Auto Bildin arkistosta löytyy kuvia monenlaisista harraste- sekä kesäautoista. Kuvassa ykkössarjan VW Kupla.
Auto Bild Suomi arkisto
Suunnitteletko kesäauton hankintaa? Lue tämä! Auton kunnon tarkistus ja huolto eivät maksa mansikoita, mutta ne voivat pelastaa kesälomamatkasi!
Moni hankkii kesälomaseikkailuille ns. kesäauton tai kaivaa talven tallissa huilanneen harrasteauton ajoon. Jotta kesäautolla kurvailu sujuisi mahdollisimman turvallisesti, kokosimme muutamat vinkit kesäautoilijoille.
Kesäauton kunnon tarkastamiselle kannattaa varata hieman aikaa, vaikka kuinka maantie jo kutsuisi kulkijaa. K-Auton korjaamovastaava Maria Novikova kertoo vinkit turvalliseen ajoon läpi kesän.
1. Hyvä matka alkaa renkaista
“Ennen lomareissulle lähtemistä on hyvä tarkastaa, että kesäautosi kesärenkaissa on varmasti riittävät kulutuspinnat, jotta pitoa riittää ja esimerkiksi riskit vesiliirtoon ovat mahdollisimman pienet. Lain mukaan kesärenkaissa pitää olla urasyvyyttä vähintään 1,6 millimetrin verran, mutta turvallisuussyistä renkaat kannattaisi uusia, kun urasyvyys kuluu alle neljän millimetrin.
Rengaspaineet ovat oma juttunsa. Monelle uusi tieto saattaa olla myös se, että rengaspaine mitataan aina kylmästä renkaasta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mikäli olet ajanut autolla yli kolme kilometriä, renkaiden pitää antaa jäähtyä vähintään 10 minuuttia ennen mittausta. Kesälomareissulla on monella tavaratila ja matkustamo täynnä kuormaa, jolloin rengaspainetta on suuremman painon vuoksi syytä lisätä.
Kesäautojen renkaiden tarkastaminen on korostetun tärkeää, sillä niiden vuosittainen kilometrisuorite on tyypillisesti tavallista lyhyempi. Niitä myös joudutaan uusimaan useammin kumin vanhenemisen takia, vaikka kulutuspintaa olisi jäljellä reilustikin."
2. Näkyvyys kuntoon parilla kikalla
"Suomen kesään kuuluvat perinteisesti niin auringonpaiste kuin rankkasade. Säätila vaikuttaa merkittävästi näkyvyyteen, joten ennen automatkaa kannattaa huolehtia, että tuulilasi on puhdas sisä- ja ulkopuolelta. Erityisen likaisen tuulilasin puhdistus sisäpuolelta sujuu parhaiten nestemäisellä ikkunanpesuaineella. Lisäksi kannattaa tarkastaa, että tuulilasinpyyhkijät ovat kunnossa – vaihda ne uusiin mieluummin ennemmin kuin liian myöhään vesisateen jo yllättäessä. Jos pyyhkijä hyppii pyyhkiessään tai jättää samean pinnan lasiin, on syytä vaihtaa pyyhkijät heti uusiin. Muista puhdistaa tuulilasinpyyhkijät säännöllisesti niihin kiinni jäävistä roskista. Lasinpesunestettä voi varata matkalle ylimääräisen pullon, sillä useimmiten se loppuu juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee."
Joku saattaa haluta kesäautoksi liukuovilla varustetun Bedford CA:n.
Newspress
3. Onko kesäautossasi ilmastointi? Vältät turhan hikoilun tarkastamalla senkin toimivuuden!
"Kesällä auton ilmastoinnin merkitys korostuu. Oletko tarkastanut, kuinka hyvin kesäautosi ilmastointi toimii helteellä tai miten auton raitisilmansuodatin jakselee? Suositusten mukaisesti ilmastointihuolto tulisi tehdä kahden vuoden välein. Jos kuitenkin käy niin ikävästi, että ilmastoinnin teho alenee tai lakkaa kokonaan toimimasta ilmastointihuoltojen välissä, K-Auton merkkihuolto auttaa vian selvittämisessä ja tarjoaa sopivaa ratkaisua. Ilmastointihuolto on useimmiten hyvinkin nopea huoltotoimenpide, jonka hyödyistä nauttii koko hellekesän ajan. Ilmastointihuollossa yleisin toimenpide on ilmastoinnin kylmäaineen lisääminen tai vaihtaminen sekä ilmastoinnin kompressorin ja letkujen toiminnan varmistaminen."
4. Onko autosi peruskunto kohdillaan? Määräaikaishuolto sen kertoo.
“Määräaikaishuollot ovat sujuvan ja turvallisen kesäautoilun kulmakivi, joten ne kannattaa hoitaa vuosittain ajallaan valmistajan huolto-ohjelman mukaisesti. Mikäli huollot sekä korjaukset on toteutettu suositusten mukaisesti, kesäautonkin pitäisi kiitää teillä turvallisesti ja huolettomasti. Jos kesäauto on uusi tuttavuus, muista selvittää, milloin se on viimeksi huollettu ja mitä viimeisimmissä huolloissa on tehty. Mikäli huoltotarpeita ilmenee, K-Auton merkkihuollot palvelevat koko kesän eri puolilla Suomea. Kesäloma on myös hyvä ajankohta auton huollolle, sillä sen voi mahdollisuuksien mukaan hoitaa myös esimerkiksi mökkipaikkakunnalla."
5. Ajattelitko ottaa peräkärryn matkaan?
"Erityisesti kesäaikaan voi ilmetä monenlaisia kuljetustarpeita. Auton tavoin peräkärrystä on syytä tarkastaa aina sen yleiskunto, valojen toiminta sekä renkaiden kunto ja riittävät rengaspaineet. Peräkärryn oikeaoppiseen kuormaamiseen on kaksi turvallisuuden kannalta olennaista sääntöä: 1) pakkaa kärry tasaisesti akselin päälle, älä koskaan takapainoiseksi 2) sido aina kuorma sidontaan tarkoitetuilla kuormaliinoilla, myös silloin kun käytössäsi on kuomullinen perävaunu. Tällä tavoin varmistat, että takapainoinen kärry tai sitomaton kuorma eivät aiheuta tarpeettomia turvallisuusriskejä sinulle tai kanssa-autoilijoille esimerkiksi yllättävissä väistötilanteissa. Muistathan myös, että vuonna 2020 voimaan astuneen uudistuksen myötä yleisintä mökkikansan peräkärryä, eli kevytperävaunua, saa vetää henkilö- tai pakettiautolla maksimissaan 100 kilometrin tuntinopeutta.”
Tällainen Alfa Romeo Giulia -karabinieeriauto voisi ola eksoottinen kesäauto.
Newspress
6. Palaako mittaristossa varoitusvalo?
"Kesäreissuissa autojen jäähdytysjärjestelmä on helteisellä säällä erityisen kovilla. Jos auton kojelaudassa palaa varoitusvalo, on aina syytä selvittää miksi. Kesäreissu voi keskeytyä esimerkiksi moottorin ylikuumentumisen vuoksi.
Tällöin vika löytyy usein liian vähäisestä jäähdytysnesteen määrästä, vuotavasta moottorijäähdyttimestä, liian vähäisestä moottoriöljyn määrästä tai öljynvaihdon laiminlyönnistä. Nämä kaikki on usein pieniä korjaustöitä ennalta tehtyinä, mutta kalliita remontteja moottorin rikkoutuessa."
K-Auto --lehdistötiedote / Juha Peltonen
Auto Bild Suomi suosittelee myös näitä!
VIIMEISIMMÄT ARTIKKELIT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
HYÖTYJUTUT
Vertailussa kaksi vaahtoshampoota: Miten vaahtoaa?
Apua! Jakoketju on vaurioitunut! Miten toimitaan?
Miksi kuluneen jakohihnan vaihtamisen laistaminen voi tulla todella kalliiksi?
Vuonna 2012 tullut EU-rengasmerkintä täydentää renkaassa olevia merkintöjä
Aika vaihtaa renkaat? Kaikki urasyvyydestä ja paineista
Käytetty Škoda Octavia Combi 4x4 (2004–13): Nelistävä kestosuosikki
Mielenkiintoinen retroritari
Paaliin vai pajalle?
Huolla peräkärry kesää vasten! Näin onnistut
Näin kuormaat peräkärryn oikein
KOEAJOT
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Koeajossa BYD Tang Black Edition: Tasokasta tilaa
Koeajossa Range Rover Sport P440e Plug-In Hybrid Dynamic HSE: Arvokas tyylitaituri
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Koeajossa Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport A: Lähes keräilykappale
Koeajossa Mercedes-AMG SL 43: Päivitetty legenda
Toyota GR Supra 3.0 eFuel: Muunnelma käy synteettisellä bensiinillä – ja on varustettu uskomattoman hienolla 6-portaisella manuaalivaihteistolla!
Koeajossa Opel Grandland PHEV GSe 300 AWD A8: Uusi lippulaiva
Koeajossa Land Rover Defender 110 P400e 75th Limited Edition: Nykyaikaistettu maastoikoni
TESTIT
Suuri polttimoiden vaihtotesti - mukana 21 eri autoa
Pyyhkimien vapaapäivä?
Hyundai i20 Active Cross: Nyt myös automaattina
Bensan kulutus hallintaan ajotavalla - testasimme vaikutukset!
Autonominen ajaminen: Tiedätkö, miten pitkällä itsestään ajavien autojen kehitys tällä hetkellä on?
Mattoja oman maun mukaan - Testasimme itse leikattavat automatot
Auton pyörätelineet vertailussa - löydä omasi!
Pääseekö ruosteesta eroon poistoaineella? Testasimme!
Testissä elektroninen parkkikiekko - helppoa käyttöä ja hienosäätöä
Vertailussa kumimaalit - kumpi vie voiton?
FOKUS MEDIA
Vanha hirsitalo tarjoaa hurmaavat puitteet joululle
Elipsonin striimerivahvistin
Joulukoti Porvoon vanhalla rautatieasemalla
Rega Planar 3:n uusi erikoisversio
Monipuolinen kuulokevahvistin
Mäntyharjulla vietetään huvilajoulua Marikin tapaan
Yksi eteen, kahdeksan taakse
PMC:ltä uusi Prophecy-kaiutinsarja
Äänensieppaaja
AUTO BILD 5 VUOTTA SITTEN
UUTTA
Koeajossa Peugeot 508 SW PSE Hybrid4 360 EAT8: Uudella ilmeellä
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
UUSIN AUTO BILD LEHTIPISTEISSÄ!
Kaupallinen yhteistyö
KILPAILU
AUTO BILDIN KOEAJOJA MERKEITTÄIN
UUTISFIIDI
Rengaspaineuutisointi hämmentää - liikaa vai liian vähän?
Moni ajaa heikentyneestä ajoterveydestä huolimatta
Volkswagenin ID.-sähköautomallisto rikkoi 10 000 kappaleen rajapyykin Suomessa
Vältä ikävä yllätys joulunpyhinä – näin estät akun hyytymisen
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Näin maksimoit käytetyn autosi arvon
Kaasuautoilu ei ole kuollut – Gasum laajentaa tankkausverkostoaan
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Nissanille uusi maahantuoja Suomessa
LUETUIMMAT
Tällainen on uusi Toyota Urban Cruiser – Suomeen ensi syksynä
Sähköautojen myynti yhä jumissa – Toyota jyrää tilastojen kärjessä
Uusi Opel Grandland: Täyssähköinen lippulaiva kykenee jopa 680 kilometrin toimintamatkaan
Renault tuo täyssähköisen tykin tuotantoon - nollasta sataan 3,5 sekunnissa
Audi saksalaisten premium-autojen ykkönen Suomessa
Koeajossa BYD Han: Laadukas tulokas
Toisen sukupolven Audi Q5 Sportback: Suomen maahantuontiohjelmaan kuuluvat vain ladattavat hybridiversiot
Idästä tuulee – kaksi uutta halpissähköautoa Suomeen
Suomen ajokorttilainsäädäntöön vaaditaan sähköautomuutosta
Koeajossa MG5 LR Luxury: Harvinaisuus
YHTEISTYÖSSÄ
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHELINLIITTYMÄ.COM
Kilpailuta puhelinliittymäsi ja tankkaa auto säästöillä
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rengastukkurit.fi
Kevään Tulo – Valmista Autosi Kesäkauteen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nopealaina.fi
Säästä rahaa ja aikaa: Parhaat autolainat 2024 vertailussa
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahalaitos.fi
Rahoitusratkaisuja autounelmien toteuttamiseen
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AXOLAINA.FI