, Marko myöntää.
Vain sohvat ja sängyt ostettiin uutena. Perusperiaatteena oli hankkia kalusteiksi mahdollisimman paljon vanhaa ja käytettyä, koska se sopii tunnelmaan.
– Jos joku on kestänyt jo sata vuotta, niin silloin se kestää meilläkin pitkään.
Osa kalusteista on päätynyt Uuteenkaupunkiin sattumalta. Yksi hienoimmista, talon vanhin kaluste, oli oikeastaan vahinko. Salonkiin etsittiin pitkään vanhaa kirjakaappia, mutta sopivan kokoista ei löytynyt. Samoihin aikoihin ystävät huusivat itselleen Bukowskilta täydellisen 1700-luvun kustavilaiskaapin.
– Mutta jäi sentistä kiinni, että se ei mahtunutkaan heille. Me annoimme sille mielellämme uuden kodin!
Kotia on remontoitu samalla mentaliteetilla kuin kalustettu: ilman kiirettä ja tila kerrallaan.
Tänä jouluna keskitytään syömään ja koristelemaan kuusia, joista toinen, olohuoneen nurkkaan tuleva, on vielä hankkimatta.
– Minusta myös sali tarvitsee oman joulukuusen, joten ehkä hankimme vielä kolmannenkin, Marcus huikkaa lopuksi.
Joulupunssit tarjotaan Ruotsin prinssi Sigvard Bernadotten suunnittelemista hopeisista punssikupeista.
Teksti Anna Kristeri kuvat Martti Järvi
Vapaa-ajan koti Uudessakaupungissa
5 h + k, noin 150 m2 noin 1890 rakennetussa hirsitalossa.
ASUKKAAT
Sisustusalan myyntiedustaja Marko Vikman ja konsulttiyhtiön osakas Marcus Rantala.
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
Koeajossa Mercedes-Benz EQE SUV 500 4Matic: Kompaktimpi vaihtoehto
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Näyttelijä Ella Pyhältö: Joulu alkaa näyttämöltä
Valoa ja ääntä
Tehokas SET-putkivahvistin
Klipschin uusi jalustakaiutin
Musical Fidelityn uusi levysoitin
Digitaali-digitaali-muunnin Saksasta
Burleskitaiteilijan talossa on salonkitunnelmaa & sukuaarteita
Räätälöitäviä kaiuttimia Ruotsista
McIntosh MSA5500
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI